Ursula K. Le Guin: Sanan mahti

Läntisen rannan aikakirjat -sarjan toinen osa Sanan mahti (WSOY, 2007) on leppoisaa nuorten fantasiaproosaa, joka onnistui koukuttamaan minut niin, että luin kirjan loppuun nopsaan tahtiin yhden viikonlopun aikana. Ursula K. Le Guinin henkilöhahmot ovat niin sympaattisia, että tokihan halusin tietää, miten heille käy. Lukukokemusta ei ollenkaan haitannut se, että etukäteen oli selvää, että kirjassa on perinteinen hyvät voittavat pahat -tyylinen onnellinen loppu. Välipalakirja (jollaiseksi tämän luokittelen) saa olla ennalta-arvattava, riittää kunhan tarina kulkee sujuvasti ja siinä on jotain, mikä pitää mielenkiinnon vireillä.

Sanan mahdin päähenkilö on nuori tyttö nimeltä Memer Calva, joka asuu Aldien miehittämässä Ansulin kaupungissa. Aldit ovat kieltäneet kirjojen lukemisen ja kohtelevat paikallisväestöä tyrannimaisesti. Memerin haave on kostaa äitinsä kokemat julmuudet ja vapauttaa kotikaupunkinsa Aldien vallan alta. Tässä häntä auttavat sarjan edellisestä osasta tutut Gry ja Orrec, jotka ovat saapuneet Ansulin kaupunkiin sen muinaisen sivistyskaupungin maineen houkuttelemina. Tärkeää osaa tarinassa näyttelee Memerin kotitalon salainen kirjastohuone ja Memerin kyvyt tulkita tietynlaisia kirjoja, joita sieltä löytyy.

Sanan mahti nostaa keskiöön kirjojen ja lukemisen merkityksen Ansulilaisten taistellessa oman vapautensa puolesta. Sarjan ensimmäisessä osassa keskeisintä oli Orrecin yritys saavuttaa oma paikkansa yhteisössä. Toisessa osassa ihmisten yhteisö on menettänyt oikeutensa määrätä omista tekemisistään, ja kirjassa seurataan, miten nuoren tyttösen avulla kaupunki saavuttaa jälleen aseman, joka sillä kerran oli. Läntisen rannan aikakirjat -sarja näyttää kovasti käsittelevän yksilö-yhteisö -akselin jännitteitä. Mitähän mahtaa olla sarjan viimeisessä osassa luvassa? Olen vastustanut kiusausta käydä etukäteen kurkkimassa juonipaljastuksia. 

Pidin Sanan mahdista enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta (Näkemisen lahja). Tarina oli hieman pidempi, ja salainen kirjastohuone ja vielä salaperäisemmät kirjat toivat sopivasti fantasiaelementtejä juoneen. Kirjassa ei myöskään millään tavoin selitelty ensimmäisen osan tapahtumia, eli jos Gryn ja Orrecin tarina kiinnostaa, se pitää käydä lukemassa Näkemisen lahjasta. Hyvä näin, mielestäni on äärimmäisen ärsyttävää lukea pakollista yhteenvetoa jostain aiemmin tapahtuneesta.

Muualla verkossa: Taikakirjaimet ja Sanalaivueet -blogeista löytyy arvostelut kirjasta.


Kirjan tietoja:
Ursula K. Le Guin: Voices (2006)
Suomennos Kristiina Rikman
WSOY, 2007
320 sivua 

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

Kommentit