Haastekoonti: Kirjallisuutta futis-maista

Mari A:n kirjablogi heitti viime vuoden puolella ilmoille hienon idean: luetaan kirjallisuutta futismaista. Kirjablogeissa on näkynyt maailmanvalloitusprojekteja, mutta koko maapallon valloittaminen on tuntunut minulle liian massiiviselta projektilta. 32 futiksen MM-kisoihin selvinnyttä maata sen sijaan houkutteli. Puolen vuoden kokeilu, ja kun kisakatsomossa istuminen on joka tapauksessa edessä (mieheni on innokas penkkiurheilija, ja kisat kiinnostavat hippusen minuakin vaikken mikään lajiniilo olekaan), päätin lähteä mukaan haasteeseen.
Etukäteisarvioni oli: eihän tämä kovin vaikeaa voi olla, kun luen aika paljon käännöskirjallisuutta muutenkin. Heh, niin sitä lähdettiin soitellen kisoihin. Tiettyyn pisteeseen asti napsin helppoja maapisteitä, mutta kevään edistyessä maakeräilyyn ja itselle mieluisten kirjojen etsimiseen piti keskittyä aivan tosissaan. Ja siltikään niitä mieluisia ei aina löytynyt, vaan muutaman kohdalla sivujen kääntely tapahtui jokseenkin hampaat irvessä. Kriteerini kirjojen valintaan oli, että kirjailija on syntynyt ko. maassa. Portugali oli ainut maa, jonka kohdalla joustin ja otin mukaan brittiläisen kirjailijan kirjan, jonka tapahtumat sijoittuivat Portugaliin.

Loppusaldo: 27/32 maata. Kirjat olen lukenut 1.1.2014 - 10.6.2014 välisenä aikana. Puu-u-uh!!! Tämän kokemuksen jälkeen nostan isosti hattua kaikille maailmanvalloittajille - ei oo helppoo. Tsemppaan teitä, mutta en aio moiseen urakkaan ryhtyä (ainakaan aivan heti). :) Pidemmittä puheitta siirryn kirjalliseen jälkipeliin eli käyn lohko kerrallaan läpi lukufiiliksiä:

Lohko A:
Brasilia - Fábio Moon ja Gabriel Bá: Daytripper
Kroatia - Slavenka Drakulić: Balkan Express
Meksiko - Carlos Fuentes: Aura
Kamerun - ei luettua kirjaa
Jälkipeli: Lohkosta löytyy huippu, floppi ja jotain siltä väliltä. Aura ei ollut minun kirjani, vaikka odotukseni olivat korkealla. Daytripperistä pidin viiden tähden arvoisesti, ja olen valmis julistamaan Brasilian maailmanmestariksi - erinomainen, näyttävä sarjakuva. Balkan Express ei ollut niin raaka, kuin pelkäsin, mutta säväytti silti subjektiivisella otteellaan.

Lohko B:
Espanja - Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari
Hollanti - Saskia Noort: Ruokakerho
Chile - Antonio Skármeta: Nerudan postinkantaja
Australia -  P. L. Travers: Maija Poppanen
Jälkipeli: Australia oli hankala maa, mutta tuttu ja turvallinen Maija Poppanen ei ollutkaan niin turvallinen valinta - uusi painos ja uusi look eivät minuun iskeneet. Chilen ja Hollannin kirjat olivat pettymyksiä ja lukukokemus lattea. Espanja - no, onko se yllätys jos Pérez-Reverten kirja on hieno? Ei kuitenkaan niin hieno kuin Brasilian Daytripper. Selkeä lohkovoitto Espanjalle.

Lohko C:
Kolumbia - Gabriel García Márquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista
Kreikka - Andreas Staikos: Herkullisia suhteita
Norsunluurannikko - Ahmadou Kourouma: ei Allahin tartte
Japani - Banana Yoshimoto: Kitchen
Jälkipeli: Lohkon yllättäjä oli Kreikka. Herkulliset suhteet olivat erittäin herkullisia, suosittelen kesälukemiseksi! Japanin kirjan hienoudet eivät auenneet minulle laisinkaan, mutta Kolumbian edustaja oli kohtalaisen vetävä (vaikka kalpeneekin mestarillisen Sadan vuoden yksinäisyyden rinnalla). Norsunluurannikon kirjassa piisasi omanlaistaan eksotiikkaa, mutta raakuuksia oli liikaa minun makuuni.

