Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Maaliskuu 2015

Kuva
Maaliskuun kirjakuukauteni kohokohtia kuvittavat Floralia - Kevät alkaa Kempeleestä -puutarhanäyttelystä nappaamani kuvat. Näyttely pidettiin viime viikonloppuna OSAO:n Kempeleen yksikössä, ja se oli rakennettu opiskelijoiden ideoiden pohjalta. Kaunista oli jälleen kerran! Harmi, että näyttelystä tuliaisina saatu keväinen tuulahdus jäi lähinnä mielen nurkalle kykkimään, sillä ulkoilmassa kevään merkit antavat vielä odottaa itseään. Tiet ovat täynnä loskaa, aurinko luuraa pilvien takana ja taivaalta tippuu vuorotellen vettä ja lunta. Viime yönä tuli lähes 10 senttiä lunta ja päivällä oli vuorossa vesi. Olen alkanut harkita kumisaappaiden ostamista. Ennen Floralia-kuvia pakollinen :) kirjakuva:     Maaliskuun värit... musta - Axel Madsen: Coco Chanel punainen - Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto - parasta elämässä valkoinen - Donna Tartt: Tikli Eli kirjaostoksia kuluneelta kuukaudelta. Tikliä jo ehdin aloittaa, mutta totesin 200 sivun jälkeen, ettei nyt ole sopiva

Romantiikkahyllyn maalaislöytöjä - Enni Mustonen: Morsiuskesä & Irène Némirovsky: Veren polte

Kuva
Maaseudun tarinoita kirjaston romantiikkahyllyltä. Tässä on minulle harvinainen yhdistelmä, mutta 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Maalaismaisemia -lukuhaaste houkutteli minut lainaamaan Irène Némirovskyn Veren poltteen (Gummerus, 2008) ja Enni Mustosen Morsiuskesän (Otava, 2009). Molemmat kirjat löytyivät lähikirjaston romantiikan teemahyllystä, jonka luona harvemmin vierailen. Joskus hämärässä nuoruudessani pläräsin hyllyn tarjontaa säännöllisesti (kirjasto oli eri, mutta romantiikkahylly taitaa löytyä kaikista kirjastoista?), kunnes irtaannuin rakkauden ympärillä pyörivistä juonikuvioista - tai ainakin hyllystä, joka pursuaa vain tätä aihepiiriä. Némirovskyn kirjalta en odottanut perinteistä rakkauden huumaa ja kuumia suudelmia, mutta ennakolta arvelin, että Morsiuskesä saattaisi olla lähempänä nuoruuteni kokemuksia romantiikkahyllyn annista. Kirjat luettuani en suuremmin yllättänyt, kun Veren polte sopi mielikuviini ranskalaisesta romaanista - hienostunut, monimutk

Sarjakuvapassi - täynnä!

Kuva
Syksyllä innostuin Oulun kaupunginkirjaston Sarjakuvapassi -kampanjasta, jossa on yksinkertainen idea: luetaan passiin merkityt kahdeksan sarjakuvaa ja pyydetään kirjan palautushetkellä kuittaus passiin kirjastotädiltä tai -sedältä. Passiin oli valittu kotimaista sarjakuvaa, ja kaikki albumit olivat minulle entuudestaan lukemattomia. Nyt luku-urakkani on ohi, ja blogijuttuni luetuista kirjoista löytyvät täältä: JP Ahonen & KP Alare: Perkeros  (WSOY, 2013) - Goodreads: 5 tähteä Petri Hiltunen: Väinämöinen Hollywoodin lumoissa  (Arktinen Banaani, 2013) - Goodreads: 2 tähteä Terhi Ekebom: Kummituslapsi  (Asema, 2013) - Goodreads: 3 tähteä Ville Hänninen & Harri Römpötti: Hittiparaati  (Like, 2014) - Goodreads: 3 tähteä Søren Mosdal & Jacob Ørsted: El Caca Divino – tai kuinka Freddy ja Professori voittivat Pulitzer-palkinnon  (Dead Genesis, 2014) - Goodreads: 3 tähteä Ville Ranta: Köyhän miehen Jerusalem  (Asema, 2014) - Goodreads: 1 tähti Anni Nykänen: Mummo

