Sarjakuvaa: 5,000 km Per Second - Manuele Fior

Luin Manuele Fiorin sarjakuvan 5,000 km Per Second (Fantagraphics Books, 2016) viikonlopun lukumaratonilla. Italialainen sarjakuva olikin oivallinen tunnelmapala maratonin lauantai-iltapäivän tunneille. Ihastuin albumiin aikoinaan sen herkän kauniin kannen perusteella, eikä kansi lupaillut turhia. Fiorin vesivärein taiteilema kuvitus on jo yksistään erinomainen syy tutustua tähän sarjakuvaan.


5,000 km Per Second kertoo kahdesta pojasta ja yhdestä tytöstä - ja aikanaan kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta. Piero ihastuu nuoruudessaan naapurintyttöön, ja Lucia kulkee hänen mukanaan aikuisiälle asti, erilaisin suhdeviritelmin. Mutta mitä Lucialle merkitsee Pieron ystävä Nicola? Tämän kuvion ympärillä pyöritään, eli parisuhdekiemuroista kiinnostuneille vink, vink.

Tarina kulkee toki myös tekstin voimin, mutta Fior vierittää kolmikon suhteita ja elämää eteenpäin taitavasti pelkkien kuvien avullakin. Sävyt sivuilla vaihtelevat sen mukaan, millaisissa tunnelmissa ollaan:



Albumin kuvitukselle olisin valmis antamaan täydet viisi tähteä, mutta tarinapuoli jäi hieman vaisummaksi. Hienovivahteisuudesta ja herkkyydestä annan plussaa, mutta jotain särmää ja kulmikkuutta jäin kaipaamaan. Kolmikon suhteista jäi semmoinen hailakan vesivärin jälkimaku. Mutta siitä huolimatta suosittelen parisuhdetarinoiden ja näyttävän, tunnelmallisen kuvituksen ystäviä tutustumaan sarjakuvaan.

Pikanttina yksityiskohtana mainitsen lukujen numeroinnin. Vesipisaroita ❤.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Manuele Fiorin haastattelu The Comics Journal -lehdessä.
Sarjakuvan tietoja:
Manuele Fior: Cinquemilla chilometri al secondo (2009)
English Translation: Jamie Richards
Fantagraphics Books, 2016
143 sivua

Kommentit