26. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun -haasteen koonti

Paperilta ruutuun -lukuhaaste alkoi viime vuoden joulukuussa Karvakasan alta löytyi kirja -blogissa. Haasteen ideana oli lukea kirjoja, joista on tehty tv-sarja. Haasteaikaa olisi jäljellä vielä muutama päivä, mutta vedän oman taipaleeni jo nyt yhteen, sillä en enää ehdi lukea tähän haasteeseen sopivia kirjoja.

Luin haasteeseen kolme kirjaa:

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär 
Evelyn Waugh: Mennyt maailma 
Viveca Sten: Sisäpiirissä 


Yhtäkään lukemaani kirjaa en ole nähnyt tv-sarjan muodossa (!). Evelyn Waughin Mennyt maailma oli ehdottomasti kolmikon paras, ja sen myös mielelläni katselisin tv-versiona. Luin kirjan alkuvuoden klassikkohaasteeseen, ja suosittelen sitä lämpimästi brittiläisen, hitaasti kehittyvän romaanin ystäville. 

Ronja, ryövärintytär ei ollut kirjana laisinkaan minun kirjani, mutta saattaisi kenties toimia tv-sarjana minulle paremmin. Viveca Stenin kirjoista tehty dekkarisarja on ilmeisesti aika vastikään pyörinyt meillä tv:ssä, mutta minulta se on mennyt täysin ohi. Olen lukenut Stenin sarjaa parin osan verran, ja niiden perusteella Sandholmin saaristolaismaisemiin kätkeytyvät kierot ihmiset ja rikokset tarjoavat hyvää materiaalia osaavalle tv-tiimille.

Kiitokset mukavasta haasteesta!



25. toukokuuta 2017

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Helmet-lukuhaasteeni on tähän asti edennyt rennosti omalla painollaan. En ole suunnitellut lukemisiani haastetta silmällä pitäen, mutta kirjoja on silti kertynyt haasteeseen jo lähes kolmekymmentä. Haasteen 5. kohta Kirjassa liikutaan luonnossa oli kuitenkin sellainen, että halusin ehdottomasti lukea siihen Cheryl Strayedin kirjan Villi vaellus (Like, 2013).

"Käveltyäni vartin PCT:llä kävi kuitenkin harvinaisen selväksi, etten ollut koskaan kävellyt aavikkovuorilla kesäkuun alussa selässäni rinkka, joka painaa reilusti yli puolet omasta painostani.
    Se ei itse asiassa muistuta kovinkaan paljon kävelemistä. Itse asiassa se tuo pikemminkin mieleen helvetin." (s. 58)

En harrasta patikointia, enkä ole myöskään nähnyt kirjasta muutama vuosi sitten tehtyä elokuvaa. Silti kiinnostuin kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuvasta kirjasta blogijuttujen perusteella. Nuori nainen vaeltaa yksin viikkokaupalla Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvalla Pacific Crest Trail -reitillä - huh! Tässä kirjassa jos missä liikutaan ulkosalla. Itse en moiseen suoritukseen pystyisi enkä tunne siihen todellisessa elämässä vetoa. Ehkäpä juuri sen vuoksi kirja kiehtoi. Kotisohvalla oli turvallista uppoutua villiin vaellukseen, ja Cherylin päättäväiseen sinnittelyyn reittiä eteenpäin.

Pidin kirjasta erityisesti sen vuoksi, ettei Cheryl ollut taustaltaan mikään huippuunsa trimmattu urheilija. Päinvastoin, hänen taustansa on hyvin vaatimaton, ja retkeilytaitonsa - joiden määrä ei päätä huimaa - hän on oppinut isäpuoleltaan. Cheryl koettaa varustautua reitille parhaansa mukaan, mutta silti hän huomaa taittavansa matkaa liian suuren rinkan ja epäsopivien kenkien kanssa. Sisulla eteenpäin, vaikeuksista huolimatta!

Matkansa aikana Cheryl kertoilee elämänvaiheistaan, ja syistä, joiden vuoksi hän päätti lähteä kulkemaan Pacific Crest Trail -reittiä. Kirjan kerronnasta paistaa amerikkalainen tapa kuvata oma elämäntarina jonkinlaisena suurena selviytymis- ja oppimis/kasvutarinana. Hieman kohottelin kulmiani tälle tyylille, mutta siitä huolimatta Cherylin kertomus oli yllättävän vetävää luettavaa. Cherylin elämä ei ole ollut helppoa, ja tietyt aika rankan kuuloiset vaiheet ikään kuin lakaistaan maton alle kevyellä käsittelyllä. Cheryl sivuutti kuin ohimennen suhteensa huumekoukussa olevaan Joeen ja omaan huumeiden käyttöönsä. No, ainakaan kirja ei ollut rypemistä elämän kolhuissa, vaan siitä hehkui eteenpäin menemisen meininki ja usko omiin voimiin.

