Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Sarjakuvapassi #5: Ville Ranta: Köyhän miehen Jerusalem

Kuva
Olen bloggaillut Sarjakuvapassin etenemisestä, ja nyt passi on edennyt ruutuun, jonka mieluusti hyppäisin yli täällä blogin puolella. En nimittäin pitänyt laisinkaan Ville Rannan albumista Köyhän miehen Jerusalem (Asema, 2014), ja ellei sarjakuva kuuluisi passin kirjoihin, olisin jättänyt sen kesken hyvin nopeasti. Sarjakuvan lukeminen on minulle aina erittäin visuaalinen elämys, ja se puoli jäi köykäiseksi tämän albumin kohdalla. Anteeksi vaan, mutta en halua lukea tekstejä, joiden tekstausten käsiala on vielä huonompaa kuin omat harakanvarpaani. Ruutuja en sarjakuvaan kaipaa, sillä kirjahan voi olla myös sarja kuvia, mutta en vain pidä näin horjuvasta piirrostyylistä, mutuhuttutermiä käyttääkseni: Mistäs Köyhän miehen Jerusalem sitten kertoo? Takakansi vinkkaa, mistä se ei kerro: se ei ole tilityskirja eikä paljastuskirja. Hyvä, sillä olisin voinut vaikka erehtyä. Varmaankin kirjan päähenkilönä olevan miehen parisuhde- ja isäkokemuksista voi tehdä elämänfilosofisia pääte

Agatha Christie: Vaarallinen talo & Aikataulukon arvoitus

Kuva
Viikon Christie-annos koostuu kahdesta Hercule Poirot -kirjasta: Aikataulukon arvoituksen (WSOY, 2010/1935) kuuntelin äänikirjana tammikuun aikana ja Vaarallisen talon (WSOY 2010/1932) luin viime vuoden loppupuolella. Vaarallinen talo palautti minut Poirotin maailmaan pienen tauon jälkeen. Nuorempana luin Christietä paljonkin, mutta jossain vaiheessa Poirot ja neiti Marple väistyivät jonnekin unholaan. Viime kesän dekkarihaasteen innostamana päätin uudistaa tuttavuuteni Agatha Christien dekkareiden kanssa, ja Vaarallinen talo päätyi lukupinooni lähinnä sattumalta. Suomenkielisen painoksen nimi kuulosti jännittävältä, ja olin lähes varma, etten ollut ko. kirjaa aiemmin lukenut. Tässä erehdyin, mutta kirja palautui mieleeni vasta aivan sen loppupuolella. Poirot ei tässä vuosien saatossa ollut muuttunut yhtään vähempää ärsyttävämmäksi hahmoksi kuin hän muistini mukaan oli silloin joskus. Eh bien , harmaat aivosolut ja se pikkutarkkuus! Vaarallisessa talossa Poirot on vetäytymässä e

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Kuva
Minulla on ollut jostain syystä ennakkoluuloja Rosa Liksomin kirjoja kohtaan, vaikken ollut niistä ainuttakaan lukenut ennen Hytti nro 6 :ta (WSOY, 2011). Liian vaikeita, aiheet eivät kiinnosta - jotain tämänsuuntaista olen ajatellut. Hytti nro 6 :sen huomasin syksyllä e-kirjojen alessa, ja jostain syystä klikkasin sen itselleni. Kannessa komeilee iso kuutonen, ja se inspiroi minua viimein kokeilemaan kirjaa (ks. haaastepojo alempana). Ja hei, tämä oli hyvä! Matkustamisen hidasta tunnelmaa, surumielisyyttä, kaihoa ja muistoja, talvi. Siinä Hytti nro 6 :n aineksia, ja kirja sopi oivallisesti talven hyytävän kylmyyden keskellä luettavaksi. Kun ulkona oli -20 astetta pakkasta, pystyin hyvin eläytymään Siperian arojen talven kurimukseen. Kesähelteillä tämä kirja olisi saattanut saada minulta toisenlaisen vastaanoton. "Taakse jää Irkutsk, hiljainen, jään sitoma keväinen kaupunki. Taakse jää Irkutsk, yliopiston kirjaston keltaiset kaakelit, vaaleanpunainen sipulikirkko, puistot

