29. kesäkuuta 2017

Haastekoonti: Ajattomia satuja ja tarinoita

Kirjojen pyörteissä -blogissa alkoi alkuvuodesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoihin keskittynyt lukuhaaste Ajattomia satuja ja tarinoita. Haasteeseen sai lukea tuttuja kirjoja uudelleen, mutta toiveena oli, että edes yksi kirja olisi lukijalle uusi kirja. Minä päätin jättää uudelleen lukemiset muihin haasteisiin, ja tutustuin tässä haasteessa klassikoihin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet väliin. Haaste antoikin hyvän tilaisuuden testata kirjoista mukaan tarttuneita mielikuvia. 

Täytyy myöntää, että otin vapauden laajentaa klassikko-statusta kokonaiseen kirjasarjaan Elina Karjalaisen Uppo-Nallen, Michael Bondin Paddingtonin ja Anni Polvan Tiinan kohdalla. Valitsin sarjoista sellaisen osan luettavakseni, joka oli juuri sillä hetkellä helpoiten saatavilla. Luin haasteeseen viisi kirjaa:

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja sukelluskello
Anni Polva: Tunnollinen Tiina (yhteisnide)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika
Anni Swan: Iris rukka
Michael Bond: Paddington puutarhakadulla

Näistä suosikkini oli Elina Karjalaisen Uppo-Nalle. Lapsena en Uppista oikein osannut arvostaa, mutta aikuiselle nallukan tarinat ja riimittelyt olivat hupaisaa luettavaa. Aion palata Uppo-Nallen pariin myös jatkossa. Olen mielessäni jo kasannut lukupinoa heinäkuun alun lukumaratonille, ja jokin Uppo-nalle voisi olla mukava lisä maratonin pinoon. Anni Swanin postauksen kommenttiboksiin sain hyviä lisälukuvinkkejä, joten voipa olla, että  kesän mittaan hyödynnän niitä ja tutustun Swanin tuotantoon muutaman kirjan verran lisää.

☆☆☆

Haasteen loppusuora sai surullisen vivahteen Michael Bondin kuolinuutisesta. R.I.P.  Mr. Bond. Kiitokset tarinoista.

Kiitokset ihanasta haasteesta!


27. kesäkuuta 2017

Michael Bond: Paddington puutarhakadulla

Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen bloggasin viimeksi Anni Swanin Iris rukka -kirjasta. Totesin, että Anni Swan on minulle "tavallaan todella tuttu mutta silti vieraaksi jäänyt." Samaa voin sanoa Michael Bondista ja hänen luomastaan herra Paddington -karhuhahmosta. Muistelen katsoneeni ns. sivusilmällä Paddingtonin seikkailuista tehtyä tv-sarjaa, mutta en lukenut lapsena Paddington-kirjoja enkä myöskään suuremmin innostunut vilkuilemastani tv-sarjasta. Karhuhahmo tuntui muistojeni mukaan sympaattiselta, mutta samalla vähän tylsältä. 

Haasteen houkuttamana päätin tutustua lastenklassikko-Paddingtoniin yhden kirjan verran. Lähikirjaston hyllystä löytyi Paddington puutarhakadulla (Tammi, 2004/1959). Kirja on Paddington-sarjan toinen kirja, mutta arvelin, että karhuherran puuhiin pääsee hyvin mukaan vaikkei sarjaa aloitakaan alusta. Arvasin oikein, mutta jos Paddingtonin alkuperä ja matka Brownien perheeseen kiinnostaa, kannattaa lukea sarjan aloitusosa (tai kääntyä Googlen puoleen, kuten minä tein vierailtuani Puutarhakadulla).



