22. heinäkuuta 2017

Naistenviikko: Tainaron - Leena Krohn

Leena Krohn on ainut naistenviikkoni kirjailija, joka on päivän nimipäiväsankari. Onnea kaikki Leenat, Matleenat, Leenit ja Lenitat! Päivää juhlistaa blogissani Krohnin jo yli  30 vuotta sitten (!) julkaistu teos Tainaron (Teos, 2006/1985). Luin kirjan ensimmäisen kerran opiskeluaikojeni alussa, ja kirjan julkaisemisesta oli jo tuolloin kulunut hyvä tovi. Minä ihastuin Tainaronin arvoituksellisuuteen heti ensimmäisen kirjeen luettuani. Mitä ihmettä, onpas kummallisen oloinen kirja ja paikka, tätä on pakko saada lisää - ja niin pieni kirjanen tuli ahmaistua pikavauhtia. Joitakin vuosia sitten hankin kirjan omakseni, ja keväällä uppouduin jälleen Tainaroniin Uudelleen luettua -lukuhaasteen innostamana.


"Minulle tuottaa mielihyvää kuvitella, että kerran veisin sinut sinne ohdakkeitten alle. Niiden ihania huiskiloita verhoaa untuvainen seitti ja se hulmuaa kuin rantabulevardin puiden kruunut.
    Sinä nauttisit retkestä kedolle, kun Tainaronissa on kesä ja kukkia voi katsella kasvoista kasvoihin. Silloin ne ovat avoimet kuin itse päivä ja mesiviittojen hieroglyfit ovat täsmälliset ja puhtaat. Me katsomme niitä, mutta itse ne katsovat vain aurinkoa, jota muistuttavat.
    On niin vaikea uskoa sydänpäivän lämmössä - yhtä vaikea kuin lasten kasvojen edessä - että väri ja valo, joista ne on tehty, ovat ainetta, ja että kerran, pian, heti samana iltana, niiden hohto sammuu eikä sitä enää näy." (s. 11 - 12)

Tainaron koostuu kirjeistä, joiden lähetyspaikkana on omia merkillisiä, alati muuttuvia lainalaisuuksiaan noudattava Tainaron. Vastaanottaja jää tuntemattomaksi, ja lähettäjään tutustutaan vain sen verran mitä kirjeiden perusteella voi päätellä. Kirjeissään lähettäjä kertoo tutustumisestaan Tainaronin kaupunkiin, sen asukkaista ja ihmetyksen aiheista. Eriskummallisen kuuloinen asetelma, ja se toimii! Kaunis ja luonnonläheinen Tainaron on mutu-mielipiteeni mukaan maamme kirjallisuuden pieni suuri helmi, puhuttiinpa sitten fantasiakirjallisuudesta tai ihan vaan yleisesti kirjallisuudesta. Eli Goodreadsiin annan kirjalle epäröimättä 5 tähteä, ja enemmänkin tähdittäisin, jos se vain olisi mahdollista.


Tuoreimmalla lukukerralla Tainaronin surumielisyys nousi tekstistä esille ehkä enemmän kuin aiemmin. Asioiden loppumisen tiedostaminen on kirjassa alati läsnä. Toisaalta, elämän kiertokulku korostuu myös, vaikkakin usein erilaisena kuin meidän tutussa maailmassamme. Asiat, olennot ja eläväiset muuttuvat, ja siinä riittää kirjeiden kirjoittajalle ihmettelemistä. Kummastelun aiheena on myös se, ettei hän saa kirjeisiinsä vastausta. Tainaronista muodostuu eräänlainen kupla, joka kirjoittaja yrittää kirjeissään jäsentää.

"Katsoin. Siinä, missä vielä äsken oli kulkenut viivasuora bulevardi, risteilivät nyt kapeat polut. Niiden rihmasto haarautui yhä laajemmalle alueelle aivan silmieni alla.
    - Ja näin tapahtuu kaiken aikaa, loputtomasti, hän sanoi. - Ei Tainaron ole paikka, niin kuin ehkä luulet. Se on tapahtuma, jota kukaan ei mittaa. Ei kenenkään hyödytä ryhtyä kartantekoon. Se olisi ajan ja voimien tuhlausta." (s. 109)

Minulle lukijana Tainaronin uusintaluku (en muista, monesko kerta tämä nyt mahtoi ollakaan...) on aina ollut hyvin palkitsevaa. Kirjeitä voi lueskella haluamassaan järjestyksessä, ja mielialan mukaan niistä pompahtelee erilaisia juttuja esille. Kiehtova kirja tämä Tainaron! Erilainen ja omanlaisensa fantasiakirja.


Kirjablogien naistenviikkko-haastetta emännöi Tuitata-blogin Tuija.

***

Osallistun kirjalla Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Tainaronin postia on luettu mm. blogeissa P. S. Rakastan kirjoja, Kirjanurkkaus
Kirjan tietoja:
Leena Krohn: Tainaron - Postia toisesta kaupungista (1985)
Kansi: Metti Nordin
Kuvittanut Irina Krohn
Teos, 2006
138 sivua

21. heinäkuuta 2017

#naistenviikko: 3 x uusi, hyvä tuttavuus

Naistenviikkoni jatkuu miniarvioilla. Kevään ja alkukesän mittaan bloggausjonooni on jäänyt muutamia oikein hyviä kirjoja, jotka olivat minulle iloisia yllätyksiä. Lukuodotukseni eivät olleet kovin korkealla näiden kirjojen suhteen, ja aloittelin itselleni uusien kirjailijoiden kirjoja vähän niin kuin kokeeksi. Innostunko vai siirrynkö seuraavaan kirjaan? Ja sitten yhtäkkiä kirja olikin vetäissyt mukaansa ihan täysillä. Lukuharrastuksen parhaisiin hetkiin kuuluvat juuri nämä uudet, mieluisat kirjatuttavuudet, jotka pöllähtävät esiin vaikkapa lukulaitteen kätköistä. Lukemissani kirjoissa on sen verran naisnäkökulmaa mukana, että ne sopivat hienosti viikon teemaan.

Tämän päivän kattauksessa on jokaiselle jotakin: romanttisvivahteista historiallista seikkailua, säpäkkää toimintaa ja ihmissuhteiden mutkikkuuden pohdintaa. Aloitetaanpa Hämeen sydämestä:


Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava, 2016) oli juhannukseni sulostuttaja. En muista, milloin olisin lukenut kaukaisempaan historiaan sijoittuvan romaanin, joten viikinkiaikaiseen Suomeen sijoittuva kevyt, viihdyttävä tarina tuntui virkistävältä jo tapahtuma-ajankohtansa vuoksi. Kirjan nimihenkilö Auri on parantajien kuulua sukua, mutta kohtalo heittää hänet toisenlaiselle tielle. Viikinkimies Haakonin ja Aurin tiet kietoutuvat yhteen, mutta paljon ehtii tapahtua ennen kuin he ymmärtävät, mitä elämältään haluavat.

Sen verran olen aikoinani lukenut kirjaston romantiikkahyllyn antia, että tuttuja juonikulkujen piirteitä oli helppo bongailla kirjasta. Silti pidin siitä, että Aurin tarinassa oli vahva historiallinen tausta, ja kirjan loppuosassa oli kerrottu lyhyesti tapahtumiin liittyvistä historiallisista henkilöistä. Luonto oli vahvasti läsnä tarinassa, ja Aurin parantajan- ja loitsimisentaidot rakensivat hienosti ajankuvaa. Aurin hahmosta oli tehty hyvin itsenäinen ja rohkea, kuitenkin aikakauden sallimissa rajoissa. Miesten hallitsemassa maailmassa nainen ei voi odottaa tulevaisuudelta mitä tahansa. Kokonaisuus rullasi mukavasti eteenpäin, ja minä viihdyin kirjan parissa erinomaisesti (ja Haakon oli sopivan miehinen kirjallinen juhannusurho).

"Miehet loivat Auriin nyt uudenlaisia katseita, joissa oli myös häivähdys pelkoa. Itämaa - noitien, jään ja pimeyden maa - oli totisesti ansainnut nimekseen Jotunheim: olihan nainen taltuttanut meren raivon ja käynyt kauppaa itsensä Njordin, merenjumalan, kanssa."

Kirjan jatko-osa Linnavuoren Tuuli on myös jo luettuna, mutta siitä lisää myöhemmin. Helmet-haasteessa Itämeren Auri sijoittuu kohtaan 29. Päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Aurin tiedot luonnonyrttien parantavista voimista ovat laajat, ja olisi hienoa omata tämänkaltaista perinnetietoa.



Karin Slaughterilta on suomennettu ties kuinka monta dekkaria, mutta minä tutustuin niihin vasta kesäkuussa. Valintani osui Will Trent & Sara Linton -sarjan seitsemänteen osaan Näkymätön (Tammi, 2015), jonka kaivoin luettavakseni lukulaitteen uumenista. En tiennyt henkilöhahmojen historiasta mitään kirjaa aloittaessani, mutta tämä sarja näköjään kuuluu niihin, joihin on helppo hypätä mukaan. Keskeiset henkilöhahmot ja näiden väliset suhteet kävivät kohtuullisen nopeasti selviksi, joten jos räväkkäotteinen dekkari kiinnostaa, kannattaa kokeilla Näkymätöntä.