Liz Williams: Demonien taivas

Kuva
Liz Williamsin komisario Chen -dekkarit ovat riemastuttavaa luettavaa. Realismin voi heittää romukoppaan, kun ollaan Singapore Kolmessa, jossa taivas ja helvetti ovat alati läsnä ja mitä ihmeellisimpiä asioita voi tapahtua. Demonien taivas (Like, 2013) on dekkarisarjan toinen osa, ja vaikkei se ollut mielestäni aivan niin hyvä kuin aloitusosa Aavekauppiaan tytär , nautin yliluonnollisiin rikoksiin erikoistuneen Chenin ja demonietsivä Zhu Irzh'n seikkailuista. Tavanomaisemmat dekkarit tuntuvat Williamsin mellastuksen jälkeen totisesta tylsän tasaisilta. Demonin taivaassa pääosassa on demonietsivä Zhu Irzh, sillä Chen on lähtenyt Thaimaahan lomailemaan ja palaa alaisensa avuksi vasta kirjan keskivaiheilla. Zhu Irzh ajautuu tutkimaan Deveth Sardai -nimisen neitosen murhaa, joka tuntuu kytkeytyvän paikallisen teollisuusjohtajan Jai Tserain bisneksiin. Jain ja Zhun välille kehkeytyy melkoisen kiihkeää tiedonvaihtoa, ja kiihkeää meno on kirjassa muutoinkin, kun loppua lähestytään.

Blogistanian-äänestys 2014

Kuva
Blogistanian kirjapalkintoäänestys on juuri NYT, ja päätin osallistua ensimmäistä kertaa äänestyksiin. En väitä lukeneeni uutuuskirjoja kattavasti viime vuonna, mutta sehän ei näissä karkeloissa estä äänestämästä. Osallistun silkasta äänestämisen ilosta. :) Ainut kriteeri annetuille äänille kun on, että kirja on julkaistu viime vuonna, bloggaaja on sen lukenut ja lukemastaan blogannut. Tarkemmista säännöistä ja ohjeista kiinnostunut voi kurkata emäntä- ja isäntäblogien postauksia aiheesta. Äänestysvalintani pohjaavat kirjoille antamiini Goodreads-tähtiin, ja tähtösissä painottuvat voimakkaasti omat lukufiilikseni. Tiedossa ja Kuopuksessa minulla ei ollut valinnanvaraa eli luettuja kirjoja kolmea enempää, mutta tarkistin sen, että äänestämäni kirjat olivat saaneet minulta vähintään kolme Goodreads-tähteä. Se on merkki siitä, että kirja on yltänyt vähintään keskitasolle lukufiilisten puolesta, joten se on silloin minun silmissäni ansainnut äänestyspisteensä. Äänestän Tieto- , Kuopus

David Nicholls: Kaikki peliin

Kuva
David Nichollsin Kaikki peliin (Otava, 2012) tarjosi sukelluksen brittiläiseen yliopistoelämään ja erityisesti sen vapaa-ajanviettoon. Niin noloa. Niin totta. Niin hauskaa. Näin julistaa suomenkielisen painoksen kansi, ja 'tämän-pitäisi-olla-nolostuttavan-hauskaa' -tilanteita riitti koko kirjan verran. 'Pitäisi'-sanasta voi päätellä, etten kokenut kirjaa hykerryttävän hauskana, mutta aivan kelpo viihdykettä Kaikki peliin sentään oli. Pääosassa kirjassa on työväenluokasta lähtöisin oleva Brian, joka kirjan alussa aloittaa kirjallisuuden opiskelunsa yliopistossa (ei Oxfordissa tai Cambridgessa vaan jossain muussa, nimettömäksi jäävässä opinahjossa - vai eikö se nimi vain enää osunut silmääni, kun yritin sitä metsästää kirjan sivuilta tätä blogijuttua varten?). Brianin korvissa soi Kate Bush ja haaveissa siintää osallistuminen tv:ssä pyörivään Yliopistovisaan. Haaveissa saa pysyvän paikan myös kuvankaunis Alice Harbinson, ja suurin osa kirjan tapahtumista pyörii Alic

