Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Orhan Pamuk: Nimeni on punainen

Kuva
Punainen Klassikko -teemakuukauteni päätöskirja on Orhan Pamukin Nimeni on punainen (Tammi, 2012). Kirja on nostettu klassikoksi HS:n klassikkoautomaatissa , ja kaikista automaatin punaisista klassikoista se kiinnosti minua eniten. Kirjaa mainostetaan kansiliepeessä kiehtovana murhamysteerinä, joten ei kai se kovin huono voi olla, ajattelin. Pamukille myönnettiin vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinto, joten Nobel-piste toimi lisähoukuttimena lukemiselle. Nimeni on punainen alkaa lupaavasti. "Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla." Hieno aloituslause, ja koko ensimmäinen luku oli paras romaanin aloitus, jonka pitkiin aikoihin olen lukenut. Miniatyyriateljeen kultaaja Siro efendi on tapettu, mutta hänen sielunsa vielä viipyilee maan pinnalla pohtimassa, kuka hänet murhasi ja miksi? Lukija voikin istahtaa tuoliin, ja alkaa kuunnella eri kertojien tarinointia. Jokaisen luvun otsikko ilmoittaa, kuka on saanut puheenvuoron. Kertojien äänensävy on jutus

Alexandre Dumas: Punainen sfinksi

Kuva
Alexandre Dumas vanhemman Punainen sfinksi (Gummerus, 2007) -romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1628 Ranskaan. Aloitusluvuissa ollaan Värjätyn pujoparran majatalossa, jossa jalosukuinen, tuntematon mies yrittää houkutella ritari Etienne Lathilia ryhtymään kuolettavaan kaksintaisteluun erään aatelismiehen kanssa. Etiennestä ehdotus tuntuu epäilyttävältä, ja kieltäytyessään siitä Etienne päätyy lopulta miekkailuotteluun muukalaisen ja tämän ystävien kanssa. Kirjan aloitusepisodi osoittautuu erittäin merkitykselliseksi Punaisen sfinksin juonelle, sillä majatalon tapahtumiin palataan vielä monta kertaa.  Kirjan varsinaisen pääjuonen hahmottaminen otti silti aikansa. Kaikenlaista aatelispiireihin ja kuninkaan hoviin liittyvää juonittelua esitellään lukijalle, mutta vasta reilun sadan sivun jälkeen minulle valkeni, että kirjan keskeinen henkilö on kardinaali Richelieu. Tämänhän kertoo tietenkin jo kirjan nimi, mutta nimen taustaa ei paljasteta lukijalle aivan kirjan alussa. En tunne

Alyson Noël: Punaiset tulppaanit & R. L. Stevenson: Aarresaari

Kuva
Kirjablogeissa on vietetty tällä viikolla Lastenkirjaviikkoa . Bloggauksia on ollut mukava lueskella muiden blogeista, ja onpa ollut hauska huomata, että muutama oma lapsuuden suosikkikirja on löytänyt tiensä postauksiin. Minulta ei lastenkirjapostauksia tälle viikolle irtoa, sillä teemakuukauden loppuun viemisessä ja hektisessä työviikossa on ollut tarpeeksi puuhapisteitä. Tsemppaan kuitenkin muita kirjablogeja bloggaamalla kahdesta kuukauden teemaani sopivasta nuortenkirjasta. Robert Louis Stevensonin Aarresaari (Otava, 2012) löytyi klassikkolistalta, ja Alyson Noëlin Punaiset tulppaanit (Otava, 2011) edustaa väriteemaa. Alunperin tarkoitukseni oli kirjoitella Aarresaaresta jo viime sunnuntaina, mutta alennusmyynnin saalis innosti aarrearkkua enemmän. Joten tässäpä pari vetävää, erityylistä ja eri aikakauden nuortenkirjaa tulee käsiteltyä yhdellä kerralla.   Alyson Noël totisesti tietää, miten koukut sijoitetaan kirjaan. En voinut kuin ihailla Punaisten tulppaanien lukuje