"PCT oli käynyt minulle helpommaksi, muttei sentään helpoksi.
    Oli miellyttäviä aamuja ja mukavia iltapäiviä, viidentoista kilometrin pätkiä, jotka tuntuivat taittuvan kuin itsestään. Oli ihanaa uppoutua askeltensa rytmiin ja suksisauvan napsahteluun polulla; hiljaisuuteen ja mielessä soiviin lauluihin ja lauseisiin." (s. 300)

Villi vaellus saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Reissuhenkisille lukijoille lämmin lukusuositus.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin e-kirjan
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kannesta kanteen, Kirjakirppu, Kirjasähkökäyrä ja Sonjan lukuhetket
E-kirjan tietoja:
Cheryl Strayed: Wild. From Lost to Found on the Pacific Crest Trail (2012)
Suomennos Kirsi Luoma
Like, 2013
345 sivua

23. toukokuuta 2017

Mila Teräs: Jäljet

Tekisipä mieleni huikata heippa taas, blogimaailma! Arkielämässäni on toukokuussa ollut niin paljon kaikenlaista, etten ole muutamaan päivään ehtinyt istahtamaan näppiksen äärelle. Lukuajankin kanssa on ollut hieman niin ja näin. Kovin montaa kirjaa en ole toukokuun aikana lukenut, mutta Mila Teräksen Helene Schjerfbeckistä kertovan romaanin Jäljet (Karisto, 2017) sain luettua loppuun alkukuusta. Kirja oli erittäin mieluisaa luettavaa, joten sillä on mukava aloittaa kirjajuttujen naputtelu pikku tauon jälkeen.

"Bulevardit tuoksuvat vapaudelta. Jokainen kujan aromi on erilainen: niillä savuaa syksy, paahdetut kastanjat, hiki ja likaiset helmet. Kotimaasta muistuttaa vain tupakkakauppa, josta ostan postimerkkejä Helsinkiin meneviin kirjeisiin.
    Suloinen irrallaan olemisen tunne suoristaa selkäni, saa minut unohtamaan sen, että onnun, etten pääse eteenpäin yhtä nopeasti kuin muut." (s. 52)

Teräs lähestyy aihettaan runollisen ja ilmavan kielen kautta. Jäljet on kovin kaukana tiukan kronologisesti etenevästä elämäkerrasta, ja koska itse innostun niistä kovin harvoin, ilahduin Teräksen käyttämästä tyylistä. Kirjan sujuva kerronta lennähteli taiteilijan menneisyyden ja lopunajan hetkien välillä, ja Jäljet tuntui alkuun liian katkonaiselta lyhyiden lukujensa vuoksi. Mutta kunhan ehdin tottua tyylin, en kokenut sitä häiritseväksi. Kaunista kerrontaa oli ilo lukea, ja se onnistui hyvin tasapainoilemaan herkkien sanojen ja arkisen elämän kuvauksen välimaastossa.

Schjerfbeckin elämänvaiheita ja suhdetta taiteeseen käytiin kirjassa läpi juuri minulle sopivalla tarkkuudella - eli ei liian syvällisesti ruotien. Kevyempi tyyli sopi lukuvireeseeni täydellisesti. Kirjan sivuilta piirtyi silti hieno henkilökuva, ja lahjakkaan naisen heikko asema taidemaailman kentällä oli Jälkien kiinnostavinta antia. Mikä sääli, ettei Schjerfbeck pystynyt vain keskittymään taiteeseensa, vaan hänen oli jaettava vähäisiä voimiaan arjen puuhiin. Onneksi sentään sattuma toi hänen tielleen muutamia henkilöitä, jotka ymmärsivät taiteilijan työn arvon.