Guy Delisle: Shenzhen

Kuva
Eräässä kirja-aiheisessa FB-ryhmässä, johon kuulun, valittiin alkuvuoden lukuteemaksi Aasia (toinen teema on dystopia, ja sen tiimoilta odottelen vielä lukuinnostusta). Aasia-teema antoi minulle inspiraation sarjakuvahyllyllä: päätin viimeinkin tutustua kehutun Guy Delislen sarjakuviin. Lähikirjaston hyllyssä oli tarjolla albumit Shenzhen (WSOY, 2010) ja Pjongjang (WSOY, 2009), ja näistä ensin mainittu veti pitemmän korren. Arvelin, että kohtaamisesta kiinalaisten ja kiinalaisen kulttuurin kanssa irtoaa enemmän kuin valvotusta oleskelusta Pohjois-Koreassa. Molemmat albumit nimittäin kertovat Delislen kokemuksista työkomennuksilta, ja Shenzhen -albumi syntyi kolmen kuukauden työreissun aikana. Kohteena oli paikallinen animaatioelokuvastudio, jonka päällikköä Delisle pääsi tai joutui tuuraamaan. Täytyy sanoa, että albumin mustanharmaa ulkoasu oli minulle pettymys. Edellisessä postauksessani komeili upean värikäs Perkeros -albumi, ja vaikka sen lukemisesta on jonkin aikaa, vertautui

Sarjakuvapassi #4: JP Ahonen & KP Alare: Perkeros

Kuva
Nauran harvoin ääneen kirjojen parissa, ja vielä harvemmin sarjakuvan parissa, mutta JP Ahosen ja KP Alaren Perkeros -albumi (WSOY, 2013) kirvoitti minulta useammankin naurunpurskahduksen eräänä tammikuun alun iltana sarjakuvaa lukiessani. Melkoinen huippuvalinta Sarjakuvapassin lukulistalle. Ilman passia en varmastikaan olisi tarttunut bänditouhuista kertovaan sarjakuvaan, niin kaukana albumin aihemaailma on tavanomaisista kiinnostuksen kohteistani.   Perkeros kertoo tamperelaisen Perkeros-bändin kivisestä taipaleesta musiikin maailmassa. Perkeros-bändin jäsenenä on mm. erikoinen karhuhahmo, joten aivan keskinkertainen ryhmä ei ole kyseessä. Albumin sivuilla seurataan bändin uurastusta keikkapaikoilla ja harjoituksissa, ja kitaristin tyttöystäväkuvio tuo mukaan ihmissuhteiden arkea. En kokenut albumin aihetta itselleni läheiseksi, sillä bändikeikoilla ei tule usein heiluttua saati että seuraisin asuinpaikkakuntani bänditoimintaa. Silti Perkeroksen huumori kolahti minuun, n

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (äänikirja)

Kuva
Olen viime aikoina viihtynyt dekkarien parissa, ja äänikirjojen puolella kuuntelussa työmatkoilla on ollut Agatha Christien Askel tyhjyyteen (WSOY, 2010/1934). Sain kirjan loppuun viime viikolla, ja se oli niin mainio, etten malttanut jättää kuuntelua pelkästään työmatkoille vaan sopivan tilaisuuden tullen laitoin napit korviin myös kotona. Esimerkiksi tylsät silityspuuhat sujuivat kuin itsestään, kun korvissa kuului Lars Svedbergin miellyttävä ääni ja Frankie ja Bobby keksivät mitä ihmeellisimpiä juonia saadakseen murhaajan kiinni. Kustantajan esittelyteksti mainostaa kirjaa erääksi Christien hauskimmista kirjoista, ja vaikken aivan täydellistä vertailua murhamamman tuotantoon voi tehdä, allekirjoitan väitteen kirjan hauskuudesta. Ei tämä kuoliaaksi naurattaja ollut, mutta hupaisaa kepeyttä ja iloa tarinassa oli. Ja pikkuisen (siis todella pikkuisen, mutta olipa kuitenkin) oli myös romantiikkaa mukana, mikä oli kiva yksityiskohta. Askel tyhjyyteen -kirjassa rikosta selvittä

