J. Renoir: Elämäni ja elokuvani

"Käsillä on niin kaunis, olennainen ja viisas kirja, että tuntuu vastuuttomalta pidätellä lukijaa parin sivun verran." Voiko kirja upeammin alkaa? Peter von Bagh sanailee näin runollisesti Jean Renoirin omaelämäkerran esipuheessaan (Love Kirjat, 1980). Kirja löytyi aikoinaan kirjaston poistomyynnistä (niitä kannattaa penkoa!), mutta tartuin siihen vasta tänä kesänä etsiessäni matkalukemista heinäkuun lopulle. Renoir olikin mitä viehättävintä matkaseuraa.

Renoir on valikoinut kirjaansa itselleen tärkeitä muistoja, elokuvia ja ihmisiä. Se ei siis kerro pilkuntarkasti ohjaajasuuruuden elämän jokaista käännettä, vaikka hänen elokuvistaan ja kirjoistaan on toki luettelo kirjan lopussa. Kirjassa on paljon valokuvia, jotka hienosti välittävät tunnelmaa ajalta, jolloin elokuvaa tehtiin rakkaudesta elokuvaan, ei rahaan. Hollywoodin massatuotanto on täydellinen ääripää tälle elokuvakirjalle, vaikka Renoir muuttikin Amerikkaan toisen maailmansodan melskeiden keskeltä.

Vaikka ei olisi nähnyt ainoatakaan Renoirin elokuvaa, voin lämpimästi suositella tätä kirjaa. Renoirin muistot ovat hurmaava sukellus lapsuuteen, mykkäelokuvan aikaan, elokuvan tekemiseen karikkoiseen arkeen. Renoirin sanoin: "Elokuvamaailma on tuottanut minulle monia pettymyksiä ja katkeria harmeja, mutta sen tuottama ilo painaa vaa'assa kuitenkin reilusti enemmän. Jos minun pitäisi alkaa kaikki alusta, alkaisin tehdä elokuvia." (s. 54)

Kirjan kaivoin esille kirjahyllyni kätköistä, mutta sehän onkin aivan ajankohtainen - kohta saa ensi-iltansa Renoir-elokuva: http://www.cinemamondo.fi/renoir/.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostettu kirjaston poistomyynnistä
Kirjan tietoja:
Jean Renoir: Ma Vie et mes Films (1974)
Suomennos Eija Pokkinen
301 sivua

Kommentit

  1. Odotan kovasti tuota Renoir-elokuvaa nähtyäni siitä trailerin, joka oli kaunis kuin Pierre-Auguste Renoirin maalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin trailerista, sen värit ja upea Ranskan kesäinen luonto (tai missähän se lieneekin kuvattu) ovat todella hehkuvia. Ihanaa, että tämä ranskalainen elokuva löysi tiensä Finnkinon teattereihin, kaiken Hollywood-tarjonnan keskelle.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.