Ville Hänninen ja Harri Römpötti: Hittiparaati

Kuva
Ville Hännisen ja Harri Römpötin Hittiparaati - Suomalaisen sarjakuvan menestystarinoita (Like, 2014) tuo minulle viimeisen merkinnän Oulun kaupunginkirjaston Sarjakuvapassiin . Hittiparaati jäi passin viimeiseksi luettavaksi kirjaksi sattumalta, mutta tämä oli varsin oivallinen sattuma, sillä seitsemän hyvin erityylisen albumin jälkeen oli mielenkiintoista sukeltaa kotimaisen sarjakuvan historiaan ja nykypäivään.   Hittiparaati sisältää 16 taustatarinaa menestyneiltä kotimaisilta sarjakuvantekijöiltä. Joukossa on vanhoja ja vähän uudempia tuttavuuksia, ja vaikken heti kaikkia tekijöitä (ks. jutun lopussa oleva Kirjan tietoja -osio) tunnistanut nimeltä, aika moni lehtien sivuilta ja muista yhteyksistä tuttu sarjakuva yhdistyi kirjaa lukiessani sarjaa kirjoittavaan ja piirtävään henkilöön. Luen esimerkiksi B. Virtasen toimistoelämästrippejä kun niitä jossain näen, mutta vasta nyt tiedän, että kyseistä sarjaa piirtää Ilkka Heilä. Fingerporin , Kiroilevan Siilin ja Mummon tekijät

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Kuva
Jari Järvelän Tyttö ja pommi (CrimeTime, 2014) liikkuu samalla aihealueella kuin viime vuoden puolella lukemani Arturo Pérez-Reverten Kärsivällinen tarkka-ampuja eli graffitien maailmassa. Siinä missä Pérez-Reverten kirjassa syvennyttiin taiteen määrittelyyn, Järvelän kirjassa ollaan kostoteeman äärellä. Kirjan päähenkilönä on 19-vuotias tyttö nimeltä Metro. Hänen ystävänsä Rust kuolee yöllisessä takaa-ajossa, jossa Rotat eli vartijafirman miehet jahtaavat VR:n vaunuja sotkevia Bakteereja eli Metroa ja Rustia. Metro saa selville vartijafirman työntekijöiden tiedot, ja päättää kostaa rakastamansa Rustin kuoleman. Ennen pitkää myös Metro huomaa joutuvansa takaa-ajetuksi. Tyttö ja pommi kiihdytti vauhtiaan loppua kohden, ja oli yllättävän viihdyttävää luettavaa, vaikkei mitään päätä huimaavaa jännitystä sivuille mahtunutkaan. Viihtymiselementtien ohella kirja sisälsi aineksia, jotka kuvastivat nykyajan armotonta työilmapiiriä: pomot ajavat alaisiaan äärimmäisiin tekoihin, jotta saa

Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku & vaakunaväijy & ryöväriliitto

Kuva
Sirin Kolun Me Rosvolat -sarjan äänikirjaversio on viihdyttänyt minua työmatkoillani alkuvuoden aikana. Sarjan tähän mennessä ilmestyneet osat on nyt kuunneltu loppuun, ja hieman on haikea olo. Vilja, Hele, Kaija ja kumppanit ovat seikkailunsa tällä erää seikkailleet, mutta voisin melkein aloittaa sarjan kuuntelun uudelleen alusta, sillä Rosvoloiden seura on ollut mitä parhainta autoiluseuraa. Hyväntuulista ja jännittävää menoa. Sarjan kolme viimeistä osaa muodostavat niin tiiviin kokonaisuuden, että ne sopivat oikein hyvin samaan blogijuttuun. Helmeri Kvistin rosvousoppaan etsinnän alkutahdit soiteltiin jo sarjan toisessa osassa (juttuni sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta löytyy täältä ), mutta kunnolla vauhtiin päästään Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku (Otava, 2012) -kirjassa. Sarjan kahta ensimmäistä osaa voi mielestäni lukea ja kuunnella lähes itsenäisinä kirjoina, mutta nämä kolme viimeistä ovat oma kokonaisuutensa, jossa punaisena lankana kulkee sata vuotta kadoksissa olleen