"Paddington makasi pitkään selällään maalilätäkössä, yritti tasata hengityksensä ja mietti, mitä oli tapahtunut. Lopulta hän nousi istumaan ja otti tonkan päästään - mutta panikin sen nopeasti takaisin. Koko lattia oli valkoisen maalin peitossa, maalipurnukoita oli kaatunut ja niistä virtasi pieniä ruskeita ja vihreitä jokia, ja herra Brownin remonttilakki kellui huoneen nurkassa. Sen nähdessään Paddington huokaisi helpotuksesta, koska oli jättänyt oman hattunsa alakertaan.
    Yksi asia ainakin oli varma: hänellä olisi paljon selitettävää. Ja tehtävä olisi tavallistakin vaikeampi, sillä hän ei kyennyt selittämään edes itselleen, mikä oikein oli mennyt pieleen." (s. 31)

Paddington puutarhakadulla sisältää useita kertomuksia Paddingtonin elämästä Brownien perheen keskuudessa. Karhun ja perheen arkeen ja juhlaan mahtuu pieniä sattumuksia ja kommelluksia. Paddingtonilla kun on intoa kaikenlaiseen puuhasteluun. Kun muu perhe on lähtenyt juhlimaan tuttavien häitä, Paddington päättää jatkaa perheen isältä kesken jäänyttä remonttia. Näytteen tuloksista voi lukea yllä olevasta lainauksesta. Mikään täydellinen täystuho Paddington ei ympäristössään ole, mutta hyväntahtoinen ja toimelias pikku karhu saa usein tahtomattaan aikaan vipinää ja sählinkiä siellä missä kulloinkin liikkuu.

Taisin odottaa, että Paddington on jonkinlainen Nalle Puhin tapainen filosofisia viisauksia lateleva karhuherra. Eipäs ollut. Lukemani kirjan perusteella Paddingtonin seikkailut sijoittuvat tavalliseen brittiläiseen perhemiljööseen, ja niitä lukemalla saa itselleen hyvää mieltä ja leppoisan olotilan, mutta syvälliset viisaudet taitavat löytyä muista kirjoista. Paddingtonin maailma vaikutti tosi kiltiltä, olematta kuitenkaan alleviivaavan opettavainen. Eli pienille lukijoille Paddingtonin tarinat voi antaa huoletta luettavaksi.

Minua nyt hieman harmittaa, etten löytänyt Paddingtonin maailmaan lapsena. Olisin nimittäin saattanut viihtyä Brownin perheen ja Paddingtonin lämminhenkisessä ja turvallisessa seurassa. Näin aikuisiällä en kuitenkaan suuremmin jaksanut innostua karhuherrasta. Sarjan lukeminen taitaa siis minun osaltani jäädä tähän yhteen kirjaan, mutta toivottavasti nuoret lukijat löytävät vielä Paddingtonin. Tarjolla on mm. pari vuotta sitten ilmestynyt kokoelmateos Paddington.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole. Tämä on ollut yllättävän haastava rasti, sillä olen huomannut lukevani todella paljon kirjoja, joissa joku siirtyy manan majoille. Paddingtonissa ei nirhattu mielestäni edes kärpästä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Michael Bond: More About Paddington (1959)
Kuvitus Peggy Fortnum
Suomennos Kaisa Kattelus
Tammi, 2004
117 sivua

24. kesäkuuta 2017

Keskikesän tunnelmia

Mukavaa juhannusta kaikille blogissani vieraileville! Oma juhannusviikonloppuni on sujunut leppoisissa lomatunnelmissa Mallorcan kauniilla saarella. Lämpömittari näyttää tasaisesti asteita kolmenkymmenen molemmin puolin, eli saarella on kivan kesäiset kelit. Päänuppini on irtautunut arjesta, ja kevään kiireet ovat jääneet jonnekin kauas taakse. Reissun kuvallista antia on ehkä luvassa myöhemmin lisää, kun pääsen takaisin kotikoneen äärelle. Nyt muutama kuvamaistiainen ja reissun lukufiiliksiä (kirjat kuuluvat lomaan!):






