Kirjan alku hätkäytti. Aloitusluvun tapahtumissa lukijalle esiteltiin reipasotteinen amerikkalainen poliisinainen Lena, joka ei epäröi kovissa tilanteissa. Ei, vaikka rikolliset tunkeutuvat hänen kotiinsa ja tulilinjalle joutuu Lenan aviomies. Olen ilmeisesti lukenut aika nössöjä ja pehmytotteisia dekkareita viime aikoina, kun Lenan hahmo tuntui kovin ronskilta. Tosin jäin miettimään, hämmästyinkö vain sitä, että kovia otteita käytti nainen eikä mies?

Kirja ei silti lopulta ollut erityisen raaka, vaikka siinä selviteltävä kadonneisiin nuoriin liittyvä rikosvyyhti semmoinen olikin. Lenan, Willin ja Saran keskinäiset nahinat ja muhinat, ja heidän henkilökohtaiset ongelmansa olivat niin paljon esillä, että rikosten selvittely tuntui ajoittain vain sopivalta kulissilta muille tapahtumille. Juoni eteni kuitenkin niin sujuvasti, että lukeminen meni hieman ahmimisen puolelle.


Olen jostain syystä ohittanut Katja Kallion tuotannon tyystin, kunnes sitten kesäkuussa päätin kokeilla lukulaitteeseen joskus nappaamaani kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013). Kirjan kansikuva on mielestäni harhaanjohtava, sillä ei tämä mikään kepeä rantsukirja ole. Ei se raskainkaan, mutta eihän kirjassa edes juuri vietetä rantaelämää vaikka Hangon kauniissa maisemissa ollaankin. Ihmissuhdevatulointia sen sijaan löytyy, monessa sukupolvessa ja taidokkaasti kirjoitettua. On sisarussuhteiden läpikäyntiä, naiseksi kasvamisen iloa ja vaikeutta, selviytymistä sodan jaloista. 

Kallion tekstissä yhdistyvät vakavat asiat ja pieni leikillisyys, ja elämän säkenöivät ja erityisen merkitykselliset hetket löytyvät parhaimmillaan niin lumoavasti, että tarina aivan hehkui kotisohvalle asti.

"Oli Harrietin ansiota, että hän oli ylipäänsä elossa. Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Hän oli antanut Harrietille palkkioksi vaahteranlehtiä. Tummanpunaisia, lihanvärisiä vaahteranlehtiä. Ne putosivat korkealta puista, jotka punainen kerroksisuus sai näyttämään rakennuksilta, tiilitaloilta. Lehdillä astelu oli kuin olisi kävellyt jalokivillä!" (s. 135)

Kirjaa vaivasi pieni hajanaisuus. Juuri kun olin ehtinyt virittäytyä kirjan alkupuolella esiteltyihin Ingaan ja hänen tyttäreensä Ellyyn, alkoi rytistä ja sitten hypättiin tarinassa eteenpäin. Aivan kuin kirja olisi alkanut uudelleen alusta, hitusen parempana ja kiinnostavampana. Jotkut juonilangoista tuntuivat irtonaisilta, sillä esimerkiksi Ellyn salainen suhde ruotsalaismieheen jäi mielestäni vähän yhdentekeväksi. Ellyn tyttärien Beatan ja Harrietin vaiheiden ja sielunmaailman kuvaus taas nousi minulle romaanin parhaimmaksi anniksi. Hieno kirja! Jos perhesuhteiden kuvaus kiinnostaa, tässä on hyvää lukemista loppukesän päiviin.

***

Juttu on osa kirjabloggaajien naistenviikon postauksia. Teemaviikkoa emännöi TuitaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija.

Goodreads: Kaikki kirjat saavat 4 tähteä.
Mistä kirja minulle? Omia e-kirjaostoksia
Muualla verkossa:
* Itämeren Aurista on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjakko ruispellossa, Evarian kirjahylly ja Rossin lukucorneri
* Näkymätön-dekkaria on luettu mm. blogeissa Leena LumiRakkaudesta kirjoihin ja Kirjakirppu
* Säkenöivät hetket -kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjan jos toisenkin, Ja kaikkea muuta
Kirjojen tietoja:

Johanna Valkama: Itämeren Auri
Otava, 2016
368 sivua

Karin Slaughter: Unseen (2013)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Tammi, 2015
300 sivua

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kansi: Emmi Kyytsönen
Otava, 2013
301 sivua

20. heinäkuuta 2017

Naisten aakkoset: (Q) R

Kirjabloggaajien naistenviikkooni kuuluu totta kai Tarukirjan Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste, ja nyt ollaan kirjaimessa R. Kävi nimittäin niin, etten keksinyt Q-kirjaimeen luontevasti yhtään ainutta nimeä, joten päätin hypätä sen yli ja siirtyä sulavasti R:n pariin. Kirjaimesta uhkasi muodostua vaikea, sillä olen käyttänyt muutamat itsestään selvät R-nimet jo aikaisempiin kirjaimiin (ks. G-kirjain, L-kirjain, P-kirjain), ja suosikkikirjailijan nimeäminen tuntui alkuun tuskaisen hankalalta hommalta. Vanhoja bloggauksia selaamalla ensimmäiseen kysymykseen löytyi sentään yksi sopiva nimi.

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Terhi Rannelan kirjat olen löytänyt blogiaikana, ja tamperelainen kirjailija on tullut minulle tutuksi yhden aikuisten ja yhden nuorten kirjan myötä. Frau oli hieno, aiheeltaan vähän yllättäväkin historiallinen kirja ja Jäämeri, jäähyväiset ja minä taas riemastuttava nuortenkirja. Rannela on jäänyt mieleeni hyvänä kotimaisena nimenä, jonka tuotantoa luen jatkossa mielelläni lisää.


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Christina Rene Hendricks on minulle tuttu loistavasta, mainosmaailmaan sijoittuvasta Mad Men -sarjasta, jossa hän näytteli toimiston kuningatarta, Joan Hollowaytä. Hendricks on osassaan tyrmäävä, sekä uhkean ulkonäkönsä ansiosta että näyttelijäntaitojensa vuoksi. Upea sarja kestää uusintakatseluita!

Kuvalähde: IMDb http://www.imdb.com/name/nm0376716/mediaindex?ref_=nm_phs_md_sm

Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Itävaltalainen Romy Schneider näytteli aikoinaan Sissi-elokuvissa, ja ihastuin elokuvien pukuloistoon ja kuninkaalliseen romantiikkaan aivan täysillä joskus nuoruudessani. Silloin minulle ei tainnut aueta Sissin tarinan surullisempi osuus, ja keskityin vain ihailemaan Schneiderin näyttelijäntyötä ja loisteliasta kuninkaallista elämäntyyliä.

***

Aikaisemmat aakkosjuttuni:

A-kirjain
B-kirjain
E-kirjain
F-kirjain
G-kirjain
H-kirjain
I-kirjain
J-kirjain

19. heinäkuuta 2017

Naistenviikko: A Year Without Mom - Dasha Tolstikova

Kirjaston sarjakuvaosastolta löytyy usein kaikenlaista kiinnostavaa, kun hieman viitsii tutkia hyllyjä. Heinäkuun lukumaratonille bongasin Dasha Tolstikovan kuvitetun kirjan A Year Without Mom (Groundwood Books, 2015). Kirja ei ole sarjakuva, muttei sitä kai oikein voi lasten kuvakirjahyllyynkään laittaa sillä mielestäni kirja tuntui selkeästi sopivan aikuislukijoille siinä missä nuoremmillekin. Joten ehkäpä sarjakuvaosasto oli tälle kirjalle sopivin paikka?


Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun Moskovaan, jossa 12-vuotias Dasha-tyttö elää äitinsä kanssa. Äiti päättää lähteä vuodeksi  opiskelemaan mainosalaa Amerikkaan, paremman työpaikan toivossa. Dasha jää asumaan isoäitinsä luokse, ja jatkaa koulunkäyntiään. Ympärillä myllertävät poliittiset muutokset jäävät taka-alalle ystäviin ja kouluun liittyvien tärkeiden juttujen rinnalla.

