Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja

Kirjablogeissa on aina silloin tällöin postauksia lasten- ja nuortenkirjoista. En ole vuosiin lukenut muuta kuin aikuiskirjallisuutta, joten blogien lasten- ja nuortenkirjakirjoitukset ovat olleet mukavaa ja avartavaa luettavaa. Lasten ja nuorten puolella vaikuttaa olevan paljon kiinnostavaa materiaalia aikuisellekin. Yhden lastenklassikon jo luinkin muutama viikko sitten - Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira oli vallan mainio. Päätin uskaltautua uudemman kerran pois aikuisosastoilta ja kirjastosta tarttui mukaan Ursula K. Le Guinin Näkemisen lahja. Le Guin oli minulle tuttu nimi Maameren tarinoista, vaikken niitä olekaan lukenut. Näkemisen lahja tarjosi minulle kirjallisen ensikosketuksen tähän tunnettuun yhdysvaltalaiskirjailijaan.

Näkemisen lahjan tapahtumat sijoittuvat Ylämaiden valtapiirien tiluksille. Ylämaiden asukkailla on erilaisia lahjoja, yliluonnollisia voimia, joiden kautta heidän asemansa yhteisössä määräytyy. Näkemisen lahjan päähenkilöinä on kaksi nuorta, Orrec ja Gry, joiden ystävyyttä ja lopulta myös orastavaa rakkautta kirjassa seurataan. Tarinan keskeisin aihe on, onnistuuko Orrec hallitsemaan omaan lahjaansa, tyhjäksi tekemisen taitoa ja lunastamaan sen myötä paikkansa omiensa parissa.

Pidin Näkemisen lahjasta, se oli mukava ns. välipalakirja. Occurin ja Gryn henkilöhahmot olivat sympaattisia ja itse tarina lämminhenkinen. Väkivaltaa tai huumoria kirjassa ei ollut, ja yliluonnollisia elementtejäkin aika vähän. Tokihan kirjassa puhuttiin valtapiireistä ja hieman käytettiin erilaisia voimia, mutta niillä ei mielestäni kuitenkaan mässäilty ylenpalttisesti. Tarinan rakenne minua hieman häiritsi, sillä lähes koko juttu kerrottiin takauman kautta. Se ei minusta tuonut kirjaan suurtakaan lisäarvoa, mieluummin olisin lukenut koko tarinan kronologisesti.

Näkemisen lahja muualla verkossa: Näkemisen lahjaa on luettu myös Taikakirjaimet -blogissa. Blogissa on arviot myös sarjan muista osista, mutta koska aion itsekin lukea ne, jätin muiden bloggaukset mahdollisine juonipaljastuksineen vielä lukematta. :) Le Guinin omat sivut (mm. blogi) löytyvät täältä.

Kirjan tietoja:
Ursula K. Le Guin: Gifts (2004)
Suomennos Kristiina Rikman
WSOY, 2005
252 sivua

Mistä minulle? Kirjaston kirja.

Kommentit