Sam Eastland: Puna-arkku

Kuva
Suomalaistaustainen rikostarkastaja, joka työskentelee Neuvostoliitossa, suoraan Stalinin alaisena? Ja heittää jopa vitsiä Stalinille? Sam Eastlandin Puna-arkku (Schiltds, 2011) esittelee mielenkiintoisen päähenkilön. Tarkastaja Pekkala on saanut koulutuksen tsaarin aikaisissa erikoisjoukoissa, ollut vankina Siperiassa ja päätynyt viimein varjopassin haltijaksi. Hän on mies, jolla on pääsy minne tahansa ja kaikkeen tietoon. Pekkala määrätään tutkimaan vain aivan erityisiä tapauksia. Sellainen tässä kirjassa on Neuvostoliiton salaisen aseen, T-34-tankin tietojen vuotaminen ulkopuolisille toisen maailmansodan kynnyksellä. Pekkalan tutkimukset muuttuvat murhajutuksi, kun tankin suunnittelija eversti Nagorski joutuu oman luomuksensa jyräämäksi. "Stalin pyöritteli tupakannatsaa sormissaan. 'Tiedättekö, kuinka moni ihminen saa puhua minulle tuolla tavoin?'     'Ei varmaan kovin moni', Pekkala sanoi. Joka kerta Stalinin tavatessaan hän vaistosi miehen ympärillä hä

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Kuva
Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille (WSOY, 2005) on hulvaton ja riemukas scifi-klassikko. Luin sen ensimmäistä kertaa vasta nyt, ja harmittelen sitä, etten aiemmin ole huomannut tutkia, millainen kirja luuraa "Mikä on elämän tarkoitus? 42" -fraasin takana. Scifi ei ole koskaan ollut erityisen korkealla genrelistallani, joten sen vuoksi tämä ohut kirjanen lienee jäänyt lukematta.  Onneksi Klassikko-teema houkutteli minut viimein Linnunradalle, ja sain viikon hauskimman lukuelämyksen. Suosittelenkin tätä kirjaa varauksetta myös scifiä vierastaville - ei muuta kuin turvavyöt kiinni ja matkaan! "'Kuusi tuoppia olutta', Ford Prefect sanoi baarimestarille. 'Ja äkkiä sittenkin. Maailmanloppu on tulossa.'     Baarimestari oli kunnianarvoisa vanhus, eikä hän olisi ansainnut tällaista kohtelua. Hän korjasi silmälasiensa asentoa ja katsoi Ford Prefectiä. Ford puolestaan tuijotti ulos ikkunasta, joten baarimikko katsoi Arthuria joka kohautti avu

Kirjaostoksia: 23 euron pino vs. 60 euron pino

Kuva
Kannesta kanteen -blogin Kaisa esitteli blogissaan kirjalöytöjä. Postausta lukiessani huomasin, että samassa alennusmyynnissä ollaan pyöritty eli Oulun Suomalaisen kirjakaupan muuttoalessa. Joten esittelenpä tässä omatkin alelöytöni. :) Toissa viikolla osuin Suomalaiseen aivan sattumalta ollessani synttärilahjaostoksilla. Ovella en ollut uskoa silmiäni: -70% jo alennetuista kirjoista!! Äkkiä sisälle, ja siellä odottikin lähes tyhjä myymälä (muuttotouhut olivat jo hyvässä vauhdissa), ja muutama pöytä oli varattu alennetuille kirjoille. Koetin pitää pään kylmänä, vaikka mietin koko ajan: "nämähän ei maksa mitään, EI YHTÄÄN mitään... " Alennusmyynnin saaliiksi jäivät lopulta tämmöiset kirjat (hintalaput on näköjään vielä poistamatta): Alex Capus: Leon ja Louise . Atena, 2013. 309 sivua. Gustav Meyrink: Golem. Like, 2010. 263 sivua. Eric Enna Tamm: Suuri seikkailu Mannerheimin jäljillä. Otava, 2012. 472 sivua + lähteet yms. Solomon Volkov: Pietari. Eurooppalainen

Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo

Kuva
Yksi outo ja hämmentävä lukukokemus on (jälleen) takanapäin. Futismaiden keräily sai minut valitsemaan luettavakseni Amos Tutuolan Palmuviinijuopon (Kirjayhtymä, 1963). HS:n Klassikkoautomaatti kuvailee kirjaa näin: "Nigerian jorubaheimon suullista perinnettä hyödyntävä värikäs tarina palmuviiniä latkivasta nuorukaisesta. Isän menehdyttyä poika etsii käsiinsä Kuoleman. Kansanuskomuksia kuoleman synnystä, nälänhädän syistä ja ihmeellisistä olennoista." Kuulostaa kiehtovalta ja bonuksena Nigeria-piste futismaihin, ajattelin kirjaa lainatessani. Jokusen sivun luettuani aloin jo aavistella, etten varmaankaan tule tajuamaan kirjasta paljoakaan. 136 sivun jälkeen totean, että oikeassa olin. Melkoinen määrä tapahtumia ja outoja olioita on vilistänyt läpi sivujen, mutta mistä ihmeestä tässä kaikessa oli kyse? "Nyt menin Punakaupungin Punakuninkaan luo ja kerroin hänelle, että olin tappanut molemmat punaiset eläimet, ja niin pian kuin hän kuuli sen minulta, hän nousi valt

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit

Kuva
Ilmeisimmät asiat ensin (ainakin, jos olet vieraillut täällä usein): blogini ulkoasu on päivittynyt. Hurja Hassu Lukija -blogissa kehuttiin juuri edellistä teemaani (ihana päivän piristys ♥, kiitokset!), ja kommentoinkin ko. blogiin, että olen jo jonkin aikaa mutustellut teeman päivitystä. Vaihtoon mennyt ulkoasu miellytti minua kovasti, mutta se alkoi tuntua raskaalta ja tummasävyiseltä. Kevät lähestyy, valo lisääntyy ulkona - keveämpää fiilistä aloin kaipailla blogiinikin. Joten intouduin penkomaan ilmaisteemojen valikoimaa, ja lopputulos näkyy ruudulla. Värejä löytyy edelleen, mutta hörhelöitä on vähemmän kuin ennen, vaikka jotain pientä kiemuraa pitikin jättää näkösälle. Sivupalkin tarjontaakin halusin keventää, joten kirjailijoiden ja kustantajien listat löytyvät nyt postauslistauksen lopusta. Tämmöisellä 'sisustuksella' lähden kohti kesää, ja ainakin pari tuntia muutoksen jälkeen olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Muitakin mielipiteitä saa kertoilla kommenttiboksiin

Anu Kaipainen: On neidolla punapaula

Kuva
Anu Kaipaisen On neidolla punapaula (WSOY, 1973) löytyi  Palkintokierrokselta . Tutkailin (taas kerran, tämä on kuulkaa yllättävän hauskaa iltapuuhaa) Kirjasammon palkittujen listoja, ja Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon voittaneiden joukosta löytyi Kaipainen, joka voitti palkinnon vuonna 2006. Kaipaisen varhemmasta tuotannosta huomasin punaiseen teemaan sopivan kirjan, joten lainasin On neidolla punapaulan täysin nimen perusteella. En tiennyt, millaista kirjaa odottaa, mutta hämmästyin silti hieman, kun teksti alkoi paljastua lappilaisen matkailualan yrittäjänaisen tarinaksi. Ehkä alitajuisesti odotin jotain luontohenkistä tarinaa (ties mistä syystä..), joten kirjan aihe tuntui olevan enemmän kiinni arjessa mihin olin varautunut. "Annikki Turusen ruokapaikassa oli kiirettä kaiken päivää. Kuudelta aamulla keittäjä Aino Tikka jo viritteli tulta isojen pannujensa alle, kokonainen poro paistui vartaassa pihalla, ja pari tyttöä juoksenteli tuvan ja keittiön väliä. Ann

Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Kuva
Eeva Tenhusen Mustat kalat (CrimeTime, 2013) löytyi HS:n Klassikkoautomaatista , joten en ole harhautunut kuukauden teemasta. Tenhusen Olavinlinnan maisemiin sijoittuva klassikkodekkari ilmestyi alunperin vuonna 1964, mutta löysin kirjastosta CrimeTimelta viime vuonna ilmestyneen Nostalgia-pokkarin . Kehun jälleen aluksi kirjan kantta: simppeli, tunnistettava linnankuva ja oranssi väri herättävät huomion, ja uhkaa hehkuva väriyhdistelmä virittelee mukavasti kirjan tunnelmaan. "Join kolme suurta kupillista kahvia ja ahdoin itseeni häpeämättömän määrän kinkkuvoileipiä. - Kerro jotain Linnasta, pyysin viidettä aloittaessani. - Minkälaista siellä on ollut? - Tavallista, Inkeri sanoi kyllästyneellä äänellä. - Turistit tekevät tyhmiä kysymyksiä ja me annamme tyhmiä vastauksia. Sinun on kai parasta opetella suosituimmat etukäteen, ettet sitten ällisty, kun joku tulee kysymään "Missä on Se Kivi Josta Tihkuu Verta?" Se tarkoittaa vain yksinkertaisesti mestauskiveä. Kidutuska

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Kuva
Punainen teemakuukauteni innosti minut lukemaan Salla Simukan Punainen kuin veri (Tammi, 2013) -kirjan, joka on vilahdellut blogissa jos toisessakin. Tiesin, että kirjassa viittaillaan jotenkin Grimmin veljesten Lumikki-satuun, mutta siinäpä ennakkotietoni kirjasta olivatkin (lukuisat blogijutut ovat jääneet minulla ylimalkaisen silmäilyn asteelle). Kirjaston tädin ojentaessa minulle varaushyllystä tyylikkään näköisen kirjan oli pakko ihastella hetkinen sen ulkoasua. Kannen kuva on yksinkertainen, mutta puna-musta-valkoinen Lumikki-väritys ja kauniit, alasluodut tytönkasvot ovat erittäin toimiva yhdistelmä. Sivujen punainen reunaväri ja mustat lukujen aloitussivut viimeistelevät Lumikki-fiiliksen. Mahtavaa, että kirjan ulkoasuun panostetaan näin paljon! Teksti on tietenkin tärkein asia, mutta kyllä minä pidän siitä, että hyvä teksti on näyttävästi kuorrutettu. Kirjaa on mukava myös katsella, ei vain lukea.  "Lumikki oli taas pieni. Hän oli yhdeksänvuotias. Tai kymmenen. Ta

Haastevastaus: Muumikirjat ja minä

Kuva
Kirjan pauloissa -blogin Paula muisti minua mukavalla Muumikirjat ja minä -haasteella. Haaste on lähtenyt liikkeelle Valkoisen kirahvin Opuscolo -blogista, ja tokihan näin herttainen haaste houkutteli heti näppiksen ääreen. Haasteen säännöt ovat (lainattu Opuscolo-blogista): - Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi. - Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa. - Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi. Heitän haastepallon alla mainituille blogeille. Minulla ei ole tietoa ko. bloggaajien Muumi-innostuksen asteesta, joten varustan haasteen sivuhuomautuksella, ettei vastaamisesta saa ottaa stressiä, ja haasteen eteenpäin jakaminenkin on oman harkinnan varassa: Lukisinkohan / Fable There's no such thing as too many books / Minna Kirjakaapin kummitus / Jonna Muumikirjat ja minä Minulla ei ole erityis

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Kuva
Alice Hoffmanin Punainen puutarha (Gummerus, 2012) on leppoisa romaani. Siitä ei jäänyt kummoistakaan jälkimakua, mutta silti se viihdytti minua lukuhetkien aikana. Mieleenpainuvinta kirjassa oli sen rakenne. Punainen puutarha koostuu erillisistä tarinoista, joista ensimmäinen sijoittuu 1700-luvulle ja viimeinen nykyaikaan. Tarinoiden tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltalaiseen Blackwellin pikkukaupunkiin, ja pääosissa ovat kaupungin perustajanaisen Hallie Bradyn jälkeläiset ja sukulaiset. Muutamissa tarinoissa on jopa hieman salaperäisiä elementtejä, kuten kummitteleva pikkutyttö, mutta nämä lupaavan oloiset ainekset jäivät aina mukavalle, vähän pliisulle tasolle - kunnon säväytykset jäivät puuttumaan lukukokemuksestani. Punaisessa puutarhassa hypähdellään ajan hetkestä toiseen, kerrotaan jokin merkityksellinen episodi jonkin henkilön elämästä ja siirrytään sitten taas eteenpäin kohti nykyhetkeä. Kertomusten alussa pitikin aina käyttää hetki siihen, että huomasi, kenelle ja mill