Kansikuva antaa mukavasti esimakua kirjan kuvitustyylistä. Sekä kirjan kuvitus että teksti ovat Tolstikovan käsialaa, ja molemmissa on aika pelkistetty fiilis. Minulle syntyi vaikutelma, että kuvat ja teksti voisivat olla 12-vuotiaan tekemiä, sillä tekstin lauserakenteet ja sanasto ovat yksinkertaisia, ja piirroksissa on selkeää viivaa. Silti molemmista välittyy vahvaa tunnelmaa, ja se, mikä jää sanomatta, nousee vähäeleisen tyylin kautta selvemmin esille:



Kirjassa ei pahemmin selitellä tai pohdita äidin häipymistä. Dasha tosin kuuntelee äidiltä saamaansa c-kasettia kuullakseen äitinsä ääntä, mutta yleisesti kirjassa eletään hetkessä ja seurataan Dashan elämää ja sen päivittäisiä pikku tapahtumia. Moskova on kuin lähes mikä tahansa kaupunki eli neukkutodellisuus ei iski täysillä päälle kirjan sivuilla. Pienistä yksityiskohdista toki huomaa, että ollaan erilaisen kulttuurin parissa mutta täytyy myöntää, että odotin kirjalta hieman suurempaa kulttuurimatkaa.

Dashan vuotta oli silti mukavaa seurata, ja A Year Without Mom tarjoaa vähän erilaisen kurkistusikkunan nuoren tytön elämään. Jos joku on vailla nopsalukuista kirjaa esimerkiksi elokuun lukumaratonille, kannattaa kokeilla tätä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom
Goundwood Books, 2015
167 sivua

Kirjablogien naistenviikkoa emännöi Tuitaja.Kulttuuripohdintoja -blogi.

18. heinäkuuta 2017

Naistenviikko: Helena-sarja - Helen D. Boylston

Tänään käynnistyy kirjablogien Naistenviikko, jota emännöi Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija. Minulle on vaivihkaa kertynyt bloggauspinoon runsaasti viikon teemaan sopivia kirjoja, joten naistenviikon juttuja on luvassa blogissani viikon jokaisena päivänä. Tervetuloa mukaan seuraamaan postauksia!


Aloitan teemaviikkoni sukeltamalla lapsuus- ja nuoruusaikojeni nostalgian ytimeen. Luetaanko tämä? -blogin Kian ihana lukuhaaste Lapsuuteni kirjasuosikit innosti minut Helen D. Boylstonin Helena-sairaanhoitajasarjan pariin. Olen itse asiassa lukenut sarjaa blogiaikana aiemminkin, kolmisen vuotta sitten pyörineen Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen aikana. Silloinen juttuni löytyy täältä, ja siinä käsitellään sarjan kahta ensimmäistä osaa, Helenan oppivuodet ja Sisar Helena

Tämä viehättävä sairaanhoitajasarjahan ei lukemalla kulu, joten lukaisin Helenan oppivuodet jälleen heinäkuun lukumaratonilla, ja maratonin jälkeen otin lukuun myös sarjan kaksi viimeistä osaa, Helena kotirouvana ja Helena palaa sairaalaan. Tällä kertaa saatoin poimia kirjat omasta hyllystäni, sillä Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen jälkeen olen metsästänyt sarjan osat divarista. Kansiversioita löytyy kahdenlaisia (halusin koko sarjan hyllyyni, kansilla ei niin ollut väliä), ja kuvan valkopohjaiset ovat niitä omasta lapsuudestani tuttuja versioita:


Hyppäsin sarjan keskimmäiset osat tällä kertaa yli, sillä olen lukenut ne hankittuani sarjan itselleni, mutta blogijutun kirjoitteluun en tuolloin innostunut. Nyt harmittelen tätä, sillä sarjan kolmas osa, Helena, sininen sisar on mielestäni koko sarjan paras osa. Kirja kertoo työstä New Yorkin Henry Street -järjestössä, ja Helenan arkista aherrusta Harlemin kortteleissa kuvataan viiden tähden veroisesti. Sarjan muut osat olen arvioinut neljän tähden arvoisiksi, vaikka nostalgiapisteitähän kaikille kirjoille ropisee huimasti.

Helen D. Boylston julkaisi Sue Barton -sarjan seitsemän osaa vuosina 1936 - 1952, ja sarja on kestänyt yllättävän hyvin aikaa, eikä aikuisikäisten (uusinta)lukijoidenkaan kannata mielestäni kaihtaa sarjaa. Sarjassa kuvataan Suen eli suomalaisittain Helena Barryn os. Bartonin elämää siitä hetkestä alkaen, kun hän 18-vuotiaana aloittaa sairaanhoitajaopintonsa. En tiedä, montako kertaa luin sarjan läpi nuorempana. Voin vain todeta, että Helenan vaiheet eivät saaneet minua kyllästymään vaan pujahdin hänen tapahtumarikkaaseen elämäänsä säännöllisin väliajoin uudelleen ja uudelleen.

Aikuislukijan näkövinkkelistä Helenan elämästä kerrotaan sillä lailla realistisesti, ettei Helenan elämään mahdu uskomatonta määrää huimia käänteitä sisältäviä seikkailuja. Päinvastoin, kirjoissa kuvataan tavallista sairaanhoitotyötä, opiskelijaelämää asuntolassa, Helenan avioliittoa ja sen arjen haasteita, Helenan kotielämää ja paluuta työhön. Itsenäisen naisen elämänkaari nousee sarjan kuluessa hienosti esille, ja nyt ajatellen on aika jännää, että olin nuorempana yhtä innoissani sekä sarjan kuvaamasta sairaanhoitajan työstä että Helenan avioliittoelämän kuvauksesta. 

Sairaanhoitotyössä minua taisi luonnollisesti kiehtoa jännittävän oloinen ammatti. Opiskeluelämän kuvaus tuntui erilaiselta verrattuna tuttuun kouluarkeen ala- ja yläasteella. Nyt on helppo huomata, että miten kirjasarja ihannoi sairaanhoitajan työtä. Helana pitää esimerkkinään Florence Nightingalea, joka oman terveytensä uhallakin pelasti potilaansa.

"Minä olen tehnyt sen! Minä en pelännyt, sillä minä unohdin kokonaan itseni. Minä vain ajattelin, että jos hän vielä saa keuhkokuumeenkin lavantaudin lisäksi. Silloinhan... silloinhan minä olen oikealla alalla. Enkä minä enää pelkää yötäkään." (Helenan oppivuodet, s. 151)

Boylston oli itse sairaanhoitaja, joten Helenan omistautuminen työlleen on toki ymmärrettävää. Hän päättää palata työhön kotiäitivuosien jälkeen miehensä Billyn jouduttua tubin vuoksi parantolaan, ja pelkkä uusien päähineiden näkeminen saattaa Helenan liikutuksen valtaan:

"Helena hymyili muistellessaan tuota keskustelua ja katsahti vieressään tuolilla olevaa pahvilaatikkoa, missä olivat hänen uudet sairaanhoitajapäähineensä. Ne olivat kauniisti laskostetut ja reunassa kulki pieni röyhelö ja musta samettinauha. Helenalla ei ollut ollut myssyä päässä sen jälkeen, kun Tabitha oli syntynyt. Hänen katseestaan kuvastui hellyys, kun hän silmäili laatikkoa." (s. 41, Helena palaa sairaalaan)

Helenan asenne työhön on mielestäni hyvin nykyaikainen, sillä hän arvostaa ammattitaitoaan ja Helena kotirouvana -kirjassa tuskailee sitä, että hänelle annettu laadukas koulutus valuu hukkaan lapsia hoitaessa. Ajankuvasta kertonee se, että Billyn parannuttua sairaalan johdossa oletetaan automaattisesti, että Helena palaa jälleen kotiin lastensa luo, mutta Bill tuntee rakkaan Helenansa paremmin:

"Kuulehan, ystävä hyvä, Bill sanoi yhtäkkiä vakavalla äänellä. - Uskotko, että työstä eroaminen olisi hänelle onneksi? Hän pitää kovasti sairaalatyöstä ja hän on ollut onnellinen siellä teillä. Näin sen selvästi joka kerta, kun hän kävi minua tapaamassa." (Helena palaa sairaalaan, s. 176)

Helenan ja Billyn suhde on hyvin tasa-arvoinen, he kunnioittavat ja arvostavat toisiaan ja ovat vuosien saatossa oppineet tuntemaan toistensa viat. Kahden aikuisen ihmisen avioliittokuvaus vetosi jostain syystä minuun jo nuorena, sillä muistan todella elävästi sarjan päätöskohtauksen, jossa Billy kotiutuu parantolasta ja yllättää perheensä saapumalla yks kaks keskelle perhehulinaa. Sarjan päätössivujen lämminhenkinen perhepotretti muodostaakin viehättävän ja onnellisen lopun Helenan tarinalle.

Helena-sarja antaa jalon kuvan sairaanhoitajan työstä, mutta onneksi omalla kohdallani jossain vaiheessa ymmärsin, ettei tämän ammatin todellisuus ole minulle sopivin ala. Sarjan uudelleen luku on silti ollut ihana, hauska ja välillä jopa nenäliinoja vaativa kokemus. Helenan pirteys ja tarmokkuus ärsyttää toisinaan, hän onnistuu ihmistuntemuksellaan ratkaisemaan hämmentävän määrän lähipiirinsä ongelmia, mutta siitä huolimatta tai juuri näiden piirteidän ansiosta Boylstonin sarja tavoittaa sopivalla herkkyydellä naisen elämän ilot ja surut, vaipumatta liialliseen imelyyteen.