Romaanista saisi varmaankin enemmän irti, jos tuntisi entuudestaan Schjerfbeckin elämää ja taidetta. Itse lähdin lukemaan kirjaa melkoisen kylmiltään, mutta kirja oli helposti lähestyttävä ja avautuva myös näin. Kuvaliite kirjassa mainituista tauluista olisi silti kruunannut kirjan. Jäljet nimittäin sai minut kiinnostumaan Schjerfbeckin tauluista siinä määrin, että kirjan lukemisen lomassa piti harrastaa googlailua ja tutkia, millaisesta taulusta milloinkin puhuttiin. Jäljet saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

"Taustalla hortensiat kukkivat hopeamaljakossa kirkkain, aistillisin värein. On varottava, etteivät värit tapa toisiaan. Niiden sointujen tulee yhtyä sillaksi.
    Vasta jälkeenpäin näen, mitä olen tehnyt.
    Olen maalannut näkyväksi omenoiden tuoksun, niiden koko painon." (s. 170)


***
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39. Ikääntymisestä kertova kirja. Ikääntyminen ei ole kirjan kantavia teemoja, mutta Jäljet kattaa niin ison siivun Schjerfbeckin elämää, että olkoon kirja minun valintani tähän vaikeaan haastekohtaan. Erityisen kirjan loppupuolella Schjerfbeck joutuu kohtaamaan ikääntymisen vaikutuksen julmalla tavalla suhteessaan paljon nuorempaan Reuteriin.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä, Sinisen linnan kirjasto ja Liikkuva lukulinna
Kirjan tietoja:
Mila Teräs: Jäljet - romaani Helene Schjerfbeckistä
Kansi Tuija Kuusela
Karisto, 2017
285 sivua

13. toukokuuta 2017

Mika Waltari: Mikael Karvajalka

Mika Waltarin tiiliskiviromaanit ovat mieheni suosikkeja, ja hän haastoi minut lukemaan Mikael Karvajalan. "Tämä on tosi hyvä! Kyllä sinunkin kannattaisi lukea tämä." Hellämielisyyden puuskassa annoin periksi, vaikka 780 sivua 1500-luvulle sijoittuvaa historiallista seikkailutarinaa ei saanut minua puhkumaan innosta. Kirja myös tuntui jo ennalta riittävän tutulta, sillä olen kuullut siitä lukuisia ääneen luettuja pätkiä. "Kuuntelepas... "

Kirjasta on meillä kaksi painosta: nuhruisempi ja vähemmän nuhruinen. Nuhruisempi on se, jota "saa" lukea. :)

Kaksi kuukautta siihen meni, mutta sain kuin sainkin Mikaelin saateltua läpi Euroopan melskeiden aina Venetsiaan asti. Matkaa säestivät mieheni kysymykset: joko olet lukenut sen ja sen kohdan? Joko Mikael on saapunut Saksaan/Pariisiin/Roomaan...? Yleensä saan aivan rauhassa lueskella omia kirjojani, jotka eivät vähäisimmässäkään  määrin kiinnosta miestäni (kiusallani luen hänelle joskus takakansien ylisanoja. Varsinkin dekkarien ja nuortenkirjojen hehkutukset herättävät hänessä suurta epäuskoa ja hilpeyttä), joten tämmöinen ylenpalttinen kiinnostus lukemaani kirjaa kohtaan tuntui ennen pitkää rasittavalta. Mutta ehkäpä se toimi myös lukukannustimena. Ilman lukuprojektin herättämää kiinnostusta kirja saattaisi olla vieläkin kesken.

Waltarin (anti)sankarina oleva nuori, syntyperältään epämääräinen Mikael ajelehtii Antti-toverinsa kanssa mm. uskonpuhdistuksen raivokkaisiin aaltoihin, ja kirja tarjoaakin historiasta kiinnostuneelle lukijalle paljon pureskeltavaa. Esimerkiksi uskonnollisuuden aatemaailmaa, kerettiläisyyttä ja kirkon käyttämää valtaa käsitellään tavallisten ihmisten näkökulmasta, monelta kantilta. Mikaelin ja Antin elämästä ei totisesti vaiheita puutu, ja kirjassa seurataan nuoren, viattoman ja idealistisen miehen kasvua kohti elämän julmien lainalaisuuksien ymmärrystä.

Koin kirjan ajoittain raskaslukuiseksi (uskonnolliset pohdiskelut ja taisteluiden kuvaukset eivät ole kiinnostuslistani kärkipäässä), ja sen vuoksi luku-urakkani venyi ja venyi. 