Lukuaikani on ollut keväällä niin vähäistä ja katkonaista, että taisin hieman innostua liikaa ottaessani kirjoja mukaan reissuun. Nyt, vihdoin ja viimein, työ yms. jutut eivät raksuta takaraivossa kun asetun lukemaan - tämä ajatus tuntui lähes epätodelliselta ennen lomaa. Pokkareita on siis mukana khröm, muutamia, ja lukulaitteessa kirjoja vaikka muille jakaa. Mutta onpahan valinnanvaraa! Tämmöinen pino lähti puolisalavihkaa mukaan (mieheni varoitti raahaamasta "koko kirjastoa" matkalaukussa):


Pinostani olen toistaiseksi lueskellut vain Sarah Watersin Yövartiota. Kirja ei ole huono, mutta odotin jotain paljon parempaa. Lisäksi kirjan takaperoinen aikajana ärsyttää. Ilmeisesti lomalaisen aivoille on liikaa, että pitää koettaa muistaa mihin tapahtumat johtavat, sen sijaan että muistaisin miten Kay, Helen ja kumppanit ovat sota-aikaa eläneet. 

Lukulaitteesta lukaisin parissa päivässä Johanna Valkaman Itämeren Aurin. Kirja olikin aivan erinomainen valinta juhannuksen ajan kirjaksi. Viikinkiajan romanttisviritteinen seikkailu oli viihdyttävää luettavaa minun makuuni. Toinen osa, Linnavuoren Tuuli kertoo Aurin tyttärestä. En laittaisi pahakseni, jos tyttösen isä-Haakonkin olisi tapahtumissa mukana. 😊 

Heinäkuun klassikkohaasteeseen aloittelin Kolmea muskettisoturia. Ensimmäiset 100 sivua ovat takana, ja nihkeästi etenee. Monte-Criston kreiviin ihastuin täysillä, mutta musketöörien seikkailut ovat toistaiseksi tuntuneet lähinnä turhanaikaiselta miekankalistelulta. Mutta aion sinnitellä, vielä reipas kuukausi aikaa! Nuorempana olen jättänyt kirjan kesken pariin otteeseen, enkä tätä juuri nyt suuremmin ihmettele.

Lukulaitteen kätköistä kaivoin lukuun keväällä kesken jääneen kirjan American Street, joka kertoo Haitilta Amerikkaan suuntaavasta äidistä ja tyttärestä. Kirja on satunnaislöytö Muuttoliikkeessä-haasteeseen, eikä jäänyt huonouttaan kesken. Lukulaitteessa vain on ihan liian helppoa lukea kirjoja pikkuisen ja siirtyä seuraavaan, jollei kirja ole aivan täysosuma juuri siihen hetkeen. Lukulaitteesani onkin paljon kirjoja statuksella luettu max 15 %. 🙄 Muuttoliikkeessä-haaste on minulla edennyt vasta parin kirjan verran, mutta nyt saan ainakin yhden kirjan lisää. Kotona minulla odottelee lisäksi yksi haasteeseen sopiva sarjakuvaromaani, joten  alkuun todella vaikealta tuntunut haaste on kääntymässä voiton puolelle.

Seuraavaksi aloitan ehkä Vieraan lapsen... tai jonkun dekkarin lukulaitteen kätköistä.. tai Jenna Kostetin uutukaisen.... ja ehkä joku noista kesken olevista olisi hyvä saada päätökseenkin, eikä vain aloitella uusia kirjoja intoa puhkuen. 😊

Blogiin olen onneksi kirjoitellut muutamia juttuja luonnoksiin, sillä postauksen teko tabletilla on näin ensi kokemuksen perusteella kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa.  Ja linkkien ja kuvien lisäys - arghhh! Ensi viikolla saattelen siis päätökseen Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteen, ja itse asiassa koko viikko menee lanu-linjalla. 

Leppoisaa juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!


22. kesäkuuta 2017

Sarjakirjoja x 2

Tämä postaus on lähinnä lyhyt muistiin merkintä siitä, että myös minä lukenut seuraavat kirjat, jotka kuuluvat runsaasti blogihuomiota keränneisiin sarjoihin: Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017) ja Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aloitusosan Paimentyttö (Otava, 2015). Jos kaipaat leppoisaa lukemista kesäpäivään, voin suositella näitä sarjoja. Flavian matkaan tosin kannattaa hypätä sarjan alusta eli Piiraan maku makea -kirjasta. Kuudennessa osassa ollaan jo sen verran syvällä de Lucen sukutunnelmissa, etteivät kirjan juonen hienoudet ehkä aukene uudelle lukijalle.


