Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Bandi: Syytös

Kuva
Pohjoiskorealainen, salanimellä Bandi kirjoittava mies kertoo kirjassa Syytös (S & S, 2017) seitsemän kertomusta suljetun maan sisältä. Kirjan esipuheessa kerrotaan se vähä, mitä Bandin taustasta tiedetään. Kertomukset on salakuljetettu maasta ulos, ja kirjan kansilehden sanat kuvaavat kokoelmaa hyvin:
"Tarinani ovat kuivia kuin erämaa, karuja kuin villi aro, säälittäviä kuin sairas mies, kömpelöitä kuin kivivasara, mutta rakas lukija, pyydän sinua: lue ne!"
Voin vain yhtyä Bandin pyyntöön: lukekaa tämä kirja. Sen tavallisten ihmisten arkea valottavat tarinat ovat vähäeleisyydessään äärimmäisen koskettavia. Kertomukset eivät sisällä juurikaan fyysistä väkivaltaa (jota jostain syystä pelkäsin ennakolta), mutta yhteiskunnan jokapäiväisessä elämässä aina läsnä oleva diktatuurin kuristusote välittyy voimakkaana henkisenä julmuutena kirjan sivuilta. 
Mitä jää ihmiselle, jolta viedään vähäinenkin toivo paremmasta huomisesta, kokonaisesta tulevaisuudesta puhumattakaan? Ne toiveet ov…

C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika

Kuva
Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste innosti minut tutustumaan C. S. Lewisin Narnia-tarinoihin myös kirjallisessa muodossa. Narnia-elokuvat ovat minulle tuttuja, ja uusimmista filmatisoinneista olen pitänyt kovasti. Luettavakseni valitsin Taikurin sisarenpoika -kirjan (Otava, 2015/1955), kun se sattui olemaan kirjastossa paikalla. Varsin onnekas sattuma, sillä tässä kirjassa Narnian valtakunta kokee ensi hetkensä!

Minulla on ollut Narnia-kirjasarjan sisällöstä erittäin epämääräinen käsitys, joten Narnian syntyvaiheisiin mukaan pääsy oli minulle miellyttävä yllätys. Kyseessä on sarjan kuudes osa ilmestymisajankohdan mukaan, mutta Narnia-kirjojen järjestys tuntuu Wikipedian perusteella olevan melkoisen sekava soppa. Mutta esimerkiksi tästä kirjasta on ilmeisen hyvä aloittaa sarjaan perehtyminen. 😊

Kirjassa ovat päähenkilöinä Diggory-poika ja hänen ystävänsä Polly. Diggoryn Andrew-eno on hurahtanut kyseenalaiseen taikuuteen, ja sen seurauksena Diggory ja Polly pääsevät sormusten av…

Lukuviikon lempikirja #7: kirjoja kesäfiilistelyyn!

Kuva
Oulussa satelee tällä hetkellä märkää lunta. Mutta mutta - viikon kuluttua juhlitaan vappua ja siitähän on vain pieni hyppäys kesään! Lukuviikon lopuksi vinkkaankin muutamia kesäisiä kirjoja, joiden parissa olen viihtynyt menneinä kesinä:

Saku Heinäsen kirjoittama ja kuvittama Zaida ja elovalkeat  (Tammi, 2015) on pienesti jännittävä, maagista realismia edustava lastenromaani. Luin kirjan pari vuotta sitten toukokuussa, ja ihastuin kirjan hillittyyn salaperäisyyteen ja Zaida-tytön kesänviettotunnelmiin merenrantakylässä.
"Päivä tuntui kuumemmalta kuin yksikään aikaisempi. Puutarhassa lintujen ja hyönteisten  äänekäs toimeliaisuus oli vaihtumassa seisahtuneisuuteen ja hiljaiseen kypsymiseen. Isän ei tarvinnut leikata ruohikkoa, joka muuttui vähitellen vihreästä kellertäväksi ja sieltä täältä vaaleanruskeaksi." (s. 109)
Silvia Avallonen Teräs (Minerva, 2014) hullaannutti minut viime kesänä. Toscanan hehkuvan auringon alla elävät elämänsä kesää Anna ja Francesca. Heidän ystävyyte…

Lukuviikon lempikirja #6: Yhdeksäs portti

Kuva
Arturo Pérez-Reverten Yhdeksäs portti (Like, 2008) tuli minulle aluksi tutuksi elokuvaversion kautta. Vuonna 1999 ensi-iltansa saaneen leffan ohjasi Roman Polanski ja kirjanmetsästäjä Lucas Corsoa näytteli Johnny Depp. Nämä kaksi nimeä saivat minut odottamaan elokuvalta paljon, mutta muistelen sen olleen pettymys, eikä edes ah niin ihana Depp pystynyt pelastamaan sekavalta tuntunutta elokuvaa.
Välttelin pitkään Pérez-Reverten kirjan lukemista, vaikka olisihan se pitänyt arvata, että kirja on jälleen parempi kuin elokuva. Ja Yhdeksännen portin tapauksessa kirja liikkuu täysin toisissa sfääreissäkuin elokuva eli Yhdeksäs portti on mielestäni täydellistä jännitysviihdettä. Arturo Pérez-Reverten Dumas-henkinen Yhdeksäs portti onkin Lukuviikon kuudes kirjavinkkini.