Terhi Ekebom: Kummituslapsi

Kuva
Terhi Ekebomin Kummilapsi (Asema, 2013) päätyi luettavakseni Sarjakuvapassin kautta. Tai oikeastaan tämän kirjan yhteydessä olisi parempi käyttää sanaa 'katseltavakseni', sillä kirjan juoni etenee suurimmaksi osaksi kuvallisin keinoin. Sanoja on käytetty vain vähän, mutta ne nousevat sitten sitäkin paremmin esille. Kirjan värimaailma on kauttaaltaan siniharmaa, ja värit kuvastavat mielestäni hyvin sivujen tunnelmaa. Räväkkyyttä Kummituslapsessa ei ole, sen sijaan herkkiä vivahteita riittää. Tarina alkaa siitä, kun nuori nainen asettuu asumaan syrjäseudulle, vuoren juurella olevaan taloon. Naisella on menneisyys, johon viitataan vain sanoilla 'kaiken tapahtuneen jälkeen' ja kuvista löytyy myös vihjeitä. Läheisestä metsästä kuuluu öisin outoja ääniä, ja koettaessaan selvittää niiden alkuperää nainen pääsee kummitusten jäljille. Albumin piirrosjälki miellyttää minun silmääni, mutta nimettömäksi jääneen naisen hahmosta on sanottava, että hameen peittämät j

Pierre la Mure: Punainen mylly

Kuva
Henri de Toulouse-Lautrec (1864-1901) on ollut minulle tuttu vain maalaustöidensä kautta, joita voi kurkata vaikkapa täällä . En ole mikään taiteentuntija, mutta de Toulouse-Lautracin työt miellyttävät silmääni, ja erityisesti julisteiden eläväinen, värikylläinen tunnelma välittyy lähes käsinkosketeltavana katsojalle asti. Lähikirjastoni kirjanvaihtohylly tarjosi hiljattain mieluisan yllätyksen, sillä bongasin hyllystä Pierre la Muren Punaisen myllyn (Suuri suomalainen kirjakerho, 1996), joka on romaani de Toulouse-Lautrecin elämästä. En ollut entuudestaan laisinkaan tietoinen kirjan olemassaolosta, mutta nappasin sen oitis mukaani, sillä mies värikkäiden julisteiden takana kiinnosti minua kovasti. Punainen mylly on kaunokirjallinen kirja, ja pidin siitä juuri sen vuoksi. Kunhan faktat ovat kohdillaan, luen tunnettujen henkilöiden elämästä mieluummin taiteilijaromaanin muodossa kuin puhtaasti tietokirjana. Pierre la Mure onnistuu erinomaisesti herättämään henkiin Henri de Toulou

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Kuva
Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö (Schildts & Söderströms, 2015) on kirja, josta tuntuu laimealta kirjoittaa 'hieno aikamatka 1990-luvun Englannin työväenluokan tyttären arkeen, joka on täynnä nuoruuden säröä ja itsensä etsintää'. Moran kirjoittaa niin terävää, särmikästä kieltä ja Johannan teinihahmo on niin eteenpäin pyrkivä, hullu ja hurja, ettei tämmöinen kiltin perhetytön menneisyyden omaava ja vähemmän hohdokkaita it-hommia päätyökseen tekevä bloggaaja oikein osaa kuin pyöritellä päätään, ihastella ja vähän kauhistella. Melkoisen tytön Moran on kirjaansa kirjoittanut, ja Wikipediaa luettuani Johannan vaiheet tuntuvat olevan jossain määrin yhteneväiset Moranin oman henkilöhistorian kanssa. ""Nämä nörtit pitää rampauttaa!" J Arthur Rank -kolumni kehottaa. "Käykää näiden Kirjoituskoneiden takana piileskelevien Pellejen kimppuun""     Tämä on selvästikin surkeaa journalismia. Musiikkilehdistö on ilmiselvästi jonkinlainen Versai