Lohko D:
Uruguay - Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa
Costa Rica - ei luettua kirjaa
Englanti - Robert Galbraith: Käen kutsu
Italia -  Carlo Sgorlon: Menetettyjen jokien armeija
Jälkipeli: Erittäin tasokas lohko. Jos jätetään huomiotta edustajaa vaille jäänyt Costa Rica, lohko tarjosi vain hyviä ja erittäin hyviä matseja. Italian edustaja oli kaunis ja tyylikäs. Englanti puolestaan yllätti hyvyydellään, ja Uruguayn kirja oli aivan must luettavaa tähän haasteeseen - knoppitietoa ja rakkautta hienoon peliin.

Lohko E:
Sveitsi - Carl Spitteler: Turun pommitus
Equador - ei luettua kirjaa
Ranska - Alexandre Dumas: Punainen sfinksi
Honduras - ei luettua kirjaa
Jälkipeli: Kaksi maata jäi ilman kirjaa. Sveitsi lähti peliin nobelistilla, muttei kuitenkaan vakavalla naamalla. Ranskan Dumas vilisi pelaajia eikun henkilöitä, ja teki Richelieusta hyviksen. Pieni, mutta laadukas lohko.

Lohko F:
Argentiina - Federico Andahazi: Hurskaat sisaret
Bosnia-Herzegovina - ei luettua kirjaa
Iran - Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu
Nigeria - Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo
Jälkipeli: Lohkon yllättäjäksi nousi Iran. Ei synkistelyä, vaan lukija koukkuun! Muuten oli vaisumpaa. Argentiinan esitys meni vähän vitsin puolelle, ja Nigerian peliä katselin huuli pyöreänä.

G-lohko:
Saksa - Kerstin Gier: Rubiininpuna
Portugali - Robert Wilson: Mitätön murha Lissabonissa
Ghana - Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina
USA - Alice Hoffman: Punainen puutarha
Jälkipeli: Saksan peliesitys oli herttainen ja suloinen. Ah, lohkovoittaja! Muut maat olivat keskinkertaisuudessaan tasaväkisiä.

H-lohko:
Belgia - Annelies Verbeke: Kalanpelastaja
Algeria - Boualem Sansal: Hyvitys
Venäjä - Boris Akunin: Asaselin salaliitto
Etelä-Korea - Eun-Ha Jo: Les Bijoux #1 - Ennustus
Jälkipeli: Julistan lohkovoittajaksi Venäjän - ylivoimainen pelisuoritus. Etelä-Korea oli eksoottinen jopa siinä määrin, ettei lukija ehtinyt juoneen mukaan. Algeria ja Belgia yrittivät parastaan, mutta kuviot eivät tällä kertaa minua koskettaneet.

Kiitokset Mari A:lle mahtavasta haasteesta! Ja nyt... kisakatsomoon valmistautumaan illan peleihin. :)

Kommentit

  1. UUUUuuuh! mikä suoritus!

    Kokoan kisojen aikaan tästä koosteen vielä, mutta annan armonaikaa eli loppukirin itselleni (ja muille) ja vielä kisojen ajan saa lukea puuttuvat kirjat!

    Ja tänään Brasilia voittoon!

    VastaaPoista
  2. Vau, pääsit pitkälle! Yritin tsempata itseäni huimaan loppukiriin, mutta paukut loppuivat kesken. Eilinen lukumaraton vei loputkin mehut :) haastekoonnin kasaus olisi minullakin edessä vielä tänään. Hatunnosto Fuentesin selättämisestä!

    VastaaPoista
  3. Laitoin jo kommentin, jonka julkaisemisen jälkeen huomasin Mari a:n kommentin: taidan tarttua tuohon armonaikaan ja lukea puuttuvat kirjat kisojen aikana :) olen haasteestani puuttuvat 11 kirjaa kirjastosta kotiin kantanut, joten ei pitäisi olla mahdoton tehtävä, kai.

