22. tammikuuta 2017

TBR-listan sivuprojekti: #hyllynlämmittäjä

Twitterissä ja Facebookissa huomasin tänään #hyllynlämmittäjä -häsähaasteen, jonka ideana on haastaa itseään lukemaan 12 oman hyllyn kirjaa 12 kuukauden aikana. Haaste on lähtöisin Sivumennen-podcastista

Ajattelin ensin, etten osallistua laisinkaan tähän, sillä minullahan on jo TBR-vuorenvalloitusprojektini, jonka parissa juuri eilen aloitin omasta hyllystäni Tanizakin Unien sillan. Mutta mutta... jonkin aikaa katselin kuvia muiden kirjapinoista ja hoplaa, nyt minullakin on oma:


Osa kirjoista löytyy TBR-listaltani, osa ei. Päätin listata kirjat tänne blogiini, jotta ne pysyvät paremmin muistissa - ehkäpä jopa koko vuoden ajan! - ja jotain kenties tulee luetuksi. Eli siis kirjat ja kootut selitykset:


Rebekkaa jo ehdittiin suositella minulle pariin otteeseen Twitterissä, joten se taitaa päästä pinosta ensimmäisenä lukuun. Klassikkokirja on päätynyt hyllyyni kirjaston kierrätysvaunusta. Tammsaaren Maan lupauksen olen ostanut Oulun Turkansaaren syysmarkkinoilta. Siellä on joka syksy myyjäiset, jossa myydään kaikenlaista. Kirjojakin saattaa löytyä, ja tämän otin mukaani ex tempore -ajatuksella, että joskus olisi kiva tutustua virolaiseen kirjallisuuteen. Höm, höm, eipäs ole tullut tutustuttua.


Atkinsonin dekkari ja Ahernin hömppäkirja ovat alennusmyyntiostoksia. Kummaltakin kirjailijalta olen lukenut yhden kirjan, enkä pitänyt niistä laisinkaan. Sen vuoksi kaksikko on jäänyt lojumaan hyllyyn. En ole osannut päättää, laitanko kirjat kierrätykseen vai kokeilenko näitä aleostoksia. Päätös on tehty - kokeillaan!

Burtonin kirja on tuoreen suomennoksen ansiosta juuri nyt paljon esillä blogeissa. Oman kappaleeni ostin muutama vuosi sitten Amsterdamin reissulta. Kirja oli isosti esillä paikallisessa kirjakaupassa, ja ostin sen ikään kuin matkamuistoksi. 


Olen pitänyt kaikista lukemistani David Mitchellin kirjoista todella paljon, mutta Pilvikartasto on jostain syystä jäänyt odottamaan "täydellistä lukuhetkeä". Grassin kirjan ostin Suomalaisen etulahjakortilla (tai mikä sen vuosihyvityksen nimi onkaan), ja de Chateaubriandin muistelmat oli heräteostos, jonka taisin tehdä jonkin kirjatilauksen oheen.


Pelin henki on sekin aleostos (joo, pitäisi ehkä lopettaa niissä käyminen...), jossa on vielä hintalappukin tallella: 4,95 euroa. Pokkarit olen tainnut ostaa jostain 3 pokkaria / 10 euroa -tyylisestä kampanjasta. Pelin henki, Vihreän teltan alla ja Tarinoita rakkaudesta ja pimeydestä ovat myös TBR-listallani, joten motivaatiota näiden lukemiseen on nyt kaksin verroin.

Tsemppiä kaikille haasteessa mukana olijoille omien lukupinojen kanssa!

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset

Virve Sammalkorpi voitti hiljattain Savonia-palkinnon kirjallaan Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut (Karisto, 2016). Kirja oli mennyt minulta aiemmin täysin ohi, mutta palkintouutinen havahdutti tutustumaan kirjaan ja hei, sehän oli hyvä! Outo, surumielinen (ja fiktiivinen!) matkakertomus 1800-luvulta sai pohtimaan tieteen tekemisen vaikuttumia, ihmisyyden rajoja ja tapaamme kohdata poikkeavuutta ja erilaisuutta.