Sanasinfonia - Novelleja Sibeliuksesta (toim. Päivi Haanpää ja Marika Riikonen)

Kuva
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Sanasinfonian (Karisto, 2015) kiinnitti huomioni Kariston kevään katalogissa, ja vaikken ole Sibeliuksen musiikin suuri ystävä saati tuntija (en inhoakaan, mutta klassinen ei erityisemmin ole minun juttuni), kokoelman idea tuntui kiinnostavalta. Sibelius - minkälaisia novelleja musiikin suurmiehestä syntyy? Miten eri tavoin kuuluisa merkkihenkilö pujahtaa mukaan fiktiivisiin teksteihin? Tänä vuonna on Hämeenlinnassa 8.12.1865 syntyneen Sibeliuksen 150-juhlavuosi , ja novellikokoelma on mielestäni erinomainen kunnianosoitus taiteilijalle. Kirjassa on kahdeksan novellia (kaikki tekijät on lueteltu jutun lopussa), ja mukana on sekä minulle tuttuja että outoja nimiä. Silti kokoelman kirjoittajista vain Petri Tamminen oli minulle entuudestaan tuttu nimi lukukokemusten kautta, joten sain kokoelmasta melkoisen annoksen maistiaisia suomalaisesta kirjallisuudesta. Suosikkinovelleikseni  kokoelmasta nousivat Jyrki Vainosen Lint

Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus

Kuva
Agatha Christien Rakkauskirjeiden salaisuus (WSOY, 2013/1925) oli riemastuttavaa luettavaa. Kirja on erittäin kaukana vakavamielisestä dekkarista, ja siksi se kai osui lukuhermooni täydellisesti. Arkeni on juuri nyt niin täynnä kaikenlaista, etten tahdo jaksaa keskittyä mihinkään kovin syvälliseen kirjalliseen tuotokseen. Rakkauskirjeiden salaisuus oli semmoinen ilottelu, jota saatoin lukea vähäisemmälläkin keskittymiskyvyllä ja jonka lukemisesta ei voinut tulla kuin hyvälle tuulelle. Kirjan pääpoliisi oli minulle täysin uusi hahmo, Scotland Yardin tarkastaja Battle. Hän ilmestyi mukaan juoneen vasta sadan luetun sivun jälkeen, eikä noussut kovin keskeiseksi henkilöksi missään vaiheessa kirjaa. Takakansi tietää silti kertoa, että tarkastaja Battle esiintyy peräti neljässä muussa kirjassa. En saanut Battlen persoonasta kummoistakaan otetta, vaikka hän vaikutti älykkäältä ja elämää ymmärtäväiseltä kaverilta. "'Saanko polttaa?'   Lordi Caterham nyökkäsi, ja Anthony sy

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Kuva
Kerrankin kirjan suomennettu nimi on mielestäni alkuperäistä nimeä parempi. Agatha Christien Simeon Leen testamentti (WSOY, 2005/1939) suomalainen nimi kuvaa kirjan tapahtumia osuvasti. Vanha, rikas mies kuolee viettäessään joulu sukulaistensa kanssa. Millainen on Simeon Leen henkinen perintö? Lyhyesti: täynnä synkkiä, mustanpuhuvia tunteita. Aineellista perintöä miljonäärillä riittää yllin kyllin jaettavaksi, mutta seuraako siitäkään mitään hyvää? Simeon Leen testamentin alkukielinen nimi Hercule Poirot's Christmas nostaa etusijalle Hercule Poirotin, mutta terävä-älyinen belgialainen oli kirjassa lähes sivuosassa eikä joulukaan suuremmin korostunut tapahtumien yksityiskohdissa. Enemmän kirjassa keskityttiin miljonääri Simeon Leen sukulaisiin, jotka olivat kokoontuneet joulunviettoon pahansisuisen ja ilkeän isäntänsä luokse. Kenties juuri tämän vuoksi kirja oli eräs parhaita Poirot-kirjoja, joita olen lukenut. Harmaita aivosoluja ei taidettu mainita kertaakaan, Poirotin ärsytt