"Näiden masentavien ajatusten vallassa seisoin kauan tuijottaen alapuolellani leviävää Roomaa, jossa ihmiset rosvosivat, kiduttivat ja etsivät väkivaltaista hekumaa villipetojen kaltaisina rikkoen toisia ihmisiä vastaan, niin ettei ihmishenki tai naisen siveys ja kunnia enää ollut halvimman rovon arvoinen. Tämän kaiken nähdessäni minut valtasi hirmuinen epäilys, ettei kenties Jumalaa lainkaan ollut olemassa, sillä köyhä ihmisjärki ei voinut käsittää, että kaikkivaltias, pyhä ja armahtavainen Jumala, joka oli antanut ainoan poikansa kristikunnan syntien lunastamiseksi, saattoi sallia tämän kaiken tapahtuvan, vaan pelkkä ajatus, että Jumala oli tässä pyhimmän kaupunkinsa ryöstössä ja tuhossa osallisena, oli minusta samaa hirmuista pilkkaa kuin sateenkaari, joka näyttäytyi Thomas Müntzerille hänen pyytäessään merkkiä taivaasta luodakseen Jumalan valtakunnan maan päälle. Siksi en voinut nähdä Rooman tuhossa uuden aikakauden syntyä, vaan minut valtasi vapisuttava ajatus, että maailmanloppu oli tullut ja saatanan voimat päästetty valloilleen, jotta keisarista Antikristuksena tulisi maailman herra." (s. 756)

Onneksi Mikaelin vaiheissa ja elämänkokemuksen karttumisen kuvauksissa oli mukana myös huumoria. Mikaelin naisseikkailuihin sisältyi aimo annos hupaisia piirteitä, jotka eivät aina kovinkaan paljon imarrelleet kirjan naishahmoja. Kirjan ajankuva oli paikoin reipasotteisen hersyvää, mutta toisaalta aikakauden raakuuksia kuvattiin ilman suurempia kaunisteluita. Lukutunnelmani olivat siis aika kahtalaiset, mutta on pakko myöntää, ettei kirjasta tullut minun suosikki-Waltariani. En silti ihmettele, että historiasta kiinnostunut mieheni on jaksanut lukea Mikaelin tarinan läpi useampaan otteeseen.

Mikaelin seikkailut jatkuvat toisessa tiiliskivikirjassa nimeltä Mikael Hakim. Sitäkin minulle on jo tyrkytetty luettavaksi, mutta voipa olla, että se jää syksyn lukupinoon. Goodreadsiin Mikaelin tarinan ensimmäinen osa saa minulta pienen pohdinnan jälkeen 3 tähteä.

***
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta. Kirkonmiesten  valta ja sen vaikutukset ovat merkittävä aihepiiri läpi koko kirjan, joten Mikael Karvajalka saa olla minun kirjani tähän minulle alkuun hyvin vaikealta tuntuneeseen haastekohtaan.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Divariostos
Muualla verkossa: Kirjan äänikirjaversio on kuunneltu Kirsin kirjanurkassa
Kirjan tietoja:
Mika Waltari: Mikael Karvajalka - Mikael Karvajalan nuoruus ja merkilliset seikkailut monessa maassa vuoteen 1527 asti kymmenenä kirjana hänen itsensä vilpittömästi kertomana (1948)
WSOY, 1950 (6. painos)
780 sivua

11. toukokuuta 2017

Sarjakuvaa: Nicholas Grisefothin seikkailut 1 ja 2

#satasuomalaista -kulttuurihaaste on saanut minut valppaaksi kirjaston sarjakuvaosastolla. Uusia sarjakuvatuttavuuksia etsiessäni silmiini osui mustanpuhuvilla kansilla varustettu historiallinen sarjakuva, joka lähti oitis kokeiltavaksi. Juha Ruusuvuoren kertoma ja Hannu Lukkarisen piirtämä Nicholas Grisefothin seikkailu pyhäinjäännösten ihmeellisessä maailmassa on jaettu kahteen albumiin (osa 1: Luukauppias ja osa 2: Kauppamiehen kosto). Tarina alkaa vuodesta 1299, joten luvassa on melkoinen aikahyppy ajassa taaksepäin. Albumien takakansi kertoo, että tarina perustuu Ruusuvuoren vuonna 1995 julkaistuun romaaniin Ryöstetty pyhimys. Romaani ei ollut minulle millään tavoin tuttu, joten hyppäsin vailla ennakkotietoja mukaan tarinaan.

Keskiaikaan sijoittuva tarina on taustoitettu erittäin hyvin, sillä kummankin albumin ensimmäisillä sivuilla on lyhyt tekstiosuus, jossa kerrotaan poliittisesta tilanteesta tarinan tapahtumapaikoilla. Turkuun ja sen saaristoon sijoittuva kertomus kieltämättä kaipaakin tätä taustatietoa, sillä ilman sitä Nicholaksen seikkailut olisivat jääneet historiallisilta puitteiltaan liiaksi leijumaan ilmaan - siis tämmöisen ko. aikakautta huonosti (=lue: 1300-luvulla tapahtui... öh?) tuntevan lukijan silmissä.