Bloggauksen kiemuroista & Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri

Kuva
Tiedotus: koetan pikkuhiljaa päästä täällä blogin puolella siihen, että luetut kirjat ilmaantuvat blogiin päivän, parin viiveellä. No olipas dramaattista. :) Tässä on taustalla semmoinen minulle erikoinen tilanne, että Bloggerin luonnoksissa odottelee julkaisuaan juttuja kirjoista, jotka olen lukenut joulu-, jopa marraskuussa. Yleensä olen postaillut lukemistani kirjoista viimeistään viikon kuluttua lukemisesta, mutta joulukuussa ja vuodenvaihteen tienoilla tilanne repsahti täysin, kun oli kaikenlaista haastekoontia, arvontapostausta, katsauksia menneeseen ja tulevaan, jotka veivät tilaa kirjajutuilta. Kirjapostauksia alkoi kertyä luonnoksiin (mikä oli aiemmin hyvin harvinaista minulle) ja vaikka olen koettanut purkaa sumaa tammikuun aikana (jee,  Sarjakuvapassin postausten suhteen enää yksi odottaa luonnoksissa eli ainakin sen suhteen olen lähes saanut lukuvauhtini kiinni), kirjajuttuja on edelleen jemmassa useampia. Samaan aikaan tammikuussa lukemani kirjat ja niistä naputtelema

Sarjakuvapassi #3: Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki

Kuva
Kiitokset Oulun kaupunginkirjaston Sarjakuvapassille , sillä ilman tätä mainiota kampanjaa tuskin olisin lainannut Tiitu Takalon albumia Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa, 2014). Onneksi passin laatijat olivat ottaneet Takalon albumin listalle mukaan, joka takakantta lainaten on "omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja" . Lisäksi albumi on hieno sukellus Tampereen historiaan ja nykyiseen kunnallispolitiikkaan. Pidin albumista niin paljon, että innostuin antamaan sille täydet viisi Goodreads-tähteä. Luin albumin viime vuoden puolella, kun lumi oli vain kaukainen haave. Nyt sitä  lunta sitten piisaa, ja albumi on toivottavasti löytänyt jo uuden lukijan. Albumin nykyhetkessä päähenkilönä on sarjakuvataiteilija itse. Hän kertoo ensi tapaamisestaan Mikon kanssa, suhteen etenemisestä ja siitä, kuinka he viimein päättävät hakea asuntoa Tampereen Annikinkadulta, purkamiselta säästyneestä puutalokorttelista. Asuntohakemus hyväksytään ja nuoripari saa remon

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Kuva
Christian Rönnbackan uusin Antti Hautalehto -dekkari Rakennus 31 (Bazar, 2014) löysi tiensä lukulaitteeseeni Kirsin kirjanurkan Kirsin valitsemana, kun osallistuimme Elisa-kirjan jouluiseen kirjaystävärinkiin. Kiitokset Kirsi valinnasta! Aloitin tutustumiseni Hautalehtoon lukemalla sarjan aloitusosan, Operaatio Troijalaisen . Sarjan toinen osa Julma (Bazar, 2013) jäi minulta välistä, mutta Rakennus 31 valotti sen juonenkulkua riittävästi: kyseessä näyttää olleen jonkinlainen jatkolämmittely sarjan aloitusosalle. Rakennus 31 :ssä oltiin onneksi jo aivan uuden rikoksen kimpussa. Rakennus 31 alkaa lupaavan tummanpuhuvasti rakennuksesta 31, joka on aikaisemmin toiminut mielisairaalana. Aloituskohtaus antaa viitteittä synkkäsävyisestä tarinasta, mutta kirjan loppuosa on paljolti lähempänä ykkösosan leppoisaa meininkiä. Kirjan alussa Porvoon lähimetsiköistä löytyy tyhjä hautakuoppa, sitten vielä muutama lisää ja viimein löytyy ruumis. Tätä juttua Hautalehto kollegoineen alkaa selvite