"Ajatella, eilen illalla hän oli vielä omassa pikku huoneessaan, nyt siitä tuntui olevan iäisyys. Sairaala, josta hän oli niin paljon unelmoinut, lepäsi hänen ympärillään hiljaisena ja pimeänä. Hän katseli valtavia rakennuksia, jotka kohosivat kohti öistä taivasta, ympärillä kohosi suurkaupunki ja kaukaa kuului lähestyvän ambulanssin ulvontaa.
    - Minä tulen aivan varmasti pitämään tästä kaikesta, hän ajatteli." (Helenan oppivuodet, s. 21)


Goodreads: Kaikki lukemani osat saavat 4 tähteä
Mistä kirjat minulle? Ostin divarista
Muualla verkossa: Helena-sarjaa on luettu blogissa Luetut, lukemattomat
Kirjojen tietoja:

Helen D. Boylston:  Sue Barton, Student Nurse (1936)
Suomennos Kaisa Orjatsalo
Tammi, 1968 (7. painos)
153 sivua  

Helen D. Boylston:  Sue Barton Neighborhood Nurse (1949)
Suomennos Lea Karvonen
Tammi, 1979 (4. painos)
208 sivua

Helen D. Boylston:  Sue Barton Staff Nurse (1952)
Suomennos Annikki Saarikivi
Tammi, 1979 (4. painos)
184 sivua  

15. heinäkuuta 2017

2 x TBR: Yövartio ja He eivät tiedä mitä tekevät

Lueskelin kesäkuun lopulla pari kirjaa TBR-listaltani. Bloggattavien kirjojen pinoni on sen verran iso (ja viime viikonlopun lukumaraton vain kasvatti sitä entisestään), että niputan TBR-kirjat tähän juttuun. Miniarvioita, olkaapa hyvät:


Sarah Watersin Yövartio (Tammi, 2007) oli minulle pienoinen pettymys. Kirjan jujuna on nurin niskoin käännetty aikajana, eli kirja alkaa vuoden 1947 tapahtumista, ja hyppää asteittain taaksepäin. Lopussa piti siis muistaa, miten kirjan ensimmäinen osuus päättyi, jotta kaikki juonilankojen hienoudet sai kauniisti päätökseen. Tämä oli liiallinen vaatimus minun kesälomalle lerpahtaneille aivonystyröilleni, ja kirjan ensimmäisen osan loppusivut piti lukea uudelleen. Ärsyttävää kikkailua, mietin muutamaan otteeseen.

Kirjan plussapuoliin kuului erityisesti Kayn salaperäinen, vaitonaisen tyylikäs henkilöhahmo. Kayn ja muutaman muun nuoren englantilaisen kohtalot kietoutuvat yhteen toisen maailmansodan vuosina, mutta onneksi kirjassa oli tuskin nimeksikään sotakuvausta. Sen sijaan tapahtumat keskittyivät henkilösuhteisiin, mutta niiden jännitteet eivät oikein saaneet minua pihteihinsä. Lisäksi olisi mielelläni lukenut Kayn vaiheista enemmän ja jättänyt vaikkapa Duncanin tuskailut vankilaoloissa vähemmälle. Loppuarvioksi tulee kolme Goodreads-tähteä. Paras lukemistani Watersin kirjoista on edelleen uusin suomennos, Parempaa väkeä.


Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014) sai Finlandia-palkinnon. Palkinnon myöntämisen aikoihin minulla oli jonkinlainen 'haluan tukea kotimaista kirjallisuutta' -kausi, ja ostaa päräytin Valtosen kirjan normaalihintaan e-kirjakaupasta. Nyt totean jälkiviisaasti, että ne rahat olisi kannattanut käyttää johonkin enemmän marginaalissa olevaan kirjaan. Finlandia-voittajaa taidetaan myydä muutoinkin melko mukavasti, ja kirjan viimein luettuani se oli juoniratkaisuiltaan sen verran keskinkertainen, että kirjaan käytetty rahasumma tuntuu jokseenkin heikolta sijoitukselta.

Valtosen kirjasta ei aineksia ja ulottuvuuksia puutu. Amerikkalaisen miehen ja suomalaisen naisen suhteesta ja sen hedelmästä saadaan aikaiseksi trillerimäinen tarina dystopiamausteilla. Amerikkalaista elämäntapaa ja yhteiskuntaa ehditään vertailla suomalaiseen, eläinaktivismia ja tieteen roolia analysoidaan ja olikohan vielä jotain muutakin. Tarina pysyy kasassa ja etenee sujuvasti, mutta kaikki rönsyt päättyivät lopulta yllättävän vähin yllätyksin. Suurta jännitystäkään ei yli viiden sadan sivun aikana kehkeytynyt, joten lukutunnelmani lässähtivät keskinkertaiselle kolmen tähden tasolle. Ehkä luin kirjaa liian juonivetoisesti, kun hienot ja maailmoja syleilevät teemat eivät nostaneet lukutunnelmiani tämän korkeammalle.

Helmet-haasteessa Jussi Valtosen kirja menee kohtaan 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Goodreads: Molemmat kirjat saavat kolme tähteä
Mistä kirjat minulle? Omia ostoksia
Muualla verkossa:
* Yövartiota on luettu mm. blogeissa 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Leena Lumi, Todella vaiheessa ja Lukuisa
* Valtosen kirjaa on luettu mm. blogeissa Luettua elämää, Jokken kirjanurkka, Annelin kirjoissa ja Kirsin kirjanurkka
Kirjojen tietoja:

Sarah Waters: The Night Watch (2006)
Suomennos Helene Bützow
Tammi, 2006 (Keltainen kirjasto nro 382)
509 sivua

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi, 2014
558 sivua

13. heinäkuuta 2017

Naisten aakkoset: P

Tarukirja-blogin Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee blogissani P-kirjaimeen. Helppo, helppo kirjain! Ensi viikolla jatkan naisteeman parissa, sillä olen mukana TuitaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin emännöimässä Kirjablogien naistenviikko -haasteessa. Viikko alkaa tiistaina 18.7. ja jos sopivia postausaiheita löytyy, kannattaa osallistua.

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella − ensimmäisellä kerralla A:lla jne. Kysymyksiä on kolme:

Kuka on suosikkikirjailijasi? 

Riikka Pulkkinen kirjoittaa vahvoja, kauniita ja ilmavia romaaneja. Juuri minun makuni mukaisia. Minulla kesti pitkään, ennen kuin "löysin" Pulkkisen ja totesin, että hänen kirjansa kannattaa hankkia omaan hyllyyn. Mutta kun viimein luin Totta-romaanin, se oli menoa. Vieras ja Raja ovat minulta vielä lukematta, mutta ainakin toisen näistä aion ottaa lukuun syksyllä.

P niin kuin Pulkkinen, Pausini ja Parkkinen.

Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Italialainen pop-artisti Laura Pausini on ollut suosikkini jo vuosia. En osaa italiaa, mutta onneksi sanoitusten käännöksiä löytyy netistä. Pausinin voimakas ja karhea ääni on persoonallinen, ja olen käynyt yhden kerran Pausinin keikalla, Tampereella. Tampere-talon lava tuntui pieneltä tälle naiselle, mutta oli hieno kuunnella livenä sympaattisen oloista laulajaa, joka muuten vietti juuri tuona päivänä syntymäpäiviään.

Tässä eräs suosikkibiisini:


Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

Leena Parkkinen on julkaissut jo useita romaaneja, mutta tutustuin hänen tuotantoonsa vasta Säädyllisen ainesosan myötä. Hieno, aistikas romaani sai minulta täydet pisteet, ja haluan ehdottomasti lukea lisää Parkkista. Sinun jälkeesi, Max päätyi kotihyllyyni heräteostoksena, joten esimerkiksi siitä on hyvä aloittaa.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Olen tähän mennessä vastannut vain joko a) tai b) -kysymykseen, mutta päätin nostaa P-kirjaimeen vielä Sarah Jessica Parkerin, tuon Sex and the City -sarjasta pinnalle ponnahtaneen komediennen. Kyseinen sarja oli suuri suosikkini silloin aikoinaan, ja hankin sen hurmaavan vaaleanpunaisen DVD-boksin kotiini. Katsottu on, ja jatkoleffat myös. Kepeä New York -miljöö viehättää ja Sarah Jessica on vaan niin cool! Ja mitkä hiukset... tänä kesänä on puhuttu hömppäkirjoista, mutta jos etsitään tv-hömppää, Sinkkuelämää-sarja on korkealla minun top-listallani.

Aikaisemmat aakkosjuttuni:

A-kirjain
B-kirjain
E-kirjain
F-kirjain
G-kirjain
H-kirjain
I-kirjain
J-kirjain

12. heinäkuuta 2017

Sarjakuvaa: 5,000 km Per Second - Manuele Fior

Luin Manuele Fiorin sarjakuvan 5,000 km Per Second (Fantagraphics Books, 2016) viikonlopun lukumaratonilla. Italialainen sarjakuva olikin oivallinen tunnelmapala maratonin lauantai-iltapäivän tunneille. Ihastuin albumiin aikoinaan sen herkän kauniin kannen perusteella, eikä kansi lupaillut turhia. Fiorin vesivärein taiteilema kuvitus on jo yksistään erinomainen syy tutustua tähän sarjakuvaan.