"Huhtikuun 5. vuonna 1821

On kulunut jo kuukausia siitä kauhistuttavasta päivästä,  kun Moltique tunnusti lähettäneensä kirjeen Pariisiin. Siitä asti olen kauhuissani odottanut toimittajia ja kirkonmiehiä  luolalle. Jokainen uusi päivä kuitenkin valaa rohkeutta siihen, että Moltiquen kirje ei ole löytänyt perille.
    Talvi oli raskas sekä henkisesti että ruumiillisesti, sillä - kuten olen kertonut - koviksi äityneet pakkaset pakottivat meidät taistelemaan henkemme edestä ja jättämään vähemmälle tutkimustyöhän liittyviä rutiinejamme. Selailin tänään päiväkirjaani ja huomasin, että olin kirjoittanut pitkän ja perusteellisen kuvauksen siitä,  kuinka Rufin joutui amputoimaan kahden miehemme paleltuneet varpaat. Mietin talvella, mitä tekisimme raajarikoilla avustajilla, mutta olen saanut huomata, että pelko omasta hyödyttömyydestä on saanut miehet yrittämään parhaansa." (s. 46)

Kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä, jotka on tehnyt Iax Agolasky -niminen nuori mies. Hän on pestautunut ranskalaisen professori Moltiquen apulaiseksi Luoteis-Venäjälle suuntautuvalle tutkimusretkelle. Retkeläiset löytävät luolassa asuvia ihmisten jälkeläisiä, joilla on eläinmäisiä piirteitä. Mitä he ovat, mistä he ovat tulleet? Agolasky tarkkailee luolan asukkaita ja merkitsee huomioitaan ja tuntojaan ylös päiväkirjaan. 

Päiväkirjamerkinnöistä koostuu yllättävän jäntevä kuva matkan vaiheista, vaikka osa merkinnöistä puuttuu ja aikajanalla hypähdellään toisinaan viikkoja, kuukausia eteenpäin. Merkinnöistä välittyy hyvin se, miten sivistyneen maailman tapojen pysyvyys testataan luonnon armottomuuden kourissa. Tietty primitiivisyys alkaa vallata alaa miesten keskuudessa, ja Agolaskyn ahdistus lisääntyy merkintöjen edetessä. 

Ahdistukseen liittyi olennaisesti huoli luolan asukkaiden kohtalosta, ja epätoivon värittämät pohdinnat näiden olentojen tulevaisuudesta ja elämisen ehdoista olivat merkittävä osa kirjan vetovoimaa. Niistä välittyi sellainen aitouden tunne, että teki mieleni googlata mitä Wikipedia kertoo Agolaskyn retkestä. Kirjaan liitetyt Pekka Nikruksen valokuvat vain vahvistivat todenperäisyyden tuntua, ja annankin kirjalle 4 tähteä Goodreadsiin. Hieno, omaperäinen pieni kirja!

***

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtaan 5. Kirjassa liikutaan luonnossa. Itse jätän kirjan toistaiseksi pois omalta listaltani, sillä minulla on tähän kohtaan kiikarissa Cheryl Strayedin Villi vaellus -kirja, jonka olen ollut aikeissa lukea jo pitkään.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Amman lukuhetki, Taikakirjaimet, Eniten minua kiinnostaa tie ja Yöpöydän kirjat
Kirjan tietoja:
Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut
Valokuvat Pekka Nikrus
Karisto, 2016
137 sivua

21. tammikuuta 2017

#satasuomalaista2017: Johanna Sinisalo - Enkelten verta

Pomppivan ponin majatalo -blogissa alkoi 100 suomalaista -haaste, jossa haastetaan tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin maamme juhlavuoden aikana. Haasteeseen käyvät totta kai kirjat mutta myös muut kulttuurin tuotokset. Innostuin haasteesta heti, sillä tässähän on oivallinen tilaisuus esim. kotimaisten leffojen katseluun, näyttelyissä ja konserteissa vierailuihin. Minulla riittää petrattavaa näiden kaikkien saralla, sillä en voi juuri kehuskella harrastavani muuta kotimaista kulttuuria kirjojen ohella. Pieni ylimääräinen haastekannustin on paikallaan.

