Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas (Särkynyt meri #1)

Minulle on viime aikoina maistunut kevyehkö, viihteellinen fantasia. Victoria Aveyardin Punainen kuningatar oli vetävä valinta loppukesän päiviin, ja Joe Abercrobmien Vain puoliksi kuningas (Jalava, 2016) menee minun silmissäni samaan ryhmään Aveyardin kirjan kanssa. Aveyardin tarina oli naisnäkökulmaa täynnä, ja Abercrombie puolestaan kertoo miehisen seikkailu/selviytymistarinan. Viihdearvo on ollut molempien kirjojen kohdalla erinomainen. Sain Abercrombien kirjan yllätyspakettina kustantajalta keväällä, ja vaikka kirja vaikutti kiinnostavalta sarja-aloitukselta, jostain syystä lykkäsin sen lukemista. Nyt oli mitä ilmeisimmin sopiva lukuhetki Särkynyt meri -sarjan aloitukselle, sillä kirja osoittautui melkoiseksi page turneriksi.


Vain puoliksi kuningas on kikkailematonta fantasiaa. Ei aikahyppyjä, ei kerronnallisia hienouksia eikä yliluonnollisia ilmiöitä. Mutta voi sentään, miten koukkuun jäin seuratessani raajarikkoisen Yarvin ponnistelua kohti koston täyttymishetkeä. Kirjan alussa Yarvi joutuu luopumaan pappisvihkimyksestään, sillä hänen kuningasisänsä on surmattu taistelukentällä ja valtakunta tarvitsee uuden kuninkaan. Yhdellä kädellä on vaikeaa taistella, ja sotaretkellä Yarvi joutuu kohtaamaan ikävästi yllätetyksi. Yhdessä hetkessä kuningas suistuu orjuuteen, ja siitä alkaa vaiherikas paluumatka kohti valtaistuinta.

Kirja ei ollut liian raaka, vaan siinä oli sopiva kattaus selviytymistä tiukoista tilanteista, ystävyyden voimaa ja valintoja hyvän ja pahan välillä. Ei siis mitään järisyttävää tai elämää suurempaa, mutta jotenkin Abercrombie on onnistunut rakentamaan paketistaan todella toimivan seikkailutarinan. Pidin myös siitä, ettei kirjassa ollut laisinkaan romanttisia vireitä. Niitä niin usein ympätään väen väkisin juoniin mukaan, ja saan vaivautuneena kiemurrella niitä lukiessani. Tosin on sanottava, että Yarvin mukana kulkeva henkilökaarti jäi hieman ohueksi. Kyseessä on siis melkoinen yhden miehen show, mutta mikäs siinä kun hän hommansa osaa. 

Viihdyttäviä lukuhetkiä kaipaaville Vain puoliksi kuningas on erinomainen valinta!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitokset!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Vinttikamarissa, Kujerruksia, Ajatuksia kirjamaasta ja Ullan luetut kirjat
Kirjan tietoja:
Joe Abercrombie: Half a King (2014)
Suomennos Mika Kivimäki
Jalava, 2016
398 sivua 

Kommentit