Ilpo Koskela: Lusia

Ilpo Koskelan uusin sarjakuvaromaani Lusia (Like, 2015) kertoo ahmaslaisesta kansanparantaja Lusia Rusintytär Korhosesta, joka eli Rokuan seudulla 1600-luvulla ja joutui syytteeseen noituudesta. Tunnustan, että Lusian tarina oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta faktapohjaisuus teki sarjakuvasta erityisen mielenkiintoisen. Koskela kertoo albumin lopussa kirjan syntyvaiheista ja vaikka mukana on paljon fiktiivistä juoniainesta, välittyy ruuduista menneen ajan ihmisten luonnonläheinen, raskas arki.


Pidin sarjakuvan piirrosjäljestä. Ruudut olivat paikoin erittäin ilmavia, eikä niitä oltu ahdettu täyteen ties mitä. Rauhallisista luontokuvista välittyi vuodenaikojen vaihtelu ja maisemista pystyin tunnistamaan pohjois-suomalaisia piirteitä.


Albumin tekstit ovat pääosin runomittaisia, ja siihen Koskelaa on loppusanojen mukaan innoittanut Lusian maine runonlausujana. Tekstit oli hyvin riimitelty, ja runomitasta tuli albumin lukemiseen todellista aikamatkailun fiilistä. Riimit vaativat keskittymistä, jotta sanoja pääsi kunnolla makustelemaan. Albumin lukeminen veikin minulta normaalia enemmän aikaa, mutta maanläheinen lukukokemus oli vaivan arvoinen.


Lusian tarinalla on surullinen loppu, mutta pidin albumin aidonoloisesta tunnelmasta. Talonpoikien ja maalaisten arki on karua, ja kristinuskon työntyminen kansanuskon rinnalle ei tuo mukanaan pelkkää hyvää. Kansanparantajilla saattaisi olla konsteja parantaa haavoja ja tulehduksia, mutta kirkonmiehet koettavat vieroittaa kansaa 'taikauskon' keinoista. Väestön suhtautuminen kansanparantajan kykyihin oli erittäin mielenkiintoista luettavaa.

Suosittelen Lusia-albumia lämpimästi historiasta kiinnostuneille. Tekijän loppusanat voi myös lukaista vaikka aivan aluksi, sillä niissä on hyvää taustatietoa tarinalle eikä kokenut joutuvani spoilaamisen kohteeksi.

***
Merkitsen kirjasta itselleni pisteen Maalaismaisemia-haasteeseen, sillä sarjakuvasta välittyy kuvien ja tekstin kautta maaseudun ja syrjäseutujen talonpoikaiselämän ankara 1600-luvun arki. Tapahtumat sijoittuvat Rokualle ja myös Oulussa piipahdetaan, joten 50 kategorian haaste saa merkinnän kohtaan 43) A book that takes place in your state.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Lusian tarinasta on tehty myös oopperaversio
Kirjan tietoja:
Ilpo Koskela (teksti ja piirrokset): Lusia
Like, 2015
127 sivua

Kommentit

  1. En ole minäkään Lusiasta kuullut ennen. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä tieto ja paikallishistorian tuntemus lisääntyy sarjakuvia lukemalla. :) Tämä oli mukava löytö, johon kannattaa tutustua tilaisuuden tullen.

      Poista
  2. En ole koskaan lukenut sarjakuvaromaania, mutta blogeja selaillessani olen nyt innostunut niistä. Pakko päästä kokeilemaan! Tilasin itselleni yhden, saas nähdä miten sen lukeminen onnistuu.
    Nuorena luin kyllä muutaman Shakespearen näytelmän sarjakuvaversiona ja olisikohan ollut Viisikko, josta oli sarjakuvaversioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit sarjakuvista. Niistä löytyy tosi monipuolista luettavaa, ja näyttäviä kuvituksia. Huumorisarjakuvat eivät minua yleensä innosta, mutta tämmöiset sarjakuvaromaanit ovat parhaimmillaan erittäin hyviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.