5,000 km Per Second kertoo kahdesta pojasta ja yhdestä tytöstä - ja aikanaan kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta. Piero ihastuu nuoruudessaan naapurintyttöön, ja Lucia kulkee hänen mukanaan aikuisiälle asti, erilaisin suhdeviritelmin. Mutta mitä Lucialle merkitsee Pieron ystävä Nicola? Tämän kuvion ympärillä pyöritään, eli parisuhdekiemuroista kiinnostuneille vink, vink.

Tarina kulkee toki myös tekstin voimin, mutta Fior vierittää kolmikon suhteita ja elämää eteenpäin taitavasti pelkkien kuvien avullakin. Sävyt sivuilla vaihtelevat sen mukaan, millaisissa tunnelmissa ollaan:



Albumin kuvitukselle olisin valmis antamaan täydet viisi tähteä, mutta tarinapuoli jäi hieman vaisummaksi. Hienovivahteisuudesta ja herkkyydestä annan plussaa, mutta jotain särmää ja kulmikkuutta jäin kaipaamaan. Kolmikon suhteista jäi semmoinen hailakan vesivärin jälkimaku. Mutta siitä huolimatta suosittelen parisuhdetarinoiden ja näyttävän, tunnelmallisen kuvituksen ystäviä tutustumaan sarjakuvaan.

Pikanttina yksityiskohtana mainitsen lukujen numeroinnin. Vesipisaroita ❤.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Manuele Fiorin haastattelu The Comics Journal -lehdessä.
Sarjakuvan tietoja:
Manuele Fior: Cinquemilla chilometri al secondo (2009)
English Translation: Jamie Richards
Fantagraphics Books, 2016
143 sivua

10. heinäkuuta 2017

Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä

Pikimusta, sysipimeä (Robustos, 2017) on Jenna Kostetin kolmas romaani. Kahdella aikatasolla liikkuvasta tarinasta nousi omassa lukukokemuksessani voimakkaimmin esille vuoden 1942 osuus. Vahva naiskuva Esteristä, itsekseen maatilaa hoitamaan jääneestä villiluonteisesta naisesta viehätti minua arvoituksellisuudellaan ja alkukantaisella luonnonläheisyydellään. Nykyhetkeen sijoittuva tarinalinja sen sijaan jäi melkoisen vaisuksi, sillä päähenkilö-Auran parisuhdeongelmat ja tämän FB:ssä ahkeraan viestittelevä opettajamies eivät herättäneet mielenkiintoani vähäisimmässäkään määrin. Yleisvaikutelmani kirjasta olikin harmillisen ristiriitainen, mutta Esterin vuoksi suosittelen nais- ja sukutarinoiden ystäviä tutustumaan kirjaan.

"Minua ei pelota metsässä. Katselen välillä aamun hämärässä pellolle ja korpeen ja ajattelen, että lähden pois. Pakkaan reppuuni ruokaa, vaatteita ja puukon. Haulikon otan olalleni ja sukset jalkaani ja hiihdän niin kauan kuin lunta riittää, ja kun kevät tulee, otan sukset pois jalastani ja kävelen. Teen nuotion kallion kupeeseen, nukun kuusen alla, metsästän ruoakseni ja kuljen eteenpäin, aina eteenpäin niin kauan kunnes löydän koskemattoman korven, tiettömän taipaleen, jossa kaivan itselleni sammaleeseen luolan ja jään asumaan niin kuin metsän eläin.
    Minä varon, että en sano ajatuksiani ääneen, kun näen tuttuja. Kartuan Elisalle voisin sanoa, koska hänellä on haaveilijan mieli ja hän ymmärtää, että kaikki unelmat eivät ole tehty toteutettavaksi, mutta niitä pitää silti vaalia ja pitää kämmenellään kuin linnunpoikasta, joka ei ole valmis levittämään vielä siipiään ja lähtemään lentoon." (s. 116)

Näin juttelee Ester maaliskuussa 1942. Kuten vuodesta voi päätellä, tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan. Esterin mies on lähtenyt rintamalla, eikä häntä kuulu kotiin lomalle vaikka naapuritalojen isännät pääsevät katsomaan perhettään. Ester huolehtii syrjäisestä tilasta yksin, samoilee metsissä ja käy harvakseltaan kylillä. Esterin ja tämän miehen tilanne kärjistyy lopulta tavalla, joka ulottaa vaikutuksensa vuosikymmenten päähän.

Esterin tarinassa sivutaan sotaa, mutta vain hyvin vienosti. Tämä sopi minulle, sillä en pidä sotakuvauksista ja niitä ei onneksi tässä kirjassa ollut laisinkaan. Vuoden 1942 jaksojen kuvauksissa oli vaikeasti määriteltävällä tavalla hyvin nykyaikainen ote. Minun piti välillä oikein muistuttaa itselleni, että hei, nyt ollaan menneessä ajassa eikä eletä 2000-lukua. En tästä silti häiriintynyt, sillä Esterin persoona oli minulle romaanin suola ja olisin mielelläni seurannut hänen elämään pitempäänkin. Esterin sopeutuminen ja pikemminkin sopeutumisen vaikeudet ympäröivään kyläyhteisöön oli yksi kirjan kantavia lankoja, ja suomalainen metsä ja sen salat muodostivat hienon taustan hänen tarinalleen.


Olen lukenut myös Kostetin aiemmat romaanit, Lautturin ja Marrasyöt, ja täytyy todeta, että dekkarigenreen kallellaan ollut Marrasyöt (Robustos, 2015) nousi näistä kolmesta minun suosikikseni. Kostetin kirjat ovat keskenään miellyttävän erityylisiä aihepiiriltään, ja onkin kiinnostavaa nähdä, mitä hän seuraavaksi julkaisee. Erityismaininnan annan kirjan kannella. Se on yksinkertaisuudessaan eräs tämän vuoden uutuuskirjojen tyylikkäimpiä!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitokset!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukupino, Kirjojen pyörteissä
Kirjan tietoja:
Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä
Kansi: Jenna Kostet, Heikki Savola
Robustos, 2017
239 sivua

9. heinäkuuta 2017

Lukumaratonin loppulukemat - ja elokuussa uudestaan!

Eilen illalla yhdeksän aikaan lopettelin oman lukumaratonosuuteni, ja sehän päättyi mukaviin sivulukemiin: 925 luettua sivua. Luin tosin muutaman sarjakuvaromaanin ja yhden kuvitetun kirjan, joten lukemassani on runsaasti "ilmaa" eli erittäin nopealukuisia sivuja verrattuna johonkin syventymistä vaativaan romaaniin.

Maratonini sujui mukavasti, vaikka jostain syystä en päässyt aivan parhaaseen lukuvireeseen kiinni. Ehkä olin haalinut liikaa kiinnostavaa luettavaa käden ulottuville, sillä tuntui mahdottomalta syventyä johonkin kirjaan useammaksi tunniksi. Ei ei, oli päästävä kokeilemaan mitä kaikkea pinoista löytyy! Luettujen listani onkin melkoinen sekametelisoppa, on vähän sitä ja pikkuisen tuota ja ripaus ja loraus mausteita sekaan:

Sivumäärä yhteensä: 925 sivua

Luettu kokonaan:

Jonathan Case: A New Deal (sarjakuva, 106 sivua)
Manuele Fior: 5,000 km per second (sarjakuva, 143 sivua)
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom (kuvitettu kirja, 167 sivua)
Helen D. Boylston: Helenan oppivuodet (nuortenkirja, 153 sivua)


Luettu osittain:

Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä (3 novellia, 60 sivua)
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (romaani, 160 sivua)
Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden (92 sivua, nuortenkirja)
Doris Lessing: Ruoho laulaa (romaani, 44 sivua)


Kesken jääneet kirjat aion lukea loppuun maratonin jälkeen, ja erityisesti Doris Lessingin Ruoho laulaa tuntui hienolta, tiivistunnelmaiselta kirjalta. Loppuun lukemistani kirjoista kirjoittelen ensi viikolla tarkemmat mietteet.

***

Kesän 2017 yhteiset lukumaratonit jatkuvat elokuussa. Lauantaina 19.8.2017 on seuraava lukumaraton, ja minulla on ilo emännöidä sitä. Julkaisen elokuun alussa ilmoittautumispostauksen, ja mukaanhan voi hypätä myös aivan lukumaratonpäivän lopussa. Tervetuloa yhteiseen lukutapahtumaan!

***

Tsemppiä omaa maratoniaan vielä jatkaville lukijoille!