Kirjojen suhteen olen tyytyväinen, jos pääsen vuoden lopulla noin puoleen sataan kotimaiseen luettuun/kuunneltuun kirjaan. Muille kulttuurielämyksille on siis sijaa listalla (joskaan kovin ryppyotsaisesti en aio haasteessa edetä). Aivan jokaisesta kulttuuritujauksesta en taida viitsiä kirjoittaa omaa blogijuttua, vaan keräilen vuoden kotimaista antia koontipostauksiin. Tein haasteelle oman välilehden, jonne listailen vuoden 2017 kotimaisia kulttuurielämyksiä.

Vuoden kulttuurilistauksen aloittaa Johanna Sinisalon Enkelten verta (Teos, 2012), joka saa myös kunnian olla vuoden 2017 ensimmäinen äänikirja. Kirja on ensitutustumiseni Sinisalon tuotantoon.


Kuuntelin Sinisalon kirjaa autossa, päivittäisillä työmatkoilla. Kirja toimi juuri ja juuri tällä tavoin kuunneltuna, mutta vähemmän hälyinen kuunteluympäristö olisi varmasti ollut eduksi Enkelten verelle. Sen rakenne ei onneksi ollut liian monimutkainen autoillessa seurattavaksi, mutta painavat, runsaasti ajattelun aihetta antavat teemat sopisivat paremmin puntaroitavaksi silloin, kun ei tarvitse samaan aikaan miettiä ohitustilanteessa kaistanvaihtoa tai keskittyä lumituiskussa ajamiseen.

"Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että mikäli mehiläiset häviäisivät maailmasta, ihmislajilla olisi nelisen vuotta elinaikaa." Takakannen lausahdukseen tiivistyy moni Enkelten veren teemoista. Ihmisten ja eläinten rinnakkaiselo, eläinten oikeudet ja ihmisten harjoittama riistotalous - nämä aihepiirit kietoutuivat kirjassa mehiläishoitaja-hautausurakoitsija Orvon elämäntarinaan. Tuo tarina avautui hitaasti, ja minulla kestikin kotvasen päästä kunnolla mukaan kirjan tapahtumiin. Orvon ja hänen poikansa Eeron vaiheet liikuttivat lukijaa/kuuntelijaa elämän ja kuoleman rajamaastossa. Oman säväyksensä kirjaan toivat tietyt yliluonnolliset piirteet, ja ilman niitä kirja olisi ollut huomattavasti puisevampaa kuunneltavaa.

Kirjassa on mukana runsaasti katkelmia Eeron pitämästä blogista, ja niiden kuunteleminen tuntui oudolta vielä kirjan loppusivuilla. "Näytä kaikki 144 kommenttia." Onneksi ei näytetty eikä luettu! Blogimerkintöjen osalta Enkelten veri oli paikoin raskasta kuunneltavaa, sillä tuotantoeläinten olosuhteita ja oikeuksia ruotivat asiapitoiset blogijutut nostivat kylmän viileästi esiin niitä seikkoja, joita eläinten käyttöön ruokana liittyy.

Enkelten veri saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Kirjassa taisi olla lopulta hieman liikaa juonilankoja, jotta se olisi pystynyt ponnistamaan korkeammille tähtiluvuille. Kirjan lukijana oli Jukka Peltola, ja tämä taisi olla ensimmäinen hänen lukemansa kirja, jonka kuuntelin. Peltolan ääni ja neutraalin viileä lukutyyli sopivat erinomaisesti Orvosta muodostamaani mielikuvaan, joten äänitoteutukselle annan ison plussan. Pieni ihmetyksen aihe minulle oli, miksi tarvittiin erillinen naisääni lukemaan levyn numero?

**

Helmet-lukuhaasteessa mukana oleville vinkki: kirjan kannessa pörrää pikkuinen mehiläinen. Kirja sopii siis haasteen kohtaan 41. Kirjan kannessa on eläin. Itse olen päättänyt koettaa suorittaa haasteen luetuilla kirjoilla (ja ko. haastekohta on fantasian lukijalle helppo tapaus, kirjoista ei ole pulaa), joten en liitä Sinisalon kirjaa omaan haastelistaani.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä äänikirja minulle? Kirjaston äänikirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia, Mitä luimme kerran ja Päiväkävelyllä
Äänikirjan tietoja:
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Lukija Jukka Peltola
Kesto 7h 39 min
Teos, 2012

19. tammikuuta 2017

James Essinger: Adan algoritmi

Luen nolostuttavan vähän tietokirjallisuutta omaksi huvikseni. James Essingerin kirja Adan algoritmi - Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan (Vastapaino, 2016) sai minut silti heti kiinnostumaan. Kirjan alaotsikkossa runous yhdistyy digiaikaan älykkään naisen kautta, joten pitihän tähän tutustua. Ohjelmointi Ada-kielellä on jäänyt minulta väliin, mutta Ada Lovelacen henkilö uteloitutti minua siinä määrin, että varasin kirjan luettavakseni.