Yhdeksäs portti on oikea kirjallisten arvoitusten ja salamyhkäisyyden runsaudensarvi, joten onkos ihme, että kirja on mielestäni todella vetävä ja koukuttava tapaus. Kirjan pääosassa oleva Lucas Corso sotkeutuu toimeksiantojensa…

Lukuviikon lempikirja #5: Leonardo oikealta vasemmalle

Kuva
Lukuviikon viides kirjavinkkini on tietokirja taiteen ystäville. Marjatta Levannon kirjoittama ja Julia Vuoren kuvittama Leonardo oikealta vasemmalle (Teos, 2014). Kuten kauniskantisen kirjan nimestä voi päätellä, kirjassa käsitellään Leonardo da Vincin elämää, taidetta ja keksintöjä. Kirjan sivumäärä on varsin maltillinen eli vain hieman yli sata sivua, joten kirja sopii mainiosti myös nuorempien lukijoiden luettavaksi (joille kirja on kustantajan esittelytekstin mukaan suunnattu). Runsas ja näyttävä da Vincin töitä esittelevä kuvamateriaali ja Julia Vuoren taiteilemat vekkulit kuvitukset houkuttelivat minut aikoinaan ostamaan kirjan omaksi ilokseni, joten suosittelen kirjaa lämpimästi myös aikuisille, yleisnerosta ja hänen saavutuksistaan kiinnostuneille.

Kirja on kookas ja kaunis, ja paksuja sivuja on ilo lehteillä. Kuvituksessa ei ole pihistelty, ja da Vincin taidokasta kynänjälkeä kelpaa ihastella.
"Hyvän maalarin täytyy maalata kaksi oleellisinta asiaa, ihminen ja hänen …

Lukuviikon lempikirja #4: Pieni rumpalityttö

Kuva
Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen John le Carrén jännäreihin. Useat hänen tuotannostaan kokeilemani kirjat olen joutunut jättämään kesken, kun sivut eivät ole kääntyneet eivät sitten millään ja juoni tai tapahtumat ovat tuntuneet puuduttavan pitkäveteisiltä ja tylsiltä. Mutta sitten on pari timanttisen kovaa kirjaa, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Toinen näistä huipuista on 1980-luvun alussa ilmestynyt Pieni rumpalityttö (Tammi, 1983), jonka valitsin Lukuviikon neljänneksi kirjavinkikseni.
Pieni rumpalityttö on teemoiltaan ja aiheiltaan edelleen pelottavan ajankohtainen. Se kertoo terrorismin maailmasta ja siitä, miten tavallinen kaduntallaaja voi omalla panoksellaan olla mukana taistelussa pahuutta vastaan. Pienen rumpalitytön rooli on varattu englantilaiselle nuorelle naiselle nimeltään Charlie. Hänet vetää mukaan erikoiseen näytelmään Joseph, terrorismin vastaisen taistelun veteraani.
"Joseph ja Charlie esiteltiin muodollisesti toisilleen Mykonoksen saarella, rannall…

Lukuviikon lempikirja #3: Muumi-sarjakuvat

Kuva
Lukuviikon kolmas kirjavinkkini on: Muumi-sarjakuvat! Minulla on kotona niitä neljän albumin verran, mutta sarjaa on saatavilla useampiakin osia. Sarjakuvien tunnelma on mielestäni hieman erilainen - hulvattomampi, villimpi ja eläväisempi - kuin kirjamuumeissa. Kirjamuumien kuvitukset ovat aina viehättäneet minun silmääni, ja olen pitänyt niiden yksityiskohdista vähintään yhtä paljon kuin itse tarinoista, joten eipä ihme, että sarjakuvamuumit ovat mielestäni melkeinpä niitä parhaita muumikirjoja.

Albumeissa on aina useampi tarina, joten nuorenkaan lukijan ei tarvitse säikähtää kirjan paksuutta. Ruudut ovat hienosti piirrettyjä, ja ruutujen välistä voi bongailla kivoja pikku yksityiskohtia:

Ruutujen sisällä vilahtelee ties minkälaista mönkijää ja kulkijaa. Muumit tutustuvat mm. marsilaisiin...