7. heinäkuuta 2017

Lukumaraton 8.7.2017 - päivittyvä postaus (päättynyt la klo 21.10)

Blogistanian toinen kesälukumaraton starttaa blogissani NYT! Lukukarkeloita emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane, ja hänen jutustaan löytyvät tempauksen säännöt ja ilmoittautumisohjeet (jep, vielä ehtii mukaan). Päivittelen tähän juttuun lukupuuhieni edistymistä, ja kaikenlaiset tsemppaukset ynnä muut kommentit ovat tervetulleita. Aion myös itse piipahdella kirjojen välissä ja keskellä seuraamassa muiden osallistujien edistymistä. Kerroin jo eilen, millaisia kirjoja olen varannut maratonia varten, mutta päätin sittenkin lähteä liikkeelle pinojen ulkopuolelta...

Maratonin kuva on Hanna kirjokansi -blogin Hannan käsialaa.

Perjantai klo 21.10. Lukumaraton alkaa. Minulla taitaa ensimmäistä kertaa olla eväskuva - tsadaa, naposteltavaa perjantai-iltaan:


Viinirypäleitä, naksuja ja melonia. Aloituskirjana on iki-ihanan Helena-sairaanhoitajasarjan ensimmäinen osa, Helenan oppivuodet. Tämä sarja oli minulle äärimmäisen rakas lapsena ja nuorenakin, joten lukumaratonini alkaa melkoisella nostalgiatripillä. Ajattelin startata kevyesti liikkeelle, ja otan sitten vähän myöhemmin tai huomenna lukuun vakavampia kirjoja. Jees, tästä se lähtee. <3

Perjantai klo 23.00. Helenan oppivuodet on luettu. Ihana oli edelleen, kannattaa lukea jos kirja jossain kävelee vastaan. Seuraavaksi taidan lukaista ainakin yhden novellin Capoten Aamiainen Tiffanyllä -kirjasta. Kirjan loppupäässä oli lyhyempiä tarinoita, ja valitsen jonkun niistä, jotta saan vielä jotain kokonaista luettua ennen nukkumaanmenoa.

Luetut sivut: 153

Perjantai 23.30. Yksi jouluinen novelli luettu Truman Capoten kirjasta. Eric Clapton jammailee taustalla. Seuraavaksi ehkä jokin sarjakuva luettavaksi.

Luetut sivut: 171

Lauantai klo 10.00. Sarjakuva jäi eilen illalla lukematta. Sen sijaan kotvasen kirjapinoja katseltuani päätin kokeilla Doris Lessingin Ruoho laulaa -kirjaa, joka on nobelistin esikoisromaani. Lueskelin sitä 44 sivua ennen nukkumaanmenoa, ja oli vahvaa tekstiä. Jännitteet ihmisten välillä olivat käsinkosketeltavia. Luen ehkä kirjaa eteenpäin jossain vaiheessa maratonia. Minulla on kirjapinoissa nyt niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että tekisi vaan mieli aloitella kirjoja!

Aamulla heräsin vähän ennen yhdeksää ja siirryin viimein sinne sarjakuvapuolelle. Tai tarkennetaanpa: kirjaan, jonka löysin kirjaston sarjaosastolta. Dasha Tolstikovan A Year Without Mom ei ole mikään sarjakuva vaan (hienosti) kuvitettu kirja. Tykkäsin! Tämä sopisi tulevan naistenviikon postauslistalle.

Mitä seuraavaksi? Hmm... pitänee sitä mietiskellessä lähteä käymään ruokaostoksilla eli lukuhommiin tulee pikku tauko.

Luetut sivut: 382


Lauantain klo 14.20. Tolstikovan kirjan jälkeen sukelsin historialliseen Hämeeseen. Johanna Valkaman Itämeren Auri oli juhannukseni ihanaa luettavaa, ja Linnavuoren Tuuli kertoo Aurin tyttären tarinan. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen kirja ei ole aivan niin hyvä kuin Itämeren Auri, mutta silti oikein mukavaa ja viihdyttävää kesäistä luettavaa.

Mieheni on savustanut lohta lounaaksi, ja kunhan uudet perunat saadaan kohta kypsiksi, on lounastauon paikka.

Luetut sivut: 484 sivua


Lauantai klo 18.35. Maraton alkaa kääntyä loppusuoralle. Linnavuoren Tuulin saattelin kirjan ensimmäisen osan loppuun asti, ja toistaiseksi kirjan juoni on tuntunut hämmentävän hajanaiselta. Lukuolokin tuntuu hajanaiselta eli en osaa millään asettua jonkin kirjan äärelle pidemmäksi aikaa. Aloittelinkin siis vaihteeksi yhden sarjakuvan omasta hyllystä. Todellinen kaunokainen kantensa puolesta, ja niiden välistä löytyy italialainen rakkaustarina:


Iltaan ovat mahtuneet myös pienet torkut, ja nyt koetan virittäytyä lukumaratonin lopputunneille. Lukaisin Capoten Aamiainen Tiffanyllä -kokoelmasta pari novellia lisää, eli lukematta on enää vain kirjan kuuluisin niminovelli. Se taitaa jäädä maratonin ulkopuoliseen lukemistoon.

Luetut sivut: 674

Lauantai klo 21.10. Lukumaraton päättyi lukemiin 925. Tarkempi erittely on luvassa pienen hengähdystauon jälkeen, mutta maratonin loppupätkä sujui kevyissä tunnelmissa. Lukaisin kirjapinoistani Johathan Casen sarjakuvan The New Deal ja aloittelin loppuhuipennuksena Viisikko pelastaa salaisuuden -kirjan. Se jäi vähän kesken, mutta kenties lukaisen sen loppuun ennen nukkumaanmenoa. Kivaa oli, vaikka lukuflow'sta kiinni saaminen tuntui vaikealta tällä maratonilla.

Tsemppiä ja lukuiloa kaikille vielä omaa osuuttaan jatkaville tai sitä vasta aloitteleville! Aion vielä illan mittaan tehdä mittavan blogikierroksen muiden maratoonarien postauksissa. :)

Luetut sivut yhteensä: 925 (tarkempi kooste myöhemmin)

6. heinäkuuta 2017

#lukumaraton lähestyy, kirjapinot valmiina

Blogistanian kesän toinen lukumaratonpäivä on tämän viikon lauantaina, ja lukumaratonia emännöi tällä kertaa Kirjan jos toisenkin -blogin Jane. En päässyt osallistumaan kesäkuussa järjestetylle ensimmäiselle maratonille, joten olen nyt sitäkin enemmän innoissani mukana. Edellistä maratonistani on jo aikaa, sillä viimeksi osallistuin yhteiseen lukutempaukseen vuoden vaihtuessa. Lisäksi olen tämän viikon totutellut loman jälkeiseen työelämän, eli kyllä vaan lukumaraton tuntuu tulevan juuri oikeaan saumaan.


Lukupuuhat aion aloittaa jo perjantai-iltana, ja yöunien jälkeen on hyvä ponnistaa uuteen lukupäivään. Kävin alkuviikolla kirjastossa rohmuamassa luettavaa, ja omasta hyllystä löytyy lisää. Kirjojen haaliminen taisi taas kerran lähteä lapasesta, mutta parempi liikaa luettavaa kuin liian vähän. Maratoneilla olen aina tykännyt siitä, että luettavaa on tarjolla erilaisiin lukufiiliksiin:


Fagerholmin ja Capoten kirjat nappasin alkukesän kesäkirjalistaltani. Missähän umpiossa olen ollut, kun lähes järkytyin siitä että Aamiainen Tiffanyllä on novellikokoelma eikä lyhyt romaani?! No, novellit sopivat kivasti muun lukemisen väliin. Ja hip hei, pääsen yks kaks hyvään vauhtiin novellihaasteen toisella kierroksella! 

Väisäsen kirjaa olen kaavaillut Helmet-haasteen kohtaan 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja, ja Kallentoftin Malin Fors -sarjan pariin olen haikaillut jo jonkin aikaa. Tykkään siitä, että maratonilla on tarjolla myös leppoisaa luettavaa, ja Enid Blytonin kirjat täyttävät tämän tarpeen enemmän kuin hyvin. En ole vielä päässyt kunnolla alkuun Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteessa, mutta Blytonit sopivat haasteeseen, ja minulla on kuvan pinojen ulkopuoleltakin pari jokeria odottamassa.


Tämän pinon pari alimmaista kirjaa löytyivät kirjaston sarjakuvaosastolta. Johanna Valkaman kirja on jatko-osa Itämeren Aurille, ja kun viihdyin Aurin seurassa erinomaisesti juhannuksen tienoilla, jatko-osa on kesäni must-luettavaa. Doris Lessing on myös kesäkirjalistani kirja, ja McCarthyn Tie löytyi Oulun kaupunginkirjaston Kirjametrokartalta. En ole lukenut McCarthyltä vielä mitään, ja koetan patistella itseäni ainakin yhden kirjan verran hieman uusille luku-urille.