Luulin saavani lukuun täysin Adan henkilöön keskittyvän elämäkerran, mutta yllätyin positiivisesti, kun kirjassa käsiteltiin laajemmin Adan elämään liittyviä henkilöitä, ajankuvaa ja aikakauden teknistä ilmapiiriä. En tahdo jaksaa lukea elämäkertoja, jotka raportoivat päähenkilönsä elämän pienimmätkin risaukset. Sen sijaan tämmöinen laveammalla kädellä piirretty henkilökuva sopi minun lukumakuuni erinomaisesti, ja innostuin antamaan Adan algoritmille neljä tähteä Goodreadsiin.


"Adan ja Babbagen ensimmäisestä tapaamisesta tiedämme Adan äidin lady Byronin välityksellä, sillä tämä kirjoitti asiasta kaksi päivää myöhemmin eräälle tohtori William Kingille. Yksi lady Byronin pakkomielteistä Adan kasvatuksessa oli se, että jos Adan mielikuvitusta ei pidettäisi kurissa, se aiheuttaisi Adalle ja hänen läheisilleen katastrofin aivan samoin kuin Adan isälle lordi Byronille oli käynyt. Lady Byron uskoi, että jos Ada opiskelisi matematiikkaa, hänen mielikuvituksensa talttuisi harmittomaksi. Lady Byron näyttää pestanneen Kingin edistämään Adan moraalista kehitystä, erityisesti pitämään poissa kaikki ajatukset, joita lady Byron piti arvaamattomina." (s. 114)

Charles Babbagen keksimät laskutoimituksia tekevät koneet olivat merkittävässä asemassa Adan elämässä. Matemaattisesti erittäin lahjakas Ada kiinnostui niiden toiminnasta ja mahdollisuuksista valtavasti, ja oli sääli, ettei aikakauden kapea naiskäsitys tehnyt vähäisessäkään määrin oikeutta hänen kyvyilleen. Hienostoperheen tytär sai hyvän koulutuksen, muttei juuri päässyt sitä hyödyntämään "oikeassa" elämässä. Naisen aseman kuvaus olikin minulle kirjan mielenkiintoisinta antia.

Naisten ei ollut 1800-luvulla helppo raivata itselleen sijaa tiedemaailmassa, eikä Adaa kasvatettu siten, että hän olisi ymmärtänyt antaa kunnolla arvoa omalle osaamiselleen. Essingerin kirja nostaa hyvin esille Adan tekemää työtä ja tämän laskukoneesta tekemien havaintojen tärkeyttä. Ada pystyi kuvittelemaan Babbagea paremmin, mihin kaikkeen laskukoneen ideaa voisi soveltaa. On huima ajatus, että digiaika olisi voinut alkaa jo 1800-luvun Englannissa! Ajatus on myös pelottava - minkälaisessa maailmassa eläisimmekään nyt, kun kehitys harppoo eteenpäin hurjaa vauhtia?

Kirjan kieli oli mielestäni miellyttävän yleistajuista, joten Adan vaiheisiin uskaltaa sukeltaa, vaikka tekniikan termit eivät olisikaan tuttuja. Kirjan lopussa on runsaasti vinkkejä, joiden kautta aiheeseen voi perehtyä halutessaan lisää.
 
