#superlukumaraton: 1. - 3. päivän lukutunnelmat

Hogwarts Library -blogin emännöimä Superlukumaraton-viikko käynnistyi maanantaina. Lukumaratonien tavanomainen "lue niin paljon kuin pystyt" eli "lue niin paljon kuin nukkumiselta ja syömiseltä ehdit" -tyylinen meininki ei viikon mittaiseen koitokseen selvästikään sovi (ainakaan minulle), joten lähdin liikkeelle ajatuksella, että luen kuten tavallisestikin (okei, kenties ihan pikkuisen enemmän) ja pidän jonkinlaista lukupäiväkirjaa lukemisistani. Maratonviikon puolessavälissä voin todeta, että lukupäiväkirja on typistynyt muutamaan twiittiin, mutta luettuja sivuja on sentään kertynyt 810.


Sivumäärän taakse kätkeytyviä lukutunnelmia:

1. päivä: Maanantai 25.12.2017

Joulupäivä, edessä viikko LOMAA. Ja viikko lukumaratonia. Edessä oleva maratonajanjakso on sen verran pitkä, etten tavoittanut tavanomaista, hieman hengästyttävää maratonfiilistä. Lukuinnostus ylipäänsä oli hakusessa, sillä innostuin jo jouluviikonloppuna siinä määrin lukupuuhiin, että maanantaina kirjan avaaminen jäi illan tunneille.

Lukumaratonille varaamani kirjapino hupeni viikonlopun aikana Uiden kotiin ja Paholaisen juna -kirjojen verran, ja pinon ulkopuolelta aloittelin kesällä kustantajalta yllärinä saamaani Camilla Greben dekkaria Kun jää pettää alta. Kävi siis niin kuin usein ennenkin: taakse jäi työteliäs syksy ja viimeisen työpäivän jälkeen halusin vain tehdä jotain muuta. Vietimme mieheni kanssa joulun kotosalla, joten kirjoihin uppoutuminen oli ylivoimainen houkutus. Lukupinon "säästäminen" maratonviikolle jäi siis kauniiksi ajatukseksi, mutta hei, kaksi lyhyttä kirjaa ei haittaa, jos omat hyllyt pursuavat lukemattomia kirjoja? 😄

Maanantai-iltana aloittelin maratonosuuden Greben dekkarin parissa, ja se oli todella nopealukuinen tapaus. Hotkaisin kirjan loppuun ja sivuja kertyi ensimmäiselle päivälle 330.

2. päivä: Tiistai 26.12.2017

Ennen lukumaratonia olin ehtinyt aloitella lukupinostani myös Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian päätösosaa Maaginen kaukoputki. Trilogian toinen osa oli minulle pienoinen pettymys, mutta onneksi päätösosa vaikutti heti ensisivuilta erittäin lupaavalta. Tiistaina olin jo varauksetta sitä mieltä, että Pullmannin sarjaa ei ole turhaan kehuttu. Lyran ja Willin seikkailujen vetovoima saa minut antamaan jo tässä vaiheessa kirjalle viisi tähteä Goodreadsiin.

Aloitin pari uutta kirjaa Maagisen kaukoputken kaveriksi. Lukupinosta lukuun lähti Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt. Englantilainen sisarusparvi oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta kirja oli alun perusteella kiehtova aikamatka 1900-luvun alkuun. Luin ensimmäiset 40 sivua ja totesin, että Lovellin muhkean kirjan parissa on parasta jatkaa sitten kun Pullman on luettu loppuun. Maaginen kaukoputki ja Mitfordin tytöt vievät niin erilaisiin maailmoihin, että keskityn mieluummin ensin yhteen ja sitten toiseen.

Novellit ovat ennenkin olleet mukavaa luettavaa lukumaratoneilla, ja päätin kokeilla omasta hyllystäni brasilialaisen Machado de Assisin kokoelmaa Kuolematon ja muita novelleja (Sammakko, 2014). 40 luetun sivun jälkeen onnittelin itseäni mainiosta ostoksesta. Novellihaasteen peukutus-systeemi on jäänyt minulta tähän mennessä väliin, mutta nyt taitaa olla aihetta peukutukseen.

Tiistaina luetut sivut: 110 + 40 + 40 = 190

3. päivä: Keskiviikko 27.12.2017

Alennusmyynneissä ja kirjastossa kiertely sekä pizzalounas houkuttelivat lukupuuhia enemmän. Illalla kävin myös elokuvissa, nauttimassa Agatha Christiestä elävän kuvan muodossa. Idän pikajunan arvoitus oli todella tyylikäs uudelleenfilmatisointi - kannattaa käydä katsomassa!


Kirjastoreissu täydensi lukupinoani parilla lyhyellä kirjalla. Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut (Savukeidas, 2016) on jäänyt blogijutuista mieleeni, ja kartanotunnelmat voisivat sopia Mitfordin tyttöjen kanssa rinnakkain luettavaksi. Alejandro Zambran Kotiinpaluun tapoja (Fabriikki Kustannus, 2017) käsittelee Chilen historiaa, ja nojatuolimatka Euroopan ulkopuolelle saattaisi säväyttää lukumaratonin tunnelmaa.

Kirjakaupan alekorista ostin heräteostoksena Sophia Lorenin omaelämäkerran. Sen pariin tuskin ennätän tällä viikolla, mutta kirja on tiiviisti kevään lukulistallani.


Keskiviikon varsinaiset lukupuuhat sijoittuivat jälleen illan tunteihin. Elokuvan jälkeen päätin lukea "vähän" Pullmanin Maagista kaukoputkea, mutta niinhän siinä sitten kävi, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni vaan luin viimeisen sivun noin puoli kahden aikaan aamulla. Lyra ja Will, kiitos ja kaikkea hyvää elämänne päiviin. 💝

Keskiviikon luetut sivut: 146 sivua Pullmanin kirjaa ja 10 sivua de Assisin novelleja.
Torstain puolelle Pullmanin kirjasta jäi luettavaa 134 sivua.

Nyt torstaina 28.12.2017 minulla on siis kassassa 810 luettua sivua. Isoin tavoitteeni lukumaratonilla oli lukea loppuun Pullmanin kirja, ja nyt kun tämä rasti on saavutettu, loppumaraton taitaa mennä sitä sun tätä lueskellen. Eli varmaankin luen Mitfordin tyttöjä ja sen rinnalla de Assisin novelleja ja muita lyhyempiä kirjoja. Tai sitten aloitan Zadie Smithin Swing Timen...

Tsemppiä ja lukuiloa kanssamaratoonareille!

Kommentit