Sarjakuvapassi #2: Anni Nykänen: Mummo #2

Kuva
Sarjakuvapassi etenee Mummo-kuplaan. Passiin kelpuutettiin jokin Anni Nykäsen Mummo -sarjakuvan kolmesta ensimmäisestä osasta, ja valitsin niistä luettavakseni keskimmäisen, kun se sattui olemaan paikalla lähikirjaston hyllyssä. Mummo 2 (Sammakko, 2012) tutustutti minut ensimmäistä kertaa Mummo -sarjakuvaan, vaikka olenkin Mummoon ohimennen törmännyt blogeissa ja kenties jossain sanomalehdessä. On/off-arvio heti alkuun: ympäröin passista hymynaaman, sillä jos mummo ei saa hymyä huulille niin ei sitten mikään. Yllätyin siitä, että Mummossa ollaan ajan hermolla. Mm. nettiajan härpäkkeet otetaan hyötykäyttöön: Mummo valittaa, mutta vain aiheesta! Mummoelämän realiteetteja: Aika mainio tapaus tämä mummo! Positiivinen mummoenergia jyrää tässä albumissa, ja se oli Mummon parhaita puolia. Vaikka se suurin Mummo -innostus jäi lukufiiliksistäni puuttumaan, oli lukemani albumi hauska välipala. Olisinpa itsekin näin virkku ja oivaltava mummo, jos siihen ikään joskus pää

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Kuva
Christian Rönnbackan esikoisdekkari Operaation Troijalainen (Bazar, 2012) oli odotellut lukulaitteessani jo tovin, kun Kirsin kirjanurkan Kirsi paljasti Elisa-kirjan jouluisen kirjaystäväringin lahjakirjavalintansa minulle. Kirsin valinta oli Rönnbackan uusin kirja, Rakennus 31 (Bazar, 2014). Molemmat kirjat kuuluvat Antti Hautalehto -dekkarisarjaan, ja lahjakirja innosti minut aloittamaan lukemisen sarjan ensimmäisestä osasta, jonka olin joskus napannut mukaani e-kirja-alesta.      En tiennyt Antti Hautalehto -sarjasta mitään lukemista aloittaessani, mutta varsin pian kävi selväksi, että kirja sujahtaa kesäkirjakategoriaan: leppoisaa luettavaa, joka lienee parhaimmillaan kauniina hellepäivänä, jolloin mitään erityisen raskasta ei tee mieli lukea. Mikään kovaksikeitetty dekkari Operaatio Troijalainen ei synkänpuhuvasta kannesta huolimatta ole, vaan meno on yleissävyltään hurtin humoristiseen kallellaan. Jopa liikaa minun makuuni, sillä kirjan dialogit olivat tulvillaan vitsikkä

Johan Bargum: Syyskesä

Kuva
Johan Bargumia on luettu havaintojeni mukaan muutamassa blogissa  Ullan luetut kirjat -blogin Talvi-haasteeseen. Liityn seuraan Bargumin kirjalla Syyskesä (Tammi, 1993), joka on pieni romaani suurista asioista. Veljekset Carl ja Olof kohtaavat äidin kuolinvuoteen äärellä, ja Olofin muistojen kautta palataan palataan menneisyyden kaunoihin ja salaisuuksiin. Romaanin kertojaääni on Olofin, ja muut henkilöt jäivät syrjemmälle jopa siinä määrin, että he jäivät minun lukukokemuksessani vaisuiksi. Erityisen värikkäältä persoonalta ei Olofkaan vaikuttanut, ja henkilöiden haaleus kuvastaa tunnelmiani kirjan lukemisen jälkeen. Tarina oli haikean surumielinen, jopa kaunis, mutta jotenkin siitä jäi puuttumaan se säväys, joka olisi tehnyt kirjasta minulle erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. "Merilokki liiteli ohi siivet liikkumattomina ja tähyili valppaana laituria.     - Kumma kyllä, sanoin, vaikka äiti tekee tuolla kuolemaa, se... menee vain ohitse.     Klara katseli yhä min