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Kuva
Kirjahyllyssäni asustelee jokunen Muumi-kirja, mutta enpä ole niitä hetkeen lukenut. Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti (WSOY, 2010) on nostettu klassikon asemaan ainakin HS:n Klassikkoautomaatissa , joten teemakauteni tarjosi oivan syyn sukeltaa Muumien maailmaan. Samalla käynnistän osaltani Janssonin kirjakiusaus -lukuhaasteen, jossa Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi on haastanut kirjojen ystävät lukemaan Tove Janssoniin liittyvää kirjallisuutta. Ilmoittauduin haasteeseen homssu-statuksella, ja spirittiä on nyt kerätty sen verran, että on jo aika ryhtyä tositoimiin haasteen kanssa. Muumipeikko ja pyrstötähti -pokkaria lukiessani kävi selväksi, että Muumi-kirjojen yksityiskohdat ovat päässeet hämärtymään mielessäni. En muistanut, että.. .. tässä kirjassa Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kohtaavat ensimmäistä kertaa .. tässä kirjassa Muumipeikko ja Niiskuneiti kohtaavat ensimmäistä kertaa .. Niiskuneidillä on veli, Niisku .. Nipsun pienuutta korostetaan joka käänt

Kerstin Gier: Rubiininpuna

Kuva
Kerstin Gierin Rubiininpuna (Gummerus, 2012) aloittaa Rakkaus ei katso aikaa -trilogian, jossa matkustellaan pitkin ja poikin aikaa. Taisin alunperin kiinnittää kirjaan huomiota jossain blogissa, ja kun se nökötti kirjaston palautushyllyssä, päätin kokeilla, miten koukuttava nuortensarja-aloitus Rubiininpuna on. Ja pakkohan se on myöntää, että myös aikamatkustus kuulosti kovin kiehtovalta. "'Mutta Leslie, minä en voi kertoa tästä kotona. Ne luulevat, että olen seonnut. '     Leslie pärskähti puhelimeen. 'Gwen! Mikä tahansa muu perhe passittaisi sinut hoitoon, mutta ei sinun perheesi! Nehän eivät puhu mistään muusta kuin aikamatkageenistä ja kronometristä ja mysteeritunneista.'     'Kronografista', korjasin. 'Se vehje toimii verellä! Eikö ole ällöä?'     'Kro-no-gra-fi! Minä googletan sen.'" (s. 59) 16-vuotias Gwendolyn kuuluu perheeseen, jonka suvussa kulkee salaperäinen aikamatkustusgeeni. Geenin kantajaksi  on luultu Gwend

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Kuva
"Kamelit lumimyrskyssä, pakkaset jotka jäädyttivät puiden mahlankin ja paukauttivat niiden rungot halki, Charlotten kohmeiset kädet, kun hän otti vastaan pitkiä halkoja joita heitettiin junanvaunusta...     Niin heräsi satumainen menneisyys henkiin meidän savuisessa keittiössämme pitkinä talvi-iltoina. Lumisen ikkunan takana levittäytyi yksi Venäjän suurimmista kaupungeista ja Volgan harmaa tasanko, kohosivat Stalinin arkkitehtuurin linnakemaiset rakennukset. Ja sinne loputtoman ja sekavan illallisen ja kuultavan tupakansavun keskelle ilmaantui salaperäisen ranskattaren haamu, isoäiti, joka oli eksynyt Siperian taivaan alle." (s. 78) Andreï Makinen Ranskalainen testamentti (WSOY, 1996) on lumoavan taidokasta tekstiä ensimmäisestä sanasta viimeiseen pisteeseen. Ranskalaisessa testamentissa miespuolinen minä-kertoja muistelee aluksi lapsuuttaan, ranskalaisen isoäidin kertomia tarinoita, ja hiljalleen kirjassa edetään kohti kertojan aikuisikää. Kertoja asuu Venäjällä,