Eiköhän näille pääse jo alkuun! Jos lukumaraton alkoi kiinnostamaan, ei muuta kuin ilmoittautumaan tänne ja miettimään, mitä kaikkea olisi mukavaa lukea vuorokauden aikana. :)

Alkukesän dekkareita

Minuun iski dekkarihimo kesäkuun lopulla. Onneksi lukulaitteessani oli sopivan kevyttä ja helposti sulavaa luettavaa, ja lukea hurautin lähes yhtä kyytiä pari Viveca Stenin Sandhamin murhat -sarjan osaa ja joukon jatkoksi vielä Håkan Nessarin Carmine Streetin sokeat (Tammi, 2016). Aivan loistavaa kesäviihdykettä naapurimaasta!


Håkan Nesseriltä on suomennettu ties miten monta kirjaa, mutta jotenkin olen onnistunut ohittamaan ne täysin. Olen kenties sekoittanut Nesserin mielessäni johonkin toiseen kokeilemaani ruotsalaisdekkaristiin, sillä ennakkoasenteeni oli: nyt tulee kuivakkaan tylsää ja yhteiskunnallista pohdintaa täynnä olevaa tekstiä. Onneksi olin kuitenkin poiminut Carmine Streetin sokeat lukulaitteeseeni e-kirjakaupan tarjouksesta, sillä kirja oli kaikkea muuta kuin tylsä. Päinvastoin, kadonneen pikkutytön tapaus vetäisi minut mukaansa ihan täysillä. Jos Nesserin muut kirjat ovat samaa tasoa, niitähän pitää ehdottomasti lukea lisää.

Carmine Streetin sokeat oli asetelmaltaan erilainen dekkari, sillä siinä ei seurattu poliisin tai  yksityisetsivän työtä. Sen sijaan pääosassa oli huolestunut perheenisä Erik, ja huolen syy oli kotipihalta kadonnut lapsi, ja lopulta Erik päätyy etsimään myös vaimoaan. Erittäin toimiva ja virkistävä kuvio (haa! ei yhtään henkilökohtaisten ongelmien keskellä painiskelevaa poliisia), ja erityisesti Erikin hahmo oli hienosti kirjoitettu. Perheen menneisyyteen liittyvät arvoitukset ratkesivat pikku hiljaa, ja juoni piti minut otteeseen loppuun asti. Goodreadsiin kirja saa minulta neljä tähteä, ja lisäplussan annan aidon oloisesta New York -miljöön kuvauksesta.

Viveca Stenin Sandhamin murhat -sarjaa olen lukenut täysin satunnaisessa järjestyksessä. Tutustuin sarjaan viime kesänä Juhannusmurhat-osan myötä, ja se esitteli minulle sarjan keskeiset henkilöt. Perheenäiti-Nora tempoilee suhteessaan Henrikiin, ja hänen lapsuudenystävänsä Thomas ahkeroi poliisin hommissa. Näihin henkilöihin ja heidän ympärillään pyöriviin suhdekuvioihin on ollut yllättävän helppo palata, vaikken ole lukenut sarjaa järjestyksessä. 

Nyt lukulaitteestani löytyivät tuorein suomennos Ristiaallokossa (WSOY, 2017) ja vähän vanhempi osa Sotilaiden salaisuudet (WSOY, 2015). Ristiaallokossa-kirjan tapahtumat sijoittuivat jouluiseen aikaan, mutta tämä ei häirinnyt lukemistani. Aurinkovarjon alla ajatus lumisesta Sandhamin saaresta tuntui vain korostavan kesän ihanuutta. Kirjan rikoksena oli lumihangesta kuolleena löytyneen toimittajanaisen tapaus, ja Sotilaiden salaisuuksissa taas tutkittiin rannikkojääkärien keskuudessa tapahtuneita julmuuksia. 

Molemmat osat olivat taattua Sten-laatua: sujuvaa luettavaa, ei liiallisia julmuuksia, ja rikosten selvittelyn myötä tutustutaan jonkin verran myös uhrien perheisiin tai muihin heihin liittyviin henkilöihin. Toimiva yhdistelmä! Pelkäsin aluksi, ettei pieni saariyhteisö voi millään olla uskottava tapahtumapaikka näin monelle rikokselle, mutta Sten rakentaa näppärästi kytköksiä saarelle, ja ainakaan vielä liian pienet piirit eivät ole haitanneet omaa lukemistani. Leppoisat kesädekkarit saavat minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: Stenin molemmat kirjat saavat 3 tähteä ja Nesserin kirja 4 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Omia e-kirjaostoksia
Muualla verkossa:
* Nesserin kirjaa on luettu mm. blogeissa Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi ja Tuijata.kulttuuripohdintoja
* Stenin Ristiaallokossa-kirjaa on luettu mm. blogeissa Luetut.net ja Lukuneuvoja
* Stenin Sotilaiden salaisuudet -kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjakaapin kummitus ja Kuutar lukee
E- kirjojen tietoja:

Håkan Nesser: Maskarna på Carmine Street (2009)
Suomennos Aleksi Milonoff
Kansi Jussi Karjalainen
Tammi, 2016
219 sivua

Viveca Sten: I natt är du död (2011)
Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom
Kansi Elina Grandin
WSOY, 2015
370 sivua

Viveca Sten: I farans riktning (2013)
Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom
Kansi Elina Grandin
WSOY, 2017
368 sivua

5. heinäkuuta 2017

W. G. Sebald: Huimaus

W. G. Sebaldin Huimaus (Tammi, 2011) löytyi lukuun toukokuun alussa tekemältäni kesäkirjalistalta. Sattumalta kirja on eräs Oulun kaupunginkirjaston Kirjametrokartan pysäkeistä (ai mikä metro? lue lisää täältä), linjalla Kodittomat ja kulkurit. Tarkoituksenani on kulkea ainakin muutama pysäkin väli ennen syksyn kiireitä, ja tältä sumuiselta asemalta on hyvä aloittaa. Seuraavaksi otan metrokartalla suunnan kohti McCarthyn Tie-asemaa, ja toivottavasti viikonlopun lukumaraton (vielä ehtii ilmoittautua mukaan!) kirittää minut maaliin asti.


Jostain merkillisestä syystä aloin lukemaan Sebaldin Huimausta toukokuussa, kun arjessa oli kiireitä ja lukuaikaa vain vähän. Väsyneenä illalla asetuin kirjan ääreen, joka toisinaan venytti keskittymiskykyni äärimmilleen. Sebaldin kirja koostuu neljästä näennäisen erillisestä osasta, joissa kertojan ajatus virtailee sinne tänne, kuljetellen lukijaa keskieurooppalaisissa maisemissa vuodesta 1800 aina nykyhetkeen asti. Kertojan lapsuusmaisemista ja -muistoista hypähdellään sujuvasti eri paikkojen ja alueiden kulttuurihistoriaan.

Juonesta on turha puhua tämän kirjan ja ehkäpä ylipäänsä Sebaldin yhteydessä, joten kirjasta saa eniten irti virkeässä mielentilassa ja avoimin mielin. Toisaalta, kirja saattaa moninaisuutensa ansiosta tarjota erilaista tarttumapintaa erilaisille lukijoille. Mutta olipa lukija millainen hyvänsä, suosittelen tutustumaan kirjaan silloin kun et ole jo valmiiksi puolinukuksissa.

Huimauksen lukemisesta on jo aikaa, mutta muistan pitäneeni eniten kirjan Italiaan ja erityisesti Venetsiaan sijoittuvasta jaksosta. Kyseessä ei ollut mikään turistirysän kuvaus, vaan tekstistä välittyi kiireettömyyden ja matkalla olon irrallinen tunnelma (ajatukseni taisivatkin olla kirjan lukemisen aikaan edessä häämättävässä kesälomassa). Sebald ripottelee tekstiin näkökulmia paikalliseen historiaan, mutta minä luin nämä pätkät kevyesti ja maalailin mielikuvia italialaisesta kaupunkimaisemasta:

"Tässä kaupungissa saa herätä toisin kuin on muualla tottunut. Päivä näet alkaa hiljaisuudessa, jonka rikkoo vain muutama huuto, jokin metallikaihtimen kolahdus, kyyhkysten siivenlyönnit. Miten usein, minä ajattelen, olenkaan maannut käsivarret niskan alla hotellihuoneessa vaikkapa Wienissä, Frankfurtissa tai Brysselissä ja kuunnellut en suinkaan hiljaisuutta niin kuin täällä vaan täysin hereillä kauhistellut liikenteen pauhua, joka jo tuntikaudet on vyörynyt ylitseni. Tämä siis on nykyajan valtameri, olen silloin aina ajatellut." (s. 61 - 62)

Hienoista Italia-kuvauksista huolimatta kirja jäi kokonaisuudessaan minulle vaisuksi, joten annan sille Goodreadsiin vain kaksi tähteä. Kulttuurihistoriasta kiinnostuneiden kannattaa silti kokeilla, josko Sebald nappaisi.