... ja menneisyydestä pulpahtavat esille esi-isien haamut:

Hups heijaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ja sööttejä raidallisia kisuja ja muita hassun näköisiä otuksia:

Lukuiloa muumien seuras…

Lukuviikon lempikirja #2: Kahdeksan

Kuva
Lukuviikon teemana on tänä vuonna kirjavinkkaus, ja blogissani vinkkaan koko viikon omia lempikirjojani. Tänään on vuorossa Katherine Nevillen historiallinen jännitysromaani Kahdeksan (Bazar, 2010). Sen lukeminen aiheutti minulle melkoisen ahmintareaktion joskus vuosia sitten, ja sama on toistunut sen jälkeen muutaman kerran uudelleen. Shakin ja Ranskan vallankumouksen historiaan linkittyvä mystinen tarina on koukuttavaa laatuviihdettä.

Kirjan nykyhetken tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle, ja ne kietoutuvat ikivanhan shakkipelin salaisuuksiin. Kohtalokkaan pelin pyörteisiin ajautuu nuori yhdysvaltalainen tietokoneasiantuntija Katherine Velis. Lukija heitetään silti kirjan alussa Ranskaan, kevääseen vuonna 1790. Ajat ovat levottomat ja Montglanen luostarin kätköistä kaivetaan esille jotain, joka saa maailman mahtavimmat voimat liikkeelle. Nuoret nunnakokelaat Mireille ja Valentine saavat kumpikin tärkeän tehtävän, ja heidän matkansa kohti Pariisia ja vallankumouksen pyörteitä voi a…

Lukuviikon lempikirja #1: Saariston lapset

Kuva
Tällä viikolla vietetään Lukukeskuksen perinteistä Lukuviikkoa, ja viikon teemana on: kirjavinkkaus!
"Lukuviikko haastaa tänä vuonna kaikki kirjanystävät suosittelemaan omia lempikirjojaan. Anna lahjaksi lukuseikkailu suosittelemalla omaa suosikkikirjaasi."
Aion vastata haasteeseen täällä blogissani koko viikon ajan, eli luvassa on juttuja oman kirjahyllyni suosikkikirjoista. Vinkkaan kirjoja, jotka olen lukenut useampaan kertaan ja joista luen toisinaan vain pienen pätkän, kun tekee mieli hypätä hetkeksi kirjan tunnelmiin. Seuraa siis lukuvinkkejä aikuisille ja nuoremmille lukijoille - kaikille hyvien kirjojen ystäville!

Hip hei, vinkkausviikkoni käynnistyy Astrid Lingrenin iki-ihanalla kirjalla Saariston lapset. Matka Saltkråkanin saarelle alkaa näin:

"Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan,onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on "Saltkråkan 1". Jos se on siellä, astu laivaan. Täsmälleen kello kymmeneltä se antaa lähtömerk…

NY Times By the Book Tag

Kuva
Viime vuoden puolella kirjablogeissa kiersi NY Times By the Book Tag -niminen haaste / kysymyslista, jonka bongasin ainakin blogeista Kirjakirppu ja Hurja Hassu Lukija. Pääsiäisen ratoksi päätin vastailla kysymyksiin, ja jos joku muukin matti myöhäinen innostuu tästä, niin tagin saapi napata omaan blogiinsa.
Haasteen kysymykset ovat:
1. What book is on your nightstand now?
Minulla on kesken kaksi kirjaa: Maria Semplen Missä olet, Bernadette? ja Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museo. Molemmat kirjat aloitin pääsiäisen alla, ja tällä hetkellä Bernadetten tarina etenee joutuisammin. Eli: olen koukussa tähän hulluun ja hauskaan ja omalla tavallaan surulliseen kirjaan - huippulöytö kirjastosta! Hoffmanin kirja on majaillut omassa hyllyssäni pitkään, ja ensimmäiset 50 sivua tuntuivat lupaavilta. Noin sadan vuoden takainen New York ja sen ihmeelliset otukset saavat silti odottaa, että saan ensin selville, miten elämässään vähän sivuraiteilla ja hukassa olevalle arkkitehti-Bernadettelle…

2 x dekkari: Eikö vieläkään hyviä uutisia? & Sisäpiirissä

Kuva
Luettujen pinosta valitsin tähän juttuun pari hyvää dekkarivinkkiä leppoisten dekkarien ystäville. Itse en erityisemmin pidä kovin raaoista dekkareista tai jännäreistä, ja Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia? (Schiltds & Söderströms, 2013) ja Viveca Stenin Sisäpiirissä (WSOY, 2013) osuivat mainiosti lukumakuuni.