Seikkailun tapahtumat sijoittuvat Turun tuomiokirkon avajaisten aikaan, ja suuri tapahtuma nostattaa ahneuden pintaan kirkonmiehillä ja muilla mammonaa ja valtaa hamuavilla. Nuori kauppias Nicholas joutuu mukaan kirkon sisäisiin valtataisteluihin, joita on luvassa kahden albumin verran.

Tarinan aihe oli kiinnostava, mutta täytyy myöntää, ettei sarjakuvan piirrosjälki ollut minun makuuni ja tämä verotti lukuinnostustani aika lailla. Mustavalkoisissa ruuduissa oli liikaa mustaa, ja aukeavat vaikuttivat kovin synkiltä. Tavallaan se sopi keskiajan ja hämäräperäisten pyhiinjäännöskauppojen henkeen, mutta 2 x 72 sivua tätä tyyliä oli hieman liikaa minulle.


Sarjakuvan plussapuoliin kuului uskottavan oloinen ajankuva, ja pidin erityisesti syrjäseutujen luonnonläheisen ja pakanallisen elämän kuvauksesta. Albumien luku oli silti sen verran nihkeää piirrostyylin vuoksi, että minun osaltani Nicholaksen seikkailut taitavat jäädä tähän (lisääkin niitä nimittäin olisi tarjolla). Sarjan ensimmäinen osa saa minulta 3 tähteä ja toinen osa 2 tähteä.

Goodreads: Sarjan ensimmäinen osa Luukauppias saa 3 tähteä ja toinen osa Kauppamiehen kosto 2 tähteä.
Mistä sarjakuvat minulle? Lainasin kirjastosta
Sarjakuvien tietoja:

Juha Ruusuvuori (teksti), Hannu Lukkarinen (piirrokset): Nicholas Grisefothin seikkailut 1 - Luukauppias
WSOY, 2006
72 sivua

Juha Ruusuvuori (teksti), Hannu Lukkarinen (piirrokset): Nicholas Grisefothin seikkailut 2 - Kauppamiehen kosto
WSOY, 2007
72 sivua

9. toukokuuta 2017

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

Neurokirurgi Henry Marshin muistelmakirja Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta (S & S, 2017) sai minut arvostamaan omaa terveyttäni - tai ainakin sitä huoletonta olotilaa, jossa en ole tietoinen sisälläni ja päänupissani mahdollisesti muhivista sairaudenaluista. Marsh kertoo kirjassaan urastaan, kokemistaan onnistumisista ja epäonnistumisista, ja neurokirurgin työssä alati läsnä olevasta herkästä elämän ja kuoleman välimaastosta. Vain pienen pieni erehdys ja potilas menehtyy tai makaa sairaalassa loppuikänsä puhe-ja liikuntakykynsä menettäneenä. Vastapainona kirurgia tarjoaa onnistumisen tunteita ja jännitystä, vaikka suurimpien onnistumisten taakse kätkeytyykin julma totuus:

"Neurokirurgian kipeitä totuuksia on, että erittäin vaikeita tapauksia oppii leikkaamaan hyvin vain harjoittelemalla paljon, mutta se taas tarkoittaa paljon virheitä alussa ja kirurgin taakseen jättämää pitkää vahingoittuneiden potilaiden jonoa. Epäilenkin, että kirurgin on oltava hiukan psykopaatti pystyäkseen toimimaan sillä tavoin, tai ainakin hyvin paksunahkainen. Lempeä lääkäri todennäköisesti luovuttaa, antaa luonnon tehdä tehtävänsä ja keskittyy helpoimpiin tapauksiin. Entinen pomoni, joka oli erittäin lempeä - sama mies, joka leikkasi poikani - tapasi sanoa, että "jos potilaan on määrä vahingoittua, tehköön Jumala sen mieluummin kuin minä". (s. 243)

Enpä taitaisi itse kyetä tämmöiseen elämän ja kuoleman piirileikkiin työpäivissäni (IT-alan työt vaikuttavat kirjan lukemisen jälkeen varsin leppoisalta puuhastelulta). 

