29. kesäkuuta 2017

Haastekoonti: Ajattomia satuja ja tarinoita

Kirjojen pyörteissä -blogissa alkoi alkuvuodesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoihin keskittynyt lukuhaaste Ajattomia satuja ja tarinoita. Haasteeseen sai lukea tuttuja kirjoja uudelleen, mutta toiveena oli, että edes yksi kirja olisi lukijalle uusi kirja. Minä päätin jättää uudelleen lukemiset muihin haasteisiin, ja tutustuin tässä haasteessa klassikoihin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet väliin. Haaste antoikin hyvän tilaisuuden testata kirjoista mukaan tarttuneita mielikuvia. 

Täytyy myöntää, että otin vapauden laajentaa klassikko-statusta kokonaiseen kirjasarjaan Elina Karjalaisen Uppo-Nallen, Michael Bondin Paddingtonin ja Anni Polvan Tiinan kohdalla. Valitsin sarjoista sellaisen osan luettavakseni, joka oli juuri sillä hetkellä helpoiten saatavilla. Luin haasteeseen viisi kirjaa:

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja sukelluskello
Anni Polva: Tunnollinen Tiina (yhteisnide)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika
Anni Swan: Iris rukka
Michael Bond: Paddington puutarhakadulla

Näistä suosikkini oli Elina Karjalaisen Uppo-Nalle. Lapsena en Uppista oikein osannut arvostaa, mutta aikuiselle nallukan tarinat ja riimittelyt olivat hupaisaa luettavaa. Aion palata Uppo-Nallen pariin myös jatkossa. Olen mielessäni jo kasannut lukupinoa heinäkuun alun lukumaratonille, ja jokin Uppo-nalle voisi olla mukava lisä maratonin pinoon. Anni Swanin postauksen kommenttiboksiin sain hyviä lisälukuvinkkejä, joten voipa olla, että  kesän mittaan hyödynnän niitä ja tutustun Swanin tuotantoon muutaman kirjan verran lisää.

☆☆☆

Haasteen loppusuora sai surullisen vivahteen Michael Bondin kuolinuutisesta. R.I.P.  Mr. Bond. Kiitokset tarinoista.

Kiitokset ihanasta haasteesta!


12 kommenttia:

  1. Mukavia kirjoja olet lukenut haasteeseen. Tuttuja kirjailijoita. Narniat pitäisi lukea uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin nyt ensimmäisen Narniani. Taitavat olla leffoina enemmän minun makuuni. 😊

      Poista
  2. Sinulla on mukavan erilaisia kirjoja listallasi. Kolme keskimmäistä olen joskus lukenut, Iris rukan (uudelleen) nyt haasteaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste houkutteli kivasti etsimään monenlaista. Oli kyllä hauskaa tutustua niin moneen kirjaan, jotka ovat näitä 'kaikille' tuttuja klassikoita mutta minulta ovat jääneet väliin.

      Poista
  3. Hienosti sait luettua tähän. Mulla on kans Narniat ja Anni Swanin tuotanto lukulistalla. Kiva että osallistuit haasteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mainiosta haasteideasta :).

      Poista
  4. Tässäkin haasteessa olisi kyllä ollut kiva olla mukana! Toisaalta omiin lapsuuden suosikeihin voi toki palata sen uudelleen luettua -haasteenkin puitteissa.

    Jostain syystä en ole koskaan juuri lukenut Anni Swania. Hänen kirjojaan voisi varmaan lukea klassikkohaasteeseenkin (otan taatusti siihen talvella jotain kevyttä, kun nyt selätän tuon Sinuhen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kian haasteen tiimoilta aion lukea paljon lisää näitä lapsuuden suosikkeja. Ne kun eivät kaikki ole tätä klassikko-osastoa. :) Ja aikuiskirjoja sitten lisänä Niinan haasteeseen... ensi viikon lukumaratonille olen jo suunnitellut esim. Ursula-sarjaa ja Runotyttöä.

      Swan jäi minultakin lukematta nuorena. Mutta vielä ehtii. Klassikkohaasteeseen Swan olisikin kiva valinta. Minä koetan selättää Muskettisoturit tähän kesän kierrokseen. Puoliväli lähestyy, joten melkein jo olen voiton puolella. Ei kyllä ole uusi suosikkini. :)

      Poista
  5. Uppo-Nalle on mielikuvissani symppis. Haluaisin lukea kirjoja uudestaan näin aikuisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Uppis oli oikein symppis myös kirjassa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos yhtään kiinnostaa. :)

      Poista
  6. Oi, en tiennytkään Bondin kuolemasta :( Oli päässytkin jo pitkään ikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, hän ehti katsella kunnioittavan iän verran tätä maailmaa.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...