    VastaaPoista
  4. Mari A: Minulle tämä riitti nyt tällä erää. Jäljelle jääneet maat vaikuttivat kinkkisiltä, ja päätin että jääkööt tuleviin haasteisiin. Edes kuukauden lisäaika ei houkuttele kirjojen metsästykseen. :) Juu, Brasilialle pidetään peukkuja täälläkin. :)

    Nanna: 11 kirjaa ehtii hyvin, jos ne eivät kaikki ole tiiliskiviä - tsemppiä vaan loppurutisktukseen! Aika hyvin sinulla jo maita onkin kasassa, vaikka muistaakseni tulit mukaan vähän myöhemmin. Ja tämähän olikin sinulle vaan alkulämppä maailmanvalloitukseen.. huh huh. :) Fuentes oli onneksi ohut, olisikohan ollut 70-80 sivua. Mutta se oli just niitä 'luin hampaat irvessä' kirjoja. Ei oikein kolahtanut, mutta tulipahan luettua. :)

    VastaaPoista
  5. No huh, mikä suoritus, nostan hattua! Pitäisi ehkä itsekin joskus laajentaa lukukokemuksiaan vähän eskoottisimpien maiden puolelle. Jos ottaisi vaikka ensi vuoden tavoitteeksi.

    VastaaPoista
  6. Tämmöinen projekti todella pakottaa eksoottisiin lukuelämyksiin. Afrikan ja Aasian maista niitä tuntui löytyvän suht helposti. :) Tuli luettua paljon semmoista, mihin tuskin muutoin olisi tullut tartuttua. Ihan kivaahan se toisinaan oli. :)

    VastaaPoista
  7. Oijoi... urheilun, vaikkakin enemmän jääkiekon, ystävänä on vain pakko tykätä tästä koosteesta! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos, tätä oli hauska naputella. :) Mielessä on kyllä käynyt, että kunhan jääkiekkokausi pyörähtää käyntiin, oisko jonkinlainen Lätkäliiga-haaste paikallaan. Eli luettaisiin kiekkokaupunkeihin sijoittuvia tai kaupunkien kirjailijoiden kirjoja. Voisi urheiluhengessä lukea kotimaista, joka on minulla jäänyt vähän vähemmälle. :) No, katsotaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitos! Olen vältellyt lukuhaasteita jotta ehtisin lukea haluamiani kirjoja mutta lätkäkaupunki kirjahaasteessa olen heti mukana! Kausi alkaa 10.9 ja päättyy viimeistään 25.4. ;)

      Poista
  9. Hieno saldo! Nyt sitten vain jännittämään, mikä maa nappaa MM-tittelin itselleen. :)

    VastaaPoista
  10. Aivan, melkoinen jännityskuukausi tässä onkin edessä. :) Kisalehdet on hommattu, ja avajaisetkin alkaa pian... aluksi taidan jännittää, esiintyykös JLo vai ei. :)

    VastaaPoista
  11. Upea kooste, Marika! Ja mahtava suoritus! Lohkovoittajissa ja muissakin kehumissasi oli monta, jotka jäivät kutkuttamaan. Sveitsin edustaja jäi hyvin mieleen ja tuon Palmuviinijuoponkin muistan...

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Loppukiri pelasti paljon tässä haasteessa. :) Hih, Palmuviinijuoppo jäi minullekin mieleen. Harvoin olen mitään niin erikoista tullut lukeneeksi. :) Ja Sveitsi todella osoitti, että nobelisteilta löytyy kaikenlaista luettavaa.

    VastaaPoista
  13. Juu, ehdinkin jo tarkistaa, milloin se kausi alkaa. :) Jos meitä on jo kaksi osallistumassa, niin mikäs ettei! Tässähän on aikaa viritellä haastealoitustakin. Huippua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei!!! Ehdin jo keksiä itselleni uuden lätkähaasteen tai oikeastaan tehtävän turkoosien matsien seuraamiseen. Tämä tuo lisäarvoa kauteen!

      Poista
  14. Sinulla olikin viime kaudella aivan upea käsityöprojekti ja mietin, mahtaako ensi kaudelle tulla jotain vastaavaa... mielenkiinnolla odottelen, mitä olet keksinyt. :) Minulla ei oikein aika riitä käsitöihin, mutta tämä lätkähaaste alkoi jo kummasti kutkuttaa mieltä. :)

    VastaaPoista
  15. Olitpa lukenut paljon kirjoja tähänkin haasteeseen. Ja muutaman minuutin päästä alkavat pelit!

    VastaaPoista
  16. Tämä oli kevään ykköshaasteeni (halusin kokeilla, miten helppoa tai vaikeaa maakeräily on), ja saihan tämä aika paljon vetoapua muista haasteista. Aion laskea, moniko kirja kuului myös johonkin muuhun haasteeseen, mutta laiskuus iski enkä viitsinyt ryhtyä moiseen. Luku olisi varmaankin ollut kohtalaisen iso. Peli menee jo!! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.