"Kaikkien näiden vuosien jälkeen kameran sisällä oli yhä filmi.
    Ja jos minä mitään ymmärsin, siitä oli valotettu noin neljäkymmentäviisi jalkaa.
    Valotettu, vaan ei kehitetty!
    Yhtäkkiä sydämeni hyppäsi kurkkuun ja yritti päästä karkuun.
    Olin vähällä tukehtua.
    Jos epäilyni osuivat oikeaan, tässä kamerassa olevalla filmillä saattoi olla salassa pysyneitä kuvia kuolleesta äidistäni Harrietista." (Kuolleet linnut eivät laula, s. 28 - 29)

Viimeinkin! Olen koko Flavia de Luce -sarjan ajan odottanut, milloin Flavian kadonneesta äidistä Harrietista ja suvun salaisuuksista alkaa tipahdella tiedonmurusia. Ja nyt se sitten tapahtui, melkoisella rytinällä (jos verrataan niihin epämääräisiin vihjauksiin, joita Bradley on sarjassa tähän asti tarjoillut). Kuolleet linnut eivät laula pyörii täysin Harrietin odottamattoman kotiinpaluun ympärillä, ja minä pidin osasta todella paljon. Kirja oli tunnelmaltaan synkempi ja surullisempi kuin aiemmat osat, mutta se oikeastaan vain kuului asiaan. Hieno kirja - odotukseni seuraavaa osaa kohtaan ovat jälleen korkealla.

***

Sain bloggaajakollegaltani Pihiltä naiselta muutaman osan verran Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, ja keväällä innostuin viimein tutustumaan sarjan aloittavaan Paimentyttöön. En ollut aivan vakuuttunut siitä, osuisiko kirja minun makuuni, mutta yllätyksekseni Paimentyttö oli erittäin mukavaa luettavaa kiireisen arjen keskellä. Kirjan juonesta ei voi tipahtaa, niin verkkaan ja vailla kiemuroita se etenee, mutta Paimentytön sympaattinen ja vaatimaton kertojaääni, pikkuinen Ida-tyttönen oli oikein miellyttävää seuraa.

Orvoksi jäänyt Ida päätyy piiaksi Topeliuksen taloon, ja lukijalle avautuu ikkuna suomalaiseen menneiden vuosikymmenten tapakulttuuriin ja maaseudun elämään. Näiden kuvaamisessa Paimentyttö onnistui mielestäni hyvin. Itse Topelius jäi kirjassa aika etäiseksi, mutten sitä pahoitellut. Minusta oli mukavampaa seurata piikatyttöjen arkea ja maatalon väen touhuja. Jatko-osat ovat käden ulottuvilla lukemista odottamassa, joten jatkan kyllä tämän sarjan parissa.

***

Goodreads: Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula saa 4 tähteä ja Mustosen Paimentyttö 2 tähteä.
Muualla verkossa: Molemmista kirjoista löytyy runsaasti bloggauksia. Tässä muutama linkkivinkki:
* Kuolleet linnut eivät laula -kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä
* Paimentyttöä on luettu mm. blogeissa Kirjojen kamari, Amman lukuhetki ja Kirjojen pauloissa
Kirjojen tietoja:

Alan Bradley: The Dead in their Vaulted Arches (2014)
Suomennos Maija Heikinheimo
Bazar, 2017
336 sivua