Kirjassa on yhteensä 25 erilaista tapausta, ja Marsh käsittelee niitä miellyttävän lukijaystävällisesti ja inhimillisesti. Oudot ja hankalat lääketieteelliset termit eivät häirinneet lukemistani laisinkaan, ja niitä ei onneksi ympätty liikaa mukaan tekstiin. Marsh onnistuu välittämään tapausten kautta lukijalle kaunistelematonta kuvaa kirurgin arjesta, ja siihen kuuluvista valinnoista.

"Hereillä olevan potilaan aivojen leikkaaminen on mahdollista, koska päässä kipua aistivat ainoastaan iho, lihakset ja aivojen ulkopuoliset kudokset. Sitä paitsi aivoissa ei ole katkoviivaa, jonka vieressä lukee "leikkaa tästä" tai "älä leikkaa tästä", ja koska aivokasvaimet näyttävät hyvin paljon itse aivoilta, vahinkoa syntyy helposti. Jos kasvain sijaitsee ruumiin vasenta puolta hallitsevan oikean aivopuoliskon liikekeskuksen lähellä, kuten tässä tapauksessa, saan vihiä mahdollisesta vahingosta vain pitämällä potilaan hereillä." (s. 217)

Kirjassaan Marsh pohdiskelee työhönsä liittyvää etiikkaa, potilaiden kohtaamista ja sairaanhoidon ja sairaala-arjen yleistä tilaa. Teksti etenee jouhevasti aiheesta toiseen, ja oli esimerkiksi kummallisen lohdullista lukea, ettei edes huippukirurgi pysty välttämään jonninjoutavia palavereita, jos hänet on määrätty niihin osallistumaan. Ison organisaation arkeen kuuluvat kuviot tavoittavat kaikki, taidoista ja asemasta riippumatta.

Tv-sarja Teho-osasto (E.R.) oli aikoinaan suuri suosikkini, joten olin erittäin otollista maaperää Marshin kirjalle. Sairaala-arkeen syväsukelluksen tarjoava kirja saa minulta Goodreadsiin 4 tähteä. Jos kirurgian maailma yhtään kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumista Marhsin muistelmiin.


***
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Menovinkki: Henry Marsh on mukana Helsinki Lit -festivaaleilla lauantaina 13.5.2017.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Hyllytontun höpinöitä
Kirjan tietoja:
Henry Marsh: Do No Harm (2014)
Suomennos Ulla Lempinen
Kansi Tuomo Parikka
S & S, 2017
336 sivua

5. toukokuuta 2017

Novellihaasteen kooste

Ompun Novellihaaste päättyy sunnuntaina, ja päätin vetää oman haastetaipaleeni yhteen, sillä en enää ehdi lukea ja blogata haasteeseen. 

Luin haasteeseen yhteensä 27 novellia. Tällä kertaa osallistujilla oli "lupa" blogata myös yksittäisistä novelleista, ja niitä haastepinooni kertyi lopulta vain kahdesta kokoelmasta:

Jaan Kross: Risti ja Cum Laude
Théophile Gautier: Vereviä tarinoita

Kokonaisia novellikokoelmia luin kolme:

Sana Krasikov: Vielä vuosi
Dan Rhodes: Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta
Bandi: Syytös

Luen todella harvoin novelleja, joten pidän luettujen määrääni minulle hyvänä suorituksena. Ennakkoon luulin saavani luetuksi ja blogatuksi enemmän yksittäisiä novelleja, sillä tämä tuntui helpolta tavalta tutustua eri novellikokoelmiin ja kirjoittajiin. Mutta niin siinä vain kävi, että alkuinnostuksen jälkeen lyhyet tutustumiset jäivät. Alice Munroa minun piti ehdottomasti lukea tähän haasteeseen, mutta hmm, sekin jäi aikomuksen asteelle. Munroa löytyy silti omasta hyllystäni, joten ehkäpä kesällä jatkan tutustumistani hänen tuotantoonsa.

Olen silti tyytyväinen, että sain edes kolme kokoelmaa luettua alusta loppuun. Novellifaniuteni aste ei mielestäni noussut, mutta ilokseni löysin uuden suosikin: Dan Rhodesin vino ja absurdi kerrontatyyli osui lukuhermooni. Hänen tuotantoaan luen taatusti lisää. Lukupinossani odottaa myös Miranda Julyn Uimakoulu, joka kiinnitti huomioni kevään kirjakatalogeissa. Matka novellien maailmassa siis jatkuu.

Kiitokset Ompulle mukavasta haasteesta!