Mitähän Ada olisi tuumannut, jos olisi tiennyt saavansa antaa nimensä ohjelmointikielelle? Hieno kunnianosoitus.
***

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 35. Kirjan nimessä on etunimi.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lumiomena ja Lukujonossa
Kirjan tietoja:
James Essinger: Ada's Algorithm. How Lord Byron's Daughter Ada Lovelace Launched the Digital Age through  the Poetry of Numbers (2014)
Suomennos Tapani Kilpeläinen
Vastapaino, 2016
310 sivua

17. tammikuuta 2017

D. D. Everest: Archie Greene ja taikurin salaisuus

Löysin viime vuoden lopulla mukavan tuttavuuden lanu-fantasian puolelta. D. D. Everestin Archie Greene -sarjan ensimmäinen osa Archie Greene ja taikurin salaisuus (Art House, 2015) ilmestyi jo pari vuotta sitten, mutta minulta sarja on mennyt täysin ohi. Otin sarja-aloituksen kokeeksi luettavaksi, ja tykästyin kovasti Archie Greenen seikkailuihin. Kirja tarjosi miellyttävän kevyttä luettavaa aikuisten romaanien välillä.

Iloista, seikkailullista luettavaa nuorille lukijoille ei mielestäni julkaista laisinkaan liikaa, ja Archie Geene -sarja oli juuri sen oloinen, että itse olisin nuorempana innostunut siitä kovasti. Tykkäsin kirjoista, joissa tapahtuu ja saa seurata mukavia seikkailuja. Näin aikuisena voisin nyrpistellä sille, että kirjan tapahtumat ovat niin selvästi kallellaan Harry Pottereihin, mutta enpä tällä kertaa jaksanut takertua siihen. Sen sijaan lukupinossani on parhaillaan kesken sarjan toinen osa, Archie Greene ja alkemistin kirous.


Kirjassa on pääosassa juuri 12 vuotta täyttänyt Archie-poika, jolle toimitetaan salaperäinen paketti erityisohjeen kera. Paketti pitää toimittaa kiireesti Oxfordiin, Valkoisten lehtien taloon, joka on harvinaisia kirjoja hankkiva liike. Liike kätkee sisälleen kokonaisen taikamaailman, ja kirjassa seurataan Archien ensimmäistä seikkailua merkillisten taikakirjojen parissa.

"Huomaatko tuon kirjan selässä riippuvan tiimalasin?" Vatukka sanoi ja osoitti hopeista esinettä, jonka Archie oli huomannut hetki sitten. "Se pitää kirjaa ajasta, joka on jäljellä viimeiseen tilintekoon."
    Vatukka huomasi Archien huolestuneen ilmeen. "Älä huoli", hän naurahti, "tiimalasin hiekka ei ole liikahtanut yli tuhanteen vuoteen."
    "Ja mitä se tarkoittaa?" Archie kysyi.
    "Se tarkoittaa, että me voidaan kaikki nukkua yömme rauhassa", Vatukka sanoi. "No niin, mennään, tai myöhästyt Vanhan Zebin luota. Nähdään iltapäivällä."
    He kääntyivät ja lähtivät, eikä kumpikaan ehtinyt nähdä, kuinka yksi hiekanjyvä putosi tiimalasissa." (s. 101)

Minua viehätti kirjan iloisen railakas tunnelma, erikoiset taikaotukset ja kirjojen täyteinen taikailmapiiri. Taikurin salaisuus -kirjassa oli mielestäni samaa riemukasta innostusta taikamaailman ihmeitä kohtaan, joka on läsnä Potter-sarjan alkuosissa. Mustanpuhuvaa synkkyyttä tai väkivaltaa kirjassa ei ole, vaikka kirjan loppupuolella onkin enemmän jännitystä ilmassa. Fantasiakirjoista innostuneelle nuorelle lukijalle Archie Greene -sarja-avaus lienee mukavan seikkailullista luettavaa.

Kirjan plussapuoliin kuuluu mustavalkoinen, yksityiskohtia pursuileva kuvitus. Helmet-haasteessa kirja sopii siis mm. kohtaan 22. kuvitettu kirja tai 31. fantasiakirja (itse luin kirjan ennen joulua, joten en liitä kirjaa omaan Helmet-haasteeseeni):


Archie Greene ja taikurin salaisuus saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Hemulin kirjahylly
Kirjan tietoja:
D. D. Everest: Archie Greene and the Magician's Secret (2014)
Kuvitus James de la Rue
Suomennos Kaisa Ranta
Art House, 2015
321 sivua