Enni Mustonen: Paimentyttö
Otava, 2015 (pokkaripainos)
363 sivua

19. kesäkuuta 2017

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Etsitkö hyvää lukuromaania kesäpäivien ratoksi? Kokeilepa Alice Hoffmanin kirjaa Ihmeellisten asioiden museo (Gummerus, 2015). Innostuin (aika kauan aikaa sitten) ostamaan kirjan omakseni taianomaisen kauniin etukannen ja takakannen maalaileman historiallisen New York -miljöön vuoksi, ja nyt kun kirja on viimein luettu, olen ostokseeni tyytyväinen. Kirja oli aivan erilainen kuin Hoffmanilta aiemmin lukemani Punainen puutarha, joka jäi varsin keskinkertaiseksi lukuelämykseksi. Ihmeellisten asioiden museo sen sijaan oli roimasti keskitason yläpuolella, ja kirjan viehättävä rakkaustarina ja työläisten oloja peilaava ajankuva olivat erittäin toimiva yhdistelmä.


Kirjan tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, vuoteen 1911. Tarinaa kuljetetaan kahden tarinalinjan voimin, ja ääneen pääsevät vuorotellen ankaran isänsä kanssa elävä Coralie ja Eddie, katujen lait tunteva nuorukainen. Coralien isä ansaitsee elantonsa Ihmeellisten asioiden museolla, jossa on näytillä kaikenlaisia kummajaisia kaupunkilaisten huvitukseksi. Coralie kuuluu kummajaisten joukkoon, sillä hänen käsissään on ollut syntymästä asti epämuodostuma ja isä on "treenannut" tyttärestään merenneidon. Coralie ei valita, mutta alkaa vähitellen unelmoida vapaammasta elämästä kotinsa ulkopuolella. Sattumalta Coralie ja Eddie kohtaavat, ja heidän kohtalonsa kietoutuvat vähitellen yhteen.

Rakkausjuonien taustalla on yhteiskunnallisia teemoja. Vuonna 1911 työläisten olot olivat New Yorkissa kurjat, mutta alistetussa asemassa olevien joukossa oli silti muutamia, joilla oli rohkeutta taistella parempien etujen puolesta. Kaupungissa kuohuu ja kiehuu, ja traaginen onnettomuus kärjistää tilannetta entisestään.

Työläisten olojen kuvaus toi mieleeni vastaavat tapahtumat eurooppalaisissa valtioissa, ja niistä lukemani kuvaukset, fiktion ja faktan puolella. Tuntui siis alkuun oudolta, että nyt taisteltiin työläisten oikeuksien puolesta New Yorkissa eikä esimerkiksi jossain englantilaisessa kaupungissa. Ajankuva oli silti aidon oloinen, ja vakavammat aiheet linkittyivät hienosti Coralien ja Eddien elämään.

Ihmeellisten asioiden museo eteni verkkaisesti, sinne tänne polveillen, mutta kun maltoin ajan kanssa lukea kirjaa se vei minut nopeasti mukaan. Goodreadsiin kirja saa minulta 4 tähteä.

***

Pääsen Hoffmanin kirjan myötä aloittamaan pitkästä aikaa aivan uuden lukuhaasteen. Sheferijm-blogissa alkoi keväällä Harvinaista!-haaste, jonka ideana on bongailla kirjoista harvinaisia asioita. Ihmeellisten asioiden museon vetonauloina on erikoisia ihmisiä, joita suuri yleisö pitää katsomisen arvoisina kummajaisina. "Yleisö janosi ennennäkemättömiä erikoisuuksia, ei olentoja joihin oltiin totuttu." Ihmismielen nurja suhtautuminen tavallisuudesta poikkeaviin yksilöihin käy surullisella tavalla ilmi kirjan tarinasta. Hoffmanin kirjalla haasteeni saa tyylikkään aloituksen.

TBR-vuoren valloitus nytkähtää kohti uutta nyppylää. Lukijan katse tähyää nyt kohti Galdhøpiggen-vuorta, jonne on matkaa 14 kirjan verran.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Villasukka kirjahyllyssä, Kaisa Reetta T., Kirjakaapin kummitus ja Mummo matkalla
Kirjan tietoja:
Alice Hoffman: The Museum of Extraordinary Things (2014)
Suomennos Raimo Salminen
Gummerus, 2015
447 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...