Tekstit

Ann Cleeves: Vera - Kuolonkukkia

Kuva
Ann Cleevesin Shetlantiin sijoittuvat Jimmy Perez -dekkarit tulivat minulle tutuiksi jo ennen blogiaikaani, ja tykästyin sarjaan ja sympaattiseen Jimmyyn aika lailla. Sitten Cleevesin nimi painui unholaan, enkä juuri noteerannut kirjailijan uutta Vera-sarjaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensimmäiseksi Verakseni valikoitui e-kirjana lukemani Kuolonkukkia (Karisto, 2015/2012), ja viikolla kävin lainaamassa kirjastosta Viiltoja-osan. Minulla on selvästi jonkinlainen dekkarikausi taas menossa, ja Vera oli mainio löytö rikosjuonien saralla juuri tähän hetkeen. Sotkuisia ihmissuhdekudelmia, särmikäs Vera, ei puistattavia raakuuksia - Cleevesin Vera pääsi pikavauhtia hyvien sarjojen listalleni.

Kuolonkukissa kuvataan aluksi, kuinka iltamenoista kotiin palaava Julie löytää poikansa Luken kuolleena kylpyammeesta, vedessä kelluvien päivänkakkaroiden keskeltä. Sitten hypätään keski-ikäisen Felicityn kotiin, jonne hänen koulusta palaava pikkupoikansa tuo koulussa työskentelevän Lily…

Seinäjoen kirjaston 100 kirjaa -lukuhaaste - Valmista tuli!

Kuva
Seinäjoen kirjasto aloitti viime vuoden lopulla Suomen juhlavuoden kunniaksi 100 kirjaa -lukuhaasteen. Haasteessa pyydettiin lukemaan 100 kirjaa aikavälillä 1.12.2016 - 30.11.2017. Idea oli sen verran simppeli ja helppo, että päätin hypätä mukaan. Sain urakan loppuun elokuussa, mutta koosteen tekemistä on viivästyttänyt bloggausten kirjoittelu. Ja aivan kaikista kirjoista ei blogijuttua irronnutkaan.

Sadan luetun määrä vuoden aikana ei tuntunut kovin kummoiselta tavoitteelta (jep, luen liikaa!), mutta ennen kaikkea minua kiehtoi se, että saisin haasteesta muistokseni listan vuoden aikana lukemistani kirjoista. En muutoin jaksa tilastoida tai listailla lukemiani kirjoja, mutta haastekannustimen myötä listailu olikin varsin vaivatonta toteuttaa. Keräsin lukemiani kirjoja yhdelle sivulle tänne blogiini, ja luettu kirja päätyi aina sen kuukauden kohdalle, jolloin luin kirjan viimeisen sivun. Sen verran silti nostin rimaa, että päätin jättää listalta aivan lyhyet kirjat ja sarjak…

Marjane Satrapi: Persepolis 1 ja 2

Kuva
Marjane Satrapin omaelämäkerralliset Persepolis-sarjakuvat keikkuvat usein sarjakuvien lukuvinkkilistoilla. Naisen tie  -lukuhaasteeni innosti viimein minutkin tutustumaan Satrapin kirjoihin, ja liityn kehujien joukkoon: Satrapin muistelmat tarjoavat hienoa, ajatuksia ja maailmankuvaa avartavaa sarjakuvaa.

Satrapi vie lukijansa iranilaisen kulttuurin ytimeen, ja kirjat vertautuivat mielessäni Riad Sattouf Tulevaisuuden arabi -sarjaan. Molemmat sarjat valottavat Lähi-idän kulttuuria lapsuusmuistojen kautta (vaikkakin Satrapin toisessa kirjassa astutaan myös aikuisuuden kynnyksen yli), ja tästä näkökulmasta on hyvä heijastella aikuisten toimintaa. Sen järjettömyys moninkertaistuu, kun vastassa on lapsenomainen naiivius.

Persepoliksen ensimmäinen osa Iranilainen lapsuuteni (Otava, 2004) kuvaa Marjane-tytön lapsuuden Irania, jossa hänen hyvin koulutetut vanhempansa eivät kotioloissa kakistelematta niele islamilaisen vallankumouksen aatteita. Omena ei ole kauas puusta pudonnut, ja Marja…

Elämäni kirjojen kertomana

Kuva
Kirjablogeissa on viime päivinä kiertänyt kysymyslista, jonka uteluihin vastaillaan luettujen kirjojen nimillä. Tänään näin haasteen ainakin blogeissa Luetut.net ja Elämä on ihanaa. Perjatai-ilta on totta kai mitä parhainta aikaa pläräillä omia kirjajuttuja ja miettiä sopivia kirjoja kuhunkin kohtaan, ja tämmöiset ovat minun vastaukseni:

Lapsena olin: Odininlapsi Nyt olen: Kuningatar Leonan arvoituksellinen liekki Haluaisin olla: Aavekauppiaan tytär Ominaisuuteni, josta en luovu: Omavaltaista menettelyä Taito, jota haluan kehittää: Naiset katsovat vastavaloon Kotini: Henkien talo


Elämäni: Naamiohuvit Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Kukin makunsa mukaan Asia, jota ilman en voisi elää: Säädyllinen ainesosa Asia, jota en haluaisi kokea: Hyisiä aikoja Työni: Kirkkaan selkeää Työpöydälläni: Adan algoritmi
Yöpöydälläni: Linnunradan käsikirja liftareille Antavat voimaa: Aamiainen Tiffanylla Vievät voimia: Marrasyöt


Haaveilen: Kauneudesta Viestini ystävälle: Tämäkin menee ohi Minu…

2 x lanu: Helmenkalastaja ja Kiven sisässä

Kuva
Lasten- ja nuortenkirjat ovat mukavia kirjoja aikuisten kirjojen lomassa. Niputin tähän juttuun pari viimeksi lukemaani: Karin Erlandssonin Helmenkalastaja (S & S, 2017) ja Sini Helmisen Kiven sisässä (Myllylahti, 2017).


Karin Erlandssonin uuden lastenromaanin pariin minut houkutteli kauniin sinisävyinen kansikuva, joka on Tuuli Toivolan käsialaa. Tykkään hirmuisesti hienosti kuvitetuista kirjoista, ja kannen tyylinäytteen perusteella odottelin kirjalta todella paljon. Harmikseni kuvasivujen määrä oli lopulta aika vähäinen, mutta ne muutamat kuva-aukeamat toki olivat aivan katsomisen arvoisia. 
Kirjan tarina on takakannen mukaan "ajaton saturomaani Astrid Lindgrenin hengessä". Olen lukenut vain muutaman Lindgrenin lastenromaanin, ja niihin liittyy mielessäni luonnonläheisyys, lämminhenkisyys ja vieno seikkailuhenki. Näitä piirteitä tavoitin myös Helmenkalastajasta, jossa Miranda-tyttö on jo nuoresta pitäen sukeltanut helmiä. Hän on puuhassa taitava, mutta eräänä päivänä …

Günter Grass: Grimmin sanat (#hyllynlämmittäjä)

Kuva
Aiemmin tällä viikolla paljastettiin vuoden 2017 kirjallisuuden Nobel-voittaja. Onnittelut Kazuo Ishigurolle! Ishiguro onkin ensimmäinen kirjallisuuden nobelisti ties miten moneen vuoteen, jolta olen lukenut jonkin kirjan ennen palkintouutista. Kolmisen vuotta sitten luin häneltä novellikokoelman Yösoittoja, joka ei suuria muistijälkiä jättänyt mutta bloggaukseni perusteella kirjasta löytyi huumoria ja vaikken suuri novellien ystävä olekaan, tykkäsin lukemastani kolmen tähden veroisesti.
Nobel-viikon kunniaksi kaivon bloggausjonostani esille siellä majailleen saksalaisen nobelistin teoksen. Günter Grass sai palkintonsa vuonna 1999. Olen mieltänyt Grassin tuotannon jollain tapaa vaikeatajuiseksi luettavaksi, mutta muutama vuosi sitten innostuin kuitenkin hankkimaan hänen viimeiseksi jääneen teoksensa Grimmin sanat (Teos, 2015). Kirja uhkasi jäädä hyllyn nurkkaan pölyttymään, mutta poimin sen hyllynlämmittäjä-haasteen pinooni ja loppukesän aikana sain Grimmin sanat viimein myös luettua…

Seita Vuorela: Karikko

Kuva
Seita Vuorelan Karikko (WSOY, 2012) on ollut minulle kirja, johon tarttumista olen tietoisesti vältellyt. Kirjailijalta ei enää uusia nuortenkirjoja tule, joten niitä muutamia lukemattomia olen halunnut säästellä "sopivaan hetkeen". Karikolle sopiva hetki tuli viimein kesän loppupuolella. Kirja on kaikessa surumielisyydessään erittäin hieno, mutta se paljastaa jujunsa verkkaisaan tahtiin, ja kiireisemmässä mielentilassa en varmaankaan olisi jaksanut innostua leirintäalueella notkuvien nuorten touhuista. Nyt ne viehättivät ja liikuttivat minua viiden tähden arvoisesti. "Vaikea sanoa kuinka kauan tyttö oli katsonut nukkumistani viereiseltä kivenjärkäleeltä. Mutta olin aavistanut hänen läsnäolonsa uneeni. Hän oli jättänyt sinne jotain itsestään. Nimittäin hänen hotellinsa seisoi unen maisemassa keskellä villiintynyttä puutarhaa eikä kelvannut kenellekään. Tanssiaiset olivat ohi ja orkesteri poistunut. Tiesin kuitenkin heti, että se oli hotelli.     Muuten kaikki päivämaai…