Sin City - Kaiken takana on nainen

Frank Millerin Sin City -sarjakuvat ovat jostain syystä jääneet minulta lukematta, vaikka aikoinaan pidin sarjakuvan pohjalta tehdystä elokuvasta ja sen ronskista menosta. Hurja Hassu Lukija -blogissa on hiljan näkynyt Sin City -juttuja, ja innostuinpa viimein minäkin tutustumaan aitoon ja oikeaan, paheelliseen Sin Cityyn.


Nappasin luettavakseni sarjan kakkosalbumin, Kaiken takana on nainen (Like, 2014) ja se oli hyvä valinta. Albumista otettiin pari vuotta sitten kovakantinen painos, joka on näyttävää katsottavaa ja sivut mukavan jämäkkää paperia (juu, myönnän pitäväni siitä, että kirjojen ulkoasuun ja "näppituntumaan" panostetaan). Kirjastossa oli tarjolla myös pehmytkantisia, vanhempaa vuosikertaa olevia sarjan osia, mutta niiden sivut vaikuttivat jopa nuhruisilta tämän uudemman painoasun rinnalla.

Tarinan juoni on mustanpuhuva, aivan kuten sarjakuvan kansi vinkkaa. Rikoksia ja väkivaltaa, kohtalokkaita naisia ja heihin lankeavia miehiä - sopivalla asenteella luettuna Kaiken takana on nainen on kelpo viihdettä, ja noir-tyylistä pitäville sarjakuva lienee antoisaa luettavaa. Rikosjuonen osalta tosin on todettava, ettei se mielestäni tarjonnut suuria yllätyksiä, ja harmittelin sitä, että tapahtumat olivat paikoin hivenen liian ennakoitavia. Mutta onneksi sarjakuvassa voi aina nauttia tyylikkäästä kynänjäljestä, ja sitähän Sin Cityssä riittää:


Sarjakuva on alusta loppuun mustavalkoinen, ja värien kontrasteista otetaan kaikki irti. Ruuduissa vilahtelee kohtuullisen paljon vähäpukeisia ja alastomia vartaloita, ja erityisesti Ava, tarinan vetovoimainen päähenkilö, on innostanut tekijää tuomaan esille naisellisia avuja:


Tarkoitukseni oli lukea useampi Sin City -albumi putkeen, mutta luovuin ajatuksesta melko nopeasti. Vaikka pidin Kaiken takana on nainen -albumista neljän tähden verran, Sin Cityn tyyli tuntui niin läkähdyttävän täyteläiseltä, että seuraavaksi kevyempää menoa, kiitos. Mutta aion silti palata vielä uudelleen Sin Cityn mustanpuhuvaan maailmaan, kunhan ensin sulattelen Avan tarinaa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston sarjakuva
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Hurja Hassu Lukija
Sarjakuvan tietoja:
Frank Miller: Sin City: A Dame to Kill For (1993)
Suomennos Anu Tontti
Like, 2014
208 sivua

Kommentit

  1. Pitää munki tää tsekata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Räväkkää menoa on luvassa. :)

      Poista
  2. Räväkkää menoa totta tosiaan ja voin sanoa, että meno ei ainakaan kevene sarjan edetessä. Kovakantisina nämä kannattaa lukea, sillä omat pehmytkantiseni ainakin ovat pienempiä ja näin ollen fonttikin on turhan pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin totesin, etten taida koskea pehmytkantisiin versioihin. Fontti tosiaan oli niin pientä, että jo sen vuoksi ne tuntuivat epämieluisilta. Jännää, miten eri lailla sarja toimii kovakantisena versiona.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.