Goodreads: Huimaus saa 2 tähteä.
Mistä kirja minulle? Huimauksen lainasin kirjastosta.
Muualla verkossa:
* Huimausta on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Luettua, Kirjakuskin kyydissä
Kirjan tietoja:

W. G. Sebald: Schwindel. Gefühle (1990)
Suomennos Oili Suominen
Tammi, 2011 (Keltainen kirjasto nro 421)
240 sivua

3. heinäkuuta 2017

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset #1)

Sini Helmisen Kaarnan kätkössä (Myllylahti, 2017) aloittaa uuden neliosaisen nuorten fantasiasarjan Väkiveriset. Kirjan kuvauksessa kerrottiin tapahtumien nivoutuvan kotimaiseen mytologiaan, ja tämä sai minut kiinnostumaan kirjasta. Kaarnan kätkössä olikin mielestäni onnistunut yhdistelmä nuoruuden epävarmuuden kuvausta ja luonnonläheistä seikkailua - ja pikemminkin sen alkua. Sen verran kesken juoni nimittäin jäi, että juuri kun päästiin kunnolla vauhtiin, kirja ehti loppua. Seuraava osa on ehdottomasti lukulistallani!


"Kun mä olin pieni, mä kuvittelin, että ne kuiskii", sanon, melkein sammallellen, sillä jotenkin sanojen sitominen toisiinsa on nyt vaikeampaa, vähemmän merkityksellistä. "Siis puut. Kun tuuli liikuttaa oksia ja niistä tulee toi ääni."
    "Niinhän ne puhuukin", Virve vastaa pehmeästi. "Sun pitää vaan osata kuunnella."
    Virve tarttuu käteeni ja painaa sen vasten puun runkoa. Kaarna tuntuu karhealta ja elävän suonikkaalta sormieni alla.
    "Sulje silmät", Virve kuiskaa. "Ole ihan hiljaa ja tunnustele. Tunnetko sä sen? Kuinka elämä kohisee, kuinka se nauttii auringosta ja kesästä, Se on vanha ja nähnyt monta kesää, myös sellaisia, jotka ei koskaan tulleet." (s. 80 - 81)

Kirjan päähenkilönä on vastikään ylioppilaaksi kirjoittanut Pinja. Kirjoitukset eivät menneet suunnitelmien mukaan, ja nuori nainen hylkää jatko-opintosuunnitelmat ja jää kotiin veltostumaan. Pinjan äiti patistelee tytärtään kaupungin puistohommiin töihin, ja rikkaruohoja kitkiessään Pinja tutustuu Virveen. Virve kääntää Pinjan elämän suunnan, ja saa hänet tutkimaan omaa menneisyyttään ja identiteettiään.

Kaarnan kätkössä ei heti alussa vakuuttanut, sillä Pinjan tuskailu sydänsurujensa ja opintojensa kanssa tuntui tylsältä. Mutta kun Virve astui mukaan kuvioihin, juonikuvio muuttui monta astetta kiinnostavammaksi, ja lopulta päästiin kiinni myös suomalaiseen mytologiaan. Sitä käsiteltiin kirjassa mukavan rempseästi, ja metsänneidot, hiidet ja muut tutut hahmot tuotiin raikkaalla otteella nykyaikaan. Äidin ollessa pois kotoa Pinja juo itsensä humalaan ja juoksentelee alasti ympäri rivarin pihapiiriä yrittäessään manata esi-isän henkeä esille. Ja suloinen prätkäpoika osoittautuikin vähän kuumemmaksi kaveriksi kuin Pinja osasi kuvitella... minä tykkäsin kirjan tunnelmasta, jossa nykyaika sekoittuu menneisiin perinteisiin. Lopputuloksena ei ollut pelkäämäni sekametelisoppa, vaan otettaan koko ajan parantava seikkailu.

Viime viikolla vietettiin pride-viikkoa, ja kirja sopii erinomaisesti myös sen teemaan. Pinjan ja Virven välistä suhdetta kuvataan hienotunteisesti, ja metsänneitojen ominaispiirteiden kautta aihetta lähestytään mainiosti fantasian keinoin.  

Kaarnan kätkössä saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogeissa Yöpöydän kirjat, Lukutoukan kulttuuriblogi ❤, Kirjasähkökäyrä ja Luetaanko tämä?
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
Kansi: Karin Niemi
Myllylahti, 2017
220 sivua

2. heinäkuuta 2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia A - G

Ja kaikkea muuta -blogin Minna postaili omista kesäaakkosistaan, ja nappasin hauskan idean oitis blogiini. Bloggausjononi on kesäkuun ja erityisesti sen viimeisten viikkojen lomailun aikana päässyt kertymään yli kymmenen kirjan mittaiseksi. Sen purkaminen tavalla tai toisella saa jäädä ensi viikolle (ja kenties sitä seuraaville viikoille), sillä kesäaakkostelu houkuttelee juuri nyt enemmän. Homman idea on helppo: kerro jotain itsestäsi aakkosten avulla. Sanat voi keksiä itse. Tästä se alkaa - kirjaimet A - G:

A = auto. Paljastunkohan hirmuiseksi materialistiksi, kun täräytän auton heti ensimmäiseen kirjaimeen? Oma auto tuo elämään liikkumisen vapautta (toimiva joukkoliikenne on utuinen haavekuva täällä Oulun seudulla), ja olen todella tyytyväinen, kun taloudellinen tilanteeni sallii auton pidon. Kallistahan se meillä on, vaikkei oma kulkupelini olekaan hintahaitarin yläpäästä. Mutta autoilusta kerättävillä verovaroilla kustannetaan taatusti paljon muuta yhteistä hyvää, joten sillä ajatuksella on hyvä rauhoitella itseään. Autoilija, tuo yhteiskunnan tukipilari!

B = benjihyppy. Pelkään korkeita paikkoja, ja benjihyppyä en aio kokeilla koskaan.

C = Citroën. Sitikkaa voin tituleerata itselleni läheiseksi automerkiksi. Muotoilu, pehmeä meno ja perusvarusteluun kuuluvat vimpaimet sun muut ovat tehneet minusta ranskalaisen automerkin ystävän. C3-mallin kärryjä minulla on ollut muutama, ja sen pyöreä muoto herättää edelleen huomioni liikenteessä. Mutta uusimman mallin ovien leveät listat (tai mikä niiden nimitys mahtaakaan olla) ovat niin rumat!! Autossa on tietysti muutakin tärkeitä juttuja kuin ulkonäkö, mutta tämmöisillä listoilla varustettua autoa tuskin ostan omaan käyttööni. Huh! Sitikan diggailusta huolimatta en kuulu mihinkään fanikerhoon, eli sympatiseeraan ranskalaista merkkiä ihan vaan yleisellä tasolla. 

Kuvituksena tällä kertaa k = kukkakuvia. Aina yhtä takuuvarma valinta, ainakin bloggaajan mielestä.

D = dokumenttiohjelmat. Mieheni on innokas tv-dokumenttien katselija. Minulla ne taas kuuluvat samaan sarjaan tietokirjojen kanssa: olen tyytyväinen, jos muutama tulee katseltua vuoden mittaan.

E = elokuvat. Elokuvia tykkään katsoa, mutta tämä puuha on jäänyt viime aikoina ajanpuutteen vuoksi vähälle. Oulussa on mukava ei-ketjuteatteri Star, jonne aion heinäkuussa suunnata katsomaan ainakin uuden Valerian-leffan.

F = fyi. Eräs suosikkilyhenteitäni työmeileissä ja joskus vapaa-ajan viesteissäkin. Käytän lyhennettä sekä suomen- että englanninkielisissä viesteissä. Ei tarvita pitkiä liirum laarumeita vaan lyhyt 'fyi' ja sitten itse asia. Tehokasta! Ai mikä fyi? For your information eli suomeksi vaikkapa tiedoksi. Mutta 'tiedoksi' kuulostaisi minusta todella hassun viralliselta suomenkielisessä viestissä eli jotain muuta pitäisi keksiä sen tilalle. Fyi sen sijaan on täysin ok. Loogista, eikö? :)

G = Glo Hotel Kluuvi. Hotelli Helsingin ydinkeskustassa. Olin täällä pari yötä eräänä toukokuun viikonloppuna hyvän ystäväni kanssa. Vietimme rentouttavaa naisten viikonloppua, ja mukavalla ohjelmalla varustettu viikonloppu oli minulle kuin rauhoittava keidas muutoin aika hetkisen ja työntäyteisen toukokuun keskellä. Lyhyt irtiotto arjesta, ja hups, maailma näytti valoisammalta kun aloittelin maanantaina työviikkoa. Kiva hotelli loistosijainnilla - suosittelen kaupunkilomailijoille! Minulle hotelli oli hieman hintava, mutta toisaalta, reissaan harvoin ja juuri tuolle reissulle keskustan Glo oli nappivalinta. En siis harmitellut rahanmenoa, vaan nautin keskustaelämän tunnelmasta.

Aakkosteluni jatkuu heinäkuun aikana. Kiitos jo nyt Minnalle hienosta ideasta!


P.S. Fyi: Jutun kuvat nappasin netin kuvapalvelusta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...