3. toukokuuta 2017

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Helmet-lukuhaasteen neljänteen kohtaan pitää lukea kirja, joka lisää lukijan hyvinvointia. Suurin osa lukemistani kirjoista sopisi tähän kategoriaan mainiosti, mutta Maria Semplen romaani Missä olet, Bernadette? (Gummerus, 2013) on todellinen täysosumakirja. Bernadetten kamppailu oman elämänsä solmujen kanssa sai minut hykertelemään naurusta ja samalla nostamaan hattua taituruudelle, jolla Semple kietoo kepeyden ja hilpeyden sumuverhoon pohjimmiltaan hyvin surullisen tarinan kunnianhimosta, lahjakkuudesta, idealismista ja unelmista. Päälle vielä ripaus lämminhenkisyyttä ja rakkautta. Pääsiäisen aikaan kaipasin jotain tällaista irrottautuakseni arjen kuvioista. Voi Bernadette, onnellisempia ja tasapainoisempia aikoja sinulle.


Bernadette on vaimo ja lahjakkaan Bee-tytön äiti. Lisäksi hän palkittu arkkitehti, joka on saanut valmiiksi vain yhden talon - jota tosin ei enää ole olemassa. Silti erakoituneena elävällä Bernadettella on lähes legendaarinen maine arkkitehtuuripiireissä. Huh! Melkoisen naishahmon Semple on kirjaansa kirjoittanut. 

"Siinäpä yksi äidin piirteistä: hän kestää huonosti ärsyttäviä pikkuasioita, mutta kriisin keskellä hän on parhaimmillaan. Jos tarjoilija ei täytä hänen vesilasiaan vielä kolmannellakaan pyynnöllä tai jos aurinko alkaa paistaa kun hän on unohtanut aurinkolasit kotiin, silloin kannattaa pysyä hänestä etäällä. Mutta aina kun tapahtuu jotain oikeasti pahaa, äiti on täydellisen tyyni. Luulen, että hän oppi sen taidon niiden vuosien aikana jolloin hän puoliksi asui lastensairaalassa minun kanssani. Kun tilanne on todella kurja, silloin on parasta saada äiti rinnalleen. Mutta nyt hänen rauhallisuutensa tuntui lietsovan Audrey Griffinin entistä suurempaan raivoon.
    "Siitäkö sinusta kaikessa on kysymys?! Rahasta?!" Mitä vihaisemmaksi Audrey tuli, sitä kirkkaammin hänen silmänsä loistivat. "Täältä sinä katselet kukkulaltasi alas meihin muihin, etkä ikinä laskeudu valtaistuimeltasi ja kunnioita meitä läsnäolollasi!" (s. 86)

Kirjassa seurataan tapahtumavyöryä, johon liittyy mm. suunniteltu lomamatka Etelämantereelle, raivokkaan kunnianhimoinen ja tarmokas naapuri, mutavyöry, nettirikollisuus ja hyttysiä. Bernadetten kyky hoitaa elämään liittyviä sosiaalisia velvoitteita on heikko, ja jokin saa hänen elämänsä järkkymään niin, että hän katoaa. Mutta miksi ja minne? Tapahtumat etenevät kirjassa välillä raivokasta vauhtia, mutta silti kaikki pysyy hyvin kasassa ja jopa siten, ettei uskottavuus kärsi.

Bernadetten elämä avautuu lukijalle varsin erikoisella tavalla. Suurin osa kirjasta koostuu sähköposteista, kirjeistä, tiedostoista - kaikenlaisista sähköisistä dokumenteista, joita ihminen jälkeensä jättää. Epäilin aluksi, miten tämmöinen tapa rakentaa tarinaa toimii, mutta epäilykseni olivat turhia. Missä olet, Bernadette? oli vetävää luettavaa, ja kun pääsin kirjaan sisälle, en enää kiinnittänyt huomiota siihen, luenko sähköpostia vai jotain muuta.

Jos kaipaat luettavaksi viihteellistä kirjaa, joka ei ole sisältönsä puolesta täyttä höttöä ja hömppää, Missä olet, Bernadette? on oiva valinta.