Agatha Christie: Seitti (äänikirja)

Kuva
Murhamamma Christie yllätti minut positiivisesti Seitillä (WSOY, 2013/1953), jonka kuuntelin Lars Svedbergin lukemana äänikirjana. Poimin kirjan heräteostona ostoskoriin alennusmyynnistä, ja muutamalla eurolla sain veikeän humoristisen murhajutun kuunneltavakseni. Seitti on kirjoitettu alunperin näytelmäksi, ja epäilen, ettei se olisi kirjana ollut minulle niin hyvä lukukokemus kuin kuunneltuna. Svedbergin lukema versio osui minun huumorisuoneeni, ja suosittelen ääniversiota lämpimästi etenkin heille, joita kiinnostaa kevyt, vanhanaikainen tunnelma. Seitissä pääosaa näyttelee viehkeän kujeellinen rouva Clarissa Hailsham-Brown, ja Sverbergin mainion äänitulkinnan ansiosta hän voitti viihdyttävyyspisteissä Poirotin ja Marplen mennen tullen minun silmissäni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat brittiläisen yläluokan piiriin. Rouva Clarissa on naimisissa ulkoministeriön diplomaatin kanssa, ja asuu miehensä kanssa maaseudulla. Clarissalla on hupaisiin kepposiin taipuvainen mieli ja ilmeis

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä

Kuva
Agatha Christien kirja Murha maalaiskylässä (WSOY, 2007/1930) aloittaa neiti Marplesta kertovien dekkarien sarjan. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, mutta muistikuvani juonesta olivat niin hatarat, että uusintalukuni vastasi lähes ensimmäistä lukukertaa. Lukiessani nuorempana neidin salapoliisihommista hän ei ollut suurin suosikkini Christien hahmoista, sillä vanhaneiti tuntui minusta kovin tylsältä hahmolta hohdokkaan Poirotin rinnalla. Maalaiskylän murhan uusintaluvun jälkeen täytyy sanoa, ettei neiti Marple vieläkään kohonnut ohi Poirotin, mutta luulen osaavani arvostaa tätä herttaista, tarkkanäköistä neitiä enemmän kuin nuorempana. St. Mary Meadin kylässä asuvassa neiti Marplessa on lempeää huumorintajua ja hämmentävän syvää ymmärrystä ihmismielen pimeitä puolia kohtaan. "Griselda tuli sisään samalla hetkellä. - Neiti Wetherby soitti juuri, hän sanoi, - Rouva Lestrange lähti ulos kello neljännestä yli kahdeksan eikä ole vielä palannut. Kukaan ei tiedä mihin hän

Helmikuu 2015

Kuva
Helmikuu vilahti ohi, ja kevään (ja kesän!) odotus on alkanut. Käväisin tänään Nallikarin hyytävän tuulisella rannalla, jossa puhuri tuiversi ajatuksia mutta aurinko pysytteli tänään(kin) sinnikkäästi harmaan pilviverhon takana. Alla mietteitä helmikuun lukupuuhista ja muutama kuva päivän kävelyreissulta. Helmikuun lukukuukauden kohokohtani oli totta kai  Ystävänpäivän lukumaraton , sillä osallistuin ensimmäistä kertaa lukumaratonille. Lähdin maratonille ilman sen kummempia tavoitteita, mutta sain luettua 904 sivua. Huomioita itselle seuraavia maratoneja varten (ehkä kesällä?): kannattaa valita lukupinoon paljon erilaista ja mieluisaa luettavaa, jotta on mistä valita ja lukeminen maistuu. Huomaa: mieluista - nyt luetaan, ja sehän sujuu parhaiten, jos sivut kääntyvät lähes itsestään. paljon lyhyitä kirjoja, niin voi vaihtaa usein luettavaa kirjaa eikä pääse tylsistymään jos sivumäärän optimointi kiinnostaa: kaikki kirjat eivät ole nopealukuisia. Sarjakuvista sivuja tulle