Robert van Gulik: Punainen paviljonki

Kuva
Hollantilainen diplomaatti ja kirjailija Robert van Gulik (1910-67) valitsi salapoliisitarinoidensa päähenkilöksi kierrätyshahmon. Terävä-älyisellä Poo-yangin piirikunnan tuomari Deellä on ollut historiallinen vastineensa Tang-dynastian aikaisessa Kiinassa. Punaisen paviljongin jälkisanojen mukaan van Gulikin kirjoittamat tuomari Deen seikkailut (joita on ilmestynyt kaikkiaan 17 kirjan verran) ovat silti silkkaa mielikuvitusta, vaikka vinkkejä onkin haettu historiankirjoista. Punaisen paviljongin tapahtumat sijoittuvat jonkinlaiseen Las Vegasin muinaiskiinalaiseen vastineeseen. Tuomari Dee on apulaisensa kanssa kotimatkalla jostain kauempaa, ja yösijaa etsiessään he päätyvät Paratiisisaaren huvittelukeskukseen. Kuinkas ollakaan, tuomari Dee saa Punaiseksi paviljongiksi kutsutun huoneen, jonka edellinen asukas on ilmeisesti tehnyt itsemurhan - ja huoneen menneisyyskin haiskahtaa kuolemalle. Deen kollega pyytää häntä tuuraajaksi itsemurhajutun selvittelyssä, ja pian tuomari huomaa

Rosa Meriläinen: Nainen punainen

Kuva
Nainen ja minihame. Myönnän, että Rosa Meriläisen nimi on tähän asti nostattanut mieleeni lähinnä muistumia iltapäivälehtien vuosien takaisista huuhaalööpeistä. Luettuani Meriläisen Nainen punainen (Teos, 2012) -kirjan muistan jatkossa hänet naisena, joka osaa kirjoittaa. Nainen punainen oli minulle myönteinen yllätys. Tampereen punaiseen naiskaartiin kuuluneen Helmi Johanssonin tarina valottaa yhden naisen näkökulmasta sitä, miten kiihkeä aatteen palo lopulta sai melko katkeran lopun.    " - Näytetään, huusivat kaikki yhteen ääneen riippumatta siitä mitä tarkoittivat.     Näin he valoivat toisiinsa ja itseensä taistelutahtoa. Ja toivoa. Helmi oli likoistaan ylpeä. Itseään hän ei olisi välttämättä niin rohkeasti puolustanutkaan, mutta likkojen puolesta oli helppo lähteä Tekulle tivaamaan selityksiä. Että mitä ihmettä tämä farssimainen Oriveden reissu tarkoitti, kuka oli vastuussa tällaisesta kiusanteosta ja turhanjuoksuttamisesta. Ei vastauksia kyllä tullut tivaamallakaa

Maaliskuu on Punainen Klassikko -kuukausi & 2 x vaisu klassikko

Kuva
Tiedotus: Maaliskuu on blogissani teemakuukausi. Aion blogata kirjoista, joiden suomenkielisessä nimessä on jotain punaiseen vivahtavaa. Aion myös blogata klassikkokirjoista.  Klassikkoteemasta hihkaisen kiitokset Luettua elämää -blogin Elinalle. Elinalla oli jo viime syksynä blogissaan klassikkokuukausi, ja idea jäi sieltä mieleeni hautumaan. Värien tiimoilta ajatukseni oli alunperin viettää vain yksittäistä teemaviikkoa, mutta haku kirjaston tietokantaan sai minut hylkäämään ajatuksen värikkäästä viikosta. Punainen väri todella inspiroi kirjan nimien keksijöitä, sillä valikoimaa tuntuu olevan valtavasti. Lupaavanoloista teemaluettavaa alkoi kertyä sen verran, että päätin kokeilla kokonaisen teemakuukauden viettämistä. Maaliskuu 2014 onkin blogini ensimmäinen teemakuukausi, ja olen aika täpinöissäni valitsemastani yhdistelmäteemasta (lue: teemailu jatkunee tulevina kuukausina). Tietenkin teemakuukausi tarkoittaa sitä, että minun on kyettävä vastustamaan kirjaston satunnaisia houk