8. helmikuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

"Ylilääkäri polkaisee Karinin potilassängyn pyörät lukkoon. Tehovalvontaosaston sairaanhoitajat leikkaavat auki aluspaidan ja urheiluliivit lääkärin selostaessa kovaan ääneen:  Raskaana oleva nainen,  lapsi voi raportin mukaan hyvin, viikolla kolmekymmentäkolme,  sairastui noin viisi päivää sitten,  oireet influenssan kaltaiset,  kuumetta, yskää, eilen lievää hengenahdistusta jonka ajateltiin johtuvan raskaudesta, tänään vointi akuutisti huonontunut, voimakasta hengenahdistusta, saapui synnytysosastolle tunti sitten." (s. 5)

Näin alkaa Tom Malmquistin kirja Joka hetki olemme yhä elossa (S & S, 2017). Kirjan alkuosa oli minulle lähes hengästyttävä lukukokemus: seurasin intensiivisesti kertoja-Tomin elämää sairaalassa, hänen Karin-vaimonsa kamppailua outoa sairautta vastaan ja syntymättömän lapsen kohtaloa. Sivut kääntyivät vauhdilla, kunnes tuli se pysäyttävä hetki, jolloin Tomin elämä alkaa pienen vauvan kanssa, kahden. 

Harvoin olen eläytynyt kirjan tapahtumiin näin voimakkaasti. Kirjan kerronta oli sävyltään yllättävän viileää, ja minulle tämä toimi: koen yltäkylläiset tunnemyrskyt vaivaannuttavina, mieluummin luen asioita etäältä tarkastelevaa tekstiä. Malmquistin kirja tavallaan työnsi kertojan suurta surua kauemmas lukijasta, mutta samalla itse koin, että kuvattujen tapahtumien järkyttävyys tuli enemmän julki kuin jos lukija olisi hukutettu kyyneliin.

Kirjassa kuvataan Tomin elämää vauvan kanssa, ja muistot Karinista ja heidän yhteisestä elämästään sekoittuvat nykyhetkeen. Näin lukijalle rakentuu kuva paljon yhdessä kokeneesta pariskunnasta. Joka hetki olemme yhä elossa ei ole loppuun asti niin kiivastahtinen kuin kirjan alkuosa antaa ymmärtää, ja hyvä näin. Tomin ja Karinin elämä ja esimerkiksi Tomin kummalliset vaikeudet byrokratian kanssa saivat enemmän minulta huomiota, kun tapahtumat eivät vyöryneet eteenpäin pikakelausvauhdilla. Malmquistin kirja on tosipohjainen, ja se teki lukuelämyksestä vieläkin vaikuttavamman.

Jutun loppuun vielä lainaus kirjan loppusivuilta. Pidin tästä kohdasta todella paljon, sillä siihen tiivistyy mielestäni kauniisti, miten kertoja kokee Karinin jälkeisen elämän tyhjyyden - surua ja menetystä voi ilmaista monella tapaa:

"Tuoksusi on voimakkaimmillaan kun olet juuri noussut sängystä, viivyt keittokomerossa, venyttelet ja katselet ulos Metargatanille, hetken päästä kömmin viereesi kylpyammeeseen, vesi loiskuu reunojen yli, sinun varpaasi minun reisiäni vasten, polvet vaahdon yläpuolella, katsot minua ja kerrot erityisestä kuolemaa edeltävästä todellisuudesta, joka riisuu ihmiseltä kaikki suojat ja pakottaa kohtaamaan elämän vailla toivoa armahduksesta, en ymmärtänyt sinua, ymmärrän nyt mutta sinua ei enää ole, on vain käsittämätön tyhjyys ja olen oppinut elämään kalseuden keskellä, mitään odottamatta." (s. 312)


***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sijoittuu kohtaan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain kirjasta ennakkolukukappaleen. Kirja julkaistaan 8.2.2017. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Mrs Karlsson lukee ja Kirjakaapin kummitus
Kirjan tietoja:
Tom Malmquist: I varje ögönblick är vi fortfarande vid liv (2015)
Suomennos Outi Menna
S & S, 2017
326 sivua

6 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä suuresti, vaikka aihe onkin raskas. Juuri tuo viileä kerronta toimi minunkin kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aiheeltaan raskas, muttei onneksi raskaslukuinen. Luulen, että toisenlainen tyyli olisi saattanut tehdä kirjan minulle hankalammaksi lukea.

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä, mutta hieman tuo suru ja aihe arveluttavat. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en yleensä lue tämäntyylisiä, mutta toisaalta autofiktiiviset kirjat ovat kiinnostaneet minua viime aikoina (mm. Coetzeen Nuoruus ja Poikavuodet tuli luettua suurella mielenkiinnolla), ja tämmöinen vakavampi kirja tuntui muutenkin hyvältä juuri nyt. Mutta tätähän ehtii kokeilemaan sitten, kun hyvältä tuntuu. :)

      Poista
  3. Minäkin pelkäsin tarttua tähän, mutta et turhaan kehu Malmquistin tyyliä. Surun tunteet kuvataan uskottavasti (mikä ei tietenkään ole ihme, kun kirjoittaja on kokenut vastaavaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa, se on vain jalostunut mielessäni. Hieno ja omaperäinen kirja, joka käsittelee raskasta aihetta omalla tavallaan kauniisti.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...