***

Helmet-haasteessa kirja sijoittuu kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Mari A:n kirjablogi, Kirjoihin kadonnut, Ei vain mustaa valkoisella, Lukuisa
Kirjan tietoja:
Maria Semple: Where'd You Go, Bernadette? (2012)
Suomennos Outi Järvinen
Gummerus,  2013
322 sivua

1. toukokuuta 2017

Goodreadsin TBR-listan 12 odotetuinta kirjaa

Hurja Hassu Lukija -blogissa listailtiin viime viikolla oman hyllyn odotetuimpia kirjoja. Minulla on jo 100 oman kirjan TBR-lista ja Hyllynlämmittäjä-lista, joten omien kirjojen listailu enää innosta (luulen, että listojen koostamisen jälkeen olen liiankin tietoinen oman hyllyni lukemattomista kirjoista). Mutta hei, minullahan on Goodreadsissa täysin läpikäymätöntä TBR-maaperää! Eli siis mitä mainiointa materiaalia jälleen uuden kirjalistan tekoon. 😊

Olen liittynyt Goodreadsiin joulukuussa 2013, ja to-read -hyllylle on kertynyt kirjoja 141 kappaletta. Siivoan hyllyä ajoittain, mutten suhtaudu siihen "nämä on pakko joskus lukea" -tyylisesti. Pikemminkin lista on toiminut lukuvinkkien lähteenä. Täytyy tosin myöntää, etten ole sitä siihen (tai mihinkään muuhunkaan) tarkoitukseen kovin innokkaasti hyödyntänyt. Nyt on aika korjata tuo puute. 

Päätin nimittäin poimia Goodreadsin to-read -listaltani 12 kirjaa, jotka tuntuvat juuri nyt kaikkien houkuttelevimmilta - sillä reunaehdolla, etteivät ko. kirjat ole oman hyllyni kirjoja! Säätila on mitä on, mutta tänään on toukokuun ensimmäinen päivä, joten olkoon tämä lista minun kesäkirjalistani (osa 1!? kukapa tietää). Kesäni kestää elokuun loppuun, joten tarkistan silloin luettujen kirjojen tilanteen. Suuria lukutavoitteita minulle ei (tämänkään) listan suhteen ole, mutta nyt on totta kai semmoinen olo, että vähintään puolet näistä tulee luettua kesän aikana.

Listalleni päätyivät kirjat:

Kirjoja kesään 2017

Doris Lessing: Ruoho laulaa  
Doris Lessing on Toni Morrisonin ohella niitä Nobel-kirjailijoita, joita haluan ehdottomasti lukea lisää.

W. G. Sebald: Huimaus 
Olen lukenut Sebaldilta vain yhden kirjan (postuumisti julkaistun Merkintöjä Korsikasta), ja kesän rauhalliset lukuhetket tekevät toivottavasti oikeutta Sebaldin hienolle kirjalle

David Vann: Kylmä saari
 Alaskaan sijoittuva avioliittodraama on kiinnostanut minua jo pitkään. Talviaikaan sijoittuva kirja tosin taitaisi sopia paremmin talvikirjojen listalle (mutta kuka nyt talvikirjalistaa tekee...?)

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi
Arvoituksellisen oloinen nuortenfantasia. Listan kaunein kirjankansi!

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
En ole lukenut Fagerholmilta vielä mitään, ja tästä kesäisestä kirjasta voisi olla hyvä aloittaa. Omassa hyllyssäni majailee myös Amerikkalainen tyttö.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Kotimaista fantasiaa aikuiseen makuun. Tämmöisen käsityksen olen saanut Kangasvuon kirjasta.

Lisa O'Donnel: Mehiläisen kuolema
Makaaberi YA-tarina on jäänyt blogijutuista mieleeni uskottavana ja erilaisena nuortenkirjana.

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla - Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille
Jo kansikuva houkuttelee lukemaan!

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia - Opas valoisille ja pimeille poluille
Kuuntelin Sinisalon Enkelten verta -kirjan viime talvena, ja pidin siitä kovasti. En ole patikkahenkinen, mutta silti minua kiinnostaa, mitä Sinisalo lähestyy aihetta.

Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä
Juu, tiedän, että lumoavan Audrey Hepburnin tähdittämä elokuva on täysin eri maata kuin kirja. Mutta kirjakin kiinnostaa.

Marcel Proust: Combray (Kadonnutta aikaa etsimässä 1)
Proustin kirjasarja on uteloittanut minua jo pitkään. Aion kokeilla ensimmäistä osaa kirjastolainana, ja jos klassikkosarja osoittautuu kiintoisaksi, ehkä alan keräämään sitä omaan hyllyyni.

Seita Vuorela: Karikko
Karikko on niitä harvoja Vuorelan kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Aiemmat ovat olleet todella hyviä, omaperäisiä ja hienoja kirjoja.

Kesän odotusta kaikille!

Kesää kohti ollaan menossa, vaikkei sitä säätilasta aina huomaakaan!
Kuva: Wikimedia Commons -palvelu: By Carl Larsson - Unknown, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=769317
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...