Kate Atkinsonin kirjan poimin luettavakseni hyllynlämmittäjät-pinostani. Projektini on edennyt hitaasti, sillä Atkinsonin myötä sain luettua vasta toisen hyllynlämmittäjäni. Kesäloma saa luvan pelastaa tämän(kin) TBR-urakan! Valitsin hieman epäviisaasti (ja optimistisesti) lähinnä paksuja kirjoja pinooni, ja niiden lukeminen tuntuu tällä hetkellä liian suurelta ponnistukselta, kun aikaa lukemiseen on vähän. Atkinsonin kirjan otin lukuun siis lähinnä siitä syystä, että sen sivumäärä oli kohtuullinen. Sivumäärästä huolimatta odotin puisevaa lukukokemusta, sillä Jackson Brodie -dekkarisarjasta aiemmin lukemani kirja Ihan tavallisena päivänä ei ollut laisinkaan mi…

Lyhyitä tarinoita rakkaudesta

Kuva
Niputin tähän postaukseen pari lyhyttä kirjaa, joissa käsitellään kirjallisuuden - ja monen muun taidemuodon - kestoaihetta eli rakkautta. Antoine de Saint-Exupéryn pienoisromaani Postilento etelään (Koala, 2017) tosin vaikutti takakannen perusteella keskittyvän lentämisen seikkailuhenkiseen luonteeseen joskus vuosikymmeniä sitten. Takakansi johti iloisesti lukijaa harhaan, sillä kirjafiilistelikin lentäjäsankarin rakkausmuisteloita. Minua tämä ei haitannut, mutta lentämisen pioneerihengestä kiinnostuneille kirjan kaihoisat surulliset tunnelmat saattavat olla pettymys. Dan  Rhodesin novellikokoelma Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta (Sammakko, 2005) puolestaan oli minulle todellinen löytö. Novellihaasteni on nitkutellut eteenpäin hitaanlaisesti, mutta haa! vihdoin ja viimein löysin aivan sattumalta novellikokoelman, joka kolahti minun lukumakuuni.


Antoine de Saint-Exupéry on minulle tuttu vain nuoruusvuosina luetun Pikku prinssi -klassikon kautta. Olikin mukava yllätys hu…

Sana Krasikov: Vielä vuosi (#novellihaaste)

Kuva
Helmet-haasteessa on kohta "valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella". Sana Krasikovin novellikokoelma Vielä vuosi (Siltala, 2009) on minun kirjani tähän haastekohtaan. Takakannen tekstissä oli muutamia huomioni herättäneitä sanoja: "kahdeksan suurenmoista novellia", "maahanmuuttajia tai emigrantteja". Eli siis novelleja maahanmuuttajista tai emigranteista = haastepisteitä luvassa! Sekä Novellihaaste ja Muuttoliikkeessä-haaste ovat edenneet minulla todella nihkeästi, ja Krasikovin kirja on varsinainen täsmäisku näihin haasteisiin.

Takakansi lupailee novellien olevan suurenmoisia, onhan kyseessä "ällistyttävä debyytti". Joo-o. Voin vain todeta, että ällistyin lähinnä siitä, miten mitäänsanomattomilta suurin osa kirjan novelleista tuntui. Niissä kuvataan keskiluokkaisten ihmisten elämäntilanteita murrosvaiheessa. On nainen, jonka mies muuttaa takaisin kotimaahan, Venäjälle ja löytää sieltä uuden naisen. On nainen, joka on matkannut Yhdysvalt…

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Kuva
Aloitan huhtikuun bloggaukset palaamalla tammikuiseen lukumuistoon eli Kjell Westön kirjaan Missä kuljimme kerran (Otava, 2011/2006). Kirja ei ole huonouttaan jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Pidin nimittäin Westön Finlandia-palkitusta romaanista viiden Goodreads-tähden verran, mutta pitämisvaiheeseen (tai pikemminkin ihastumisvaiheeseen) pääseminen vaati minulta pari kesken jäänyt lukuyritystä. Missä kuljimme kerran ei oikein tuntunut käynnistyvän, Helsinkiä kuvattiin minun makuuni liiallisella tarkkuudella ja henkilöhahmoihin oli vaikeaa saada otetta, kun he tulivat ja menivät kirjan sivuilla ja kerronnan keskipisteeseen heitettiin aina vaan lisää porukkaa. 
Jo unohtuneesta syystä päätin antaa kirjalle tammikuussa vielä yhden mahdollisuuden, ja kas vaan, kirjahan vei mukanaan. Lieneekö syy siinä, että osa henkilöistä oli parin lukuyrityksen tiimoilta jo tuttuja ja kirjan sinne tälle polveilevaan tarinaan oli helpompi hypätä mukaan? Huomasin melko